Henri's favourite albums for Imperiumi.net / February 2011

Link

"Pirun tusina" on artikkelisarja, jossa tavalla tai toisella juuri nyt ajankohtaiset raskaan musiikin vaikuttajat kertovat (noin) 13 eniten elämäänsä ja uraansa vaikuttanutta albumia. tämä ei ole listaus "päivän parhaista levyistä", vaan kurkistus kirjoittajansa sisimpään- kuvaus niistä albumeista, jotka muovasivat kertojistaan juuri sellaisia, jollaisia he nyt ovat. Nämä ovat kullekin kertojalleen "elämäni levyt", joiden mukana kirjoittajat aloittivat soittoharrastuksensa, suuntasivat musiikkimakunsa, ymmärsivät musiikista jotain suurta tai tajusivat haluavansa tulla muusikoksi. Nämä ovat kertojiensa elämän tärkeimmät levyt.

Tämänkertaista elämänsä levyjen kartoitusta meille tekee Henri Urponpoika "Trollhorn" Sorvali, äänisuunnittelija, jonka näpit löytyvät niin monesta suomalaisen metallin (ja muidenkin musiikkityylien) sopasta, että niitä tuskin jaksaa edes laskea. Trollhornin monista projekteista Moonsorrow julkaisi kuluneella viikolla uuden "Varjoina kuljemme kuolleiden maassa" -albumin ja sen kunniaksi vilkaisemme nyt millaisten tienviittojen väliin Henun moniulotteinen musiikkimaku on alfalttinsa laskenut.



01. Bal- Sagoth: Starfire Burning Upon The Ice-veiled Throne Of Ultima Thule (1996)

"Herravitunjumala". Yksikään levy ei ole pudottanut penkiltä allekirjoittanutta näin pahasti koskaan. Mitä, voiko metallia tehdä näin? Ja syntikoita tehdä NÄIN???!!!?!? Puhumattakaan siitä, kuinka se yhdisti (black) metallin soundin käytännössä Conanin soundtrackiin. Ja kiitos tämän haastattelun vastaamisen, päätin juuri iskeä sen cd- soittimeeni.



02. Bathory: Hammerheart (1990)

Jumalista puheenollen. Tätä levyä ei kannata kuunnella humalassa, sillä todennäköisesti pillahtaa vain itkuun. Ei niin kuuntelijaystävällinen kuin Twilight, eikä niin räkäinen kuin Blood Fire Death, mutta se TUNNELMA. Innovatiivisesta samplejen käytöstä myös plussaa - kukaan eikä mikään ei ole tehnyt hienompaa aika- ja arvomatkaa kuin Quorthon tällä levyllään.



03. Warcraft 2: Tides Of Darkness OST (1996)

Tehdessämme Meathooked-zinen ensimmäistä numeroa 14 vuotta takaperin tämä oli soittolistallani kommentilla "Go on, laugh. I don´t care". Ja sitä kommenttia aion käyttää edelleen. Uskomattoman hienoa sävellystyötä myös teknisesti ottaen huomioon senaikaisen midi-politiikan. Siitä kuulee, kuinka hyvä biisi on aina hyvä biisi ja osaava säveltäjä on osaava, eikä paskaa voi loputtomiin myydä hienoilla waretetuilla orkesterisampleilla joilla kuorrutetaan mitäänsanomaton pastissi. (”LOL KUKA PUHUU!!11” )



04. Danny Elfman: The Nightmare before Christmas OST (1993)

Kyllä, siitä laukusta on tehty elokuva ja joku on tehnyt Marilyn Mansonin biiseistä orkesterisovituksia. Olkoonkin, että Elfman on hyvä kierrättämään omia ideoitaan, tässä yhdistyi mielestäni parhaiten hänen intonsa musikaaliosastoon, Oingo Boingon (+ Mystic Knights -aikakauden sula hulluus), jazziin ja jopa Klezmeriin. Ehkä se levy, minkä ottaisin autiolle saarelle mukaan.



05. Enslaved: Eld (1997)

Tehdessäni äidinkielen kurssin lopputyötä Pohjoismaisista jumalmyyteistä abivuotenani pyöri Eld repeatilla samaan aikaan. Se fiilis minkä tästä levystä sain, oli käsinkosketeltava - kuin Jumalat ja mielikuvat olisivat puhuneet musiikin kautta.



06. Bad Religion: Recipe For Hate (1993)

Onko tällä levyllä yhden yhtäkään huonoa biisiä? Toisaalta, onko Bad Religionilla yhtään huonoa biisiä muutenkaan 90- luvun puoliväliin asti? Yksi maailman kovimmista bändeistä tekee yhden maailman kovimmista levyistä. Ja ne lyriikat... huh!



07. Cannibal Corpse: Tomb Of The Mutilated (1992)

Ostin kyseisen levyn Jone Nikulan radiossa soittamana ja äitini rahoittamana, hänen suureksi riemukseen noin 15 vuotta sitten. Toista näin kovaa Death Metal -levyä ei mielestäni ole koskaan tehty, vaikka kaikkien kovien jätkien mielestä jenkkidöödis on ihan tyhmää ja vain old-school-ruotsi-ripoff on sitä oikeaa visvaa. Uskalla olla erilainen!



08. Necromantia: Crossing The Fiery Path (1992)

Ensimmäinen tutustumani black metal- bändi koskaan, kiitos Klasun ja Metalliliiton. Ja sitä kautta tutustuin välittömästi Rotting Christiin, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta. Sääli sinänsä, että muut levyt eivät yltäneet enää samalle tasolle tämän jälkeen.



09. Fear Factory: Soul Of A New Machine (1992)

Kahdeksas luokka, 1992. H. Sorvali menee ruokatunnilla porukalla luokkakaverinsa kotiin pörrämään joka asuu koulun vieressä. "Tsekatkaa mitä levyjä mun broidilla on, kato tätäkin, joku ihme Fear Factory ja tää on tämmöstä ihme örinää". "No laita soimaan!" "Hahaha, vittu mitä paskaa. Vai mitä Henu?" "Häh, sori....? Tota, saiskohan tän levyn lainata?" Muiden räkättäessä vieressä "naurettavalle örinälle" allekirjoittanut haukkoi happea miettien, mistä tällaista tavaraa saa lisää. Got to get away!



10. Emperor: In the Nightside Eclipse (1994)

Kuten aiemmin mainitsemani Bal-Sagothin nimihirviö, myös tämä teki minuun mielettömän vaikutuksen syntikoiden käytöllään. Ja se pimeä, öinen tunnelma on käsinkosketeltavissa. Ehkä teoreettisella tasolla "täydellinen" black metal- levy fiiliksen, lyriikoiden, riffien, soiton, soundien ja innovaation mittapuulla laskettuna. Enemmän kuin musiikkia? You bet.



11. Kiss: Animalize (1984)

Ja kuten niin monelle muullekin on käynyt aikoinaan, isin levyhylly sisälsi myös muutakin kuin sitä "huonoa musiikkia". Muistan pörränneeni noin 8-vuotiaana farkkutakki täynnä pinssejä ja hihamerkkejä Pukinmäen ostoskeskuksen luona ripamankan kanssa leikkien kovista isojen poikien kanssa. Ja mikä onkaan tästä muuttunut?



12. Sepultura: Beneath the Remains (1989)

Välittömästi yläasteelle siirryttyäni uusi luokkakaveri lainasi kasetin, "joka on kovempi ku kaikki Metallicat ja Maidenit yhteensä". Ja oikeassahan hän oli. Soundit, biisit, soitto, brutaali ja ilkeä tunnelma... ja ne RIFFIT. Huh huh. Sepulturan paras levy, jos minulta kysytään. Ja minä en edes pidä liiemmin thrashista. Se, mikä tästä tekee jännän on fakta, että vaikka kasettia kopioi itselleen kopion kopiosta ja siitä eteenpäin muille, soundi ei tuntunut koskaan huonontuvan.



13. Frank Zappa: Broadway the Hard Way (1989)

Jesus thinks You´re a jerk! Ehkä suoraviivaisinta ja humoristisinta Zappaa livetallenteen muodossa, mutta se hyväntuulisuus, kaikelle vittuilu ja musiikilliset vitsit tekivät minuun aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen. Toisaalta, Frank Zappa nyt on muutenkin minulle Alfa ja Omega samassa paketissa. Sitäpaitsi tällä levyllä Sting rienaa julkisesti. Mikä voisi olla kovempaa?