BSpix / June 2009

 

 

LINK

 

June 20 2009 (Hellfest - Clisson)

It's without my questions sheet (lost before we came to Clisson apparently) that I consequently ask some things by memory to the very kind MOONSORROW's guitarist Mitja Harvilahti after their performance at the HELLFEST. And the Finnish quartet (quintet in live setting) has a lot to offer with their epic-black-pagan music. Their latest release is called "Tulimyrsky" which is an E.P. including a Metallica cover.

Fab: So are you happy to be here at the HELLFEST 2009 ? How is your feeling after you show here? Mitja Harvilahti: Oh, it was a pleasure to play here because for us, France is always very good. We've been here for a few times, and every time the French audience has been really really good. And we've been waiting to play here in this festival for a long time, so it was really a pleasure. The crowd was very good. Unfortunately (little nervous laughter), I hurt my neck during the third song so I couldn't spin my head anymore at all, because it hurts like hell all the time, but, otherwise, we had a really good time. Fab: And what do you think about the reaction of the audience? Mitja Harvilahti: It was really good. I mean, there were lots of people who probably didn't really know us, but I could see they liked what they heard, and they stayed for the whole show. Also, there were a lot of fans, so the reaction was really enthusiastic.

Fab: How do you manage to perform your very epic songs on stage? Mitja Harvilahti: This summer, we couldn't do the very epic songs. The last tour we had one and half hour. If we have one hour to play, we can play one very long song, and then shorter ones. It's just about to make the songs work. You have to rehearse a certain way so that the guitars might be taken some of the keyboard leads. But I think it works pretty easily after all, even though the songs are very long. We have many kind of different passages and parts in the songs, so, it turns to be very boring (laughter).

Fab: Can we say that your inspiration is still very into Northern Culture? Mitja Harvilahti: Yeah (hesitating), in a way. Note that it is quite abstract mostly. So we might deal with Nordic mythology matters in our feelings, but they always have this Pagan mood by nature, within the music and the lyrics. We have some songs that are part of our Northern, Finnish historical northern culture in general. But mostly nowadays they are more abstract, more poetic. But the feel of the lyrics is very Finnish. So it's definitely rooted into the Scandinavian region in Finland, even though we don't say anything about it. But always we have metaphors, some of that instinct, it does not especially have something historical, northern or something, it's not so straight.

Fab: Have you planned to release a book about all the stories that are inside your lyrics? The finland history, with drawings, etc…with your music as a soundtrack. Mitja Harvilahti: Hum, that would be interesting. Our music is very cinematic so, I think, but if you were just to make a short movie, it would suck (laughter), it wouldn't worked the way that it should. Perhaps, actually, lyrics with pictures, photographs, paintings…it would make sense. Also it would make sense to do a DVD, a live DVD with the pictures and the background, the videos. It would be strong, but to start working on it, it will take a long time to put it together, I think. But we have some ideas about that actually. We have to find the right people to do it. Because if you do something mediocre, it's bullshit, you have to do it well.

Fab: So are you going to release a dvd soon? Mitja Harvilahti: Not right now. We have a lot of material to use as an extra material, but we have to shoot some couple of shows, and we haven't decided how we should do it. Maybe in Finland or maybe somewhere else, but we really need something special. And we have to come up with the idea with the record company and everything. But someday, we will eventually release a DVD within two years I hope. Because when you make a DVD, you have to tour a lot just before the shoot, it doesn't work often when you have some dates in Helsinki and that we just rehearse in the practice room and then go to do it, because if you're not confident enough to go onstage, then it's not going to work out. So we need to find some time, be on the road for a couple of weeks and eventually shoot a DVD. When you do something especially for a DVD, you don't wanna take any risks, people playing the wrong note, or stupid stuff like that, that's something we don't want, that's why it's taking so long to make a DVD.

Fab: What is your thought one year after the release of the "Tulimyrsky" E.P.? Mitja Harvilahti: Yeah, it was an E.P. with one new song for half an hour (laughter), and a METALLICA cover (ndlr: For Whom The Bell Tolls) , a MERCILESS cover (ndlr: Back To North), and two old demo songs, "2008" version. The idea we had was from five years back, because we had arranged the METALLICA cover many years before, and we recorded it in 2005. So, we already had some bonus material, but we didn't find any use for it. So, after our last full-length album, which was a very heavy thing for us to do, we needed something refreshing, something for us to break the chains, and just do something that we enjoy all. That's why we had this idea of a very cinematic half-an-hour, epic song and of course the METALLICA cover. And we wanted to do these two demo songs again (ndlr: Taistelu Pohjolasta & Hvergelmir). We haven't really changed them anyway, but just recorded better. And we chose the MERCILESS cover, the second song, because we already played it in 2000.

Fab: How did you change the METALLICA cover song into something almost completely different but recognizable? And with a strong MOONSORROW identity. Mitja Harvilahti: Well, that's the thing when you make cover songs. If the band is original in some way, if they have their own songs, there's no point to replicate the song. We had played the riffs many years ago in the rehearsal room, and we realized that we could make something special with it, something completely special out of this Metallica song. We changed some of the riffs, the audience will know when (laughter), and we found out that is sounded more MOONSORROW than METALLICA, even if it's a cover. I think it still captures the METALLICA song really well, but it's in our performance. And that's what I think is interesting about covers, playing them almost completely different from the original. Fab: And did you had any feedback from METALLICA about this cover? Mitja Harvilahti: No, not that I know of (laughter). I have no idea if they have heard it. Actually, I should have gave the cd to a friend of mine who just met them a week ago. Maybe I will send it to their management.

Fab: Have you started working on the new full-length album? Mitja Harvilahti: We're just gathering ideas right now, we have one song. Our drummer has made one song but we hadn't really arranged it yet. Henri (Sorvali - Guitar/Keys) who is the main composer, is working on other things right now. He's doing some arrangements, he's finishing with FINNTROLL new album. I can't guarantee when it's gonna come out. This spring, maybe. If it takes more time, then we will have to postponed it to autumn. That would suck because we really want to make it in time for the summer festivals. But it's amusing, when you have people from many bands, like us and fintroll for Henri, how it seems that you always have all release in the same times (laughter).

Fab: Do you usually do the songwriting at home, or on the road? Mitja Harvilahti: Usually at home, at Henri home studio. He's very quick with what he does. We got to gave him some riffs, he would then add some more riffs. He will make a lot of materiel in one day, so, the whole album would take shape within two months, maybe a couple of weeks. We don't really rehearse at the rehearsal room, we just go down into the studio because we work so much on the final arrangements. It's very different from many other bands. We need tight schedule to really squeeze it hard from us. It's always hard to work that way, but that's the way it works for us.

Fab: You need creative pressure. Mitja Harvilahti: Exactly. Henri is amazingly fast. When he's doing the demos at his studio, he can programs the drums with one hand, and I can see his eyes, he's already has some keyboards stuff or guitar's riffs. When he's done the drums, he just grabs a guitar or a keyboard, any instrument and he plays a lot of stuff instantly. So it takes shape really quickly. After a couple of weeks, we already have put a lot of things together.

Fab: Did you ever thought about doing a movie soundtrack? Mitja Harvilahti: Not really. If somebody ask us to, we might do I, itt will depends on the time we had. It would be an honour to do a soundtrack, if it's a good movie (laughter). But we never know. We have some offers from friends, little companies, there were short films and not really interesting. Our music has been used in some movies in finland or television programs, bu we haven't done any official soundtrack. That would be interesting through.

 

Metal Sound / August 2016

 

 

LINK

 

 

MOONSORROW The Return

Marko Miranovic / August 31, 2016

During the second day of Summer Breeze 2016 we met with guys from Moonsorrow (Ville and Mitja) in order to have one interview and chat about their brand new full-length Jumalter Aika which turned out to be one of the best records in 2016 by opinion of Metal Sound’s redaction. Since Moonsorrow has made a great comeback at the scene with their newer effort, and since they moved on a new label  (Century Media), we’ve talking mainly about their new full-length, filming of video clip, their upcoming plans and some other things that follow the band as well.   

As a matter of fact, Moonsorrow’s brand new issue Jumalten Aika has this rawer sound closer to your record Varisakket released 10 years ago…

Mitja Harvilahti: The roots are in early 90s, within black metal scene, when we were growing up, by discovering it. This time we had a chance to explore the sounds and we also quite a lot explored the song writing as well. This was something different for us because we been doing the same formulas for quite a while. So, this time we re-newel the whole song writing method and that was the most difficult part as well.

Ville Sorvalli: I guess that the initial approach that we wanted to have with this album was that we wanted to have some more live friendly songs. shorter and catchier songs that we could easily play live, because this has not happened.  I guess that we have all agreed that we would like to have rawer sounds so that we want to explore more black metal roots. That’s basically everything what we have decided before we have started to write a new material and then the things has just started to happened.

Time distance between your albums is like 5 years. Why did you took so long to record a new album? Was there any special reason for it?

Mitja Harvilahti: There was little bite of everything: some family reason mainly. Actually the problem was with our main song-writer, Henri Sorvalli, who also writes the music for Finntroll as well . Before, it was like he was writing the music one year for Finntroll and the other for Moonsorrow so we have constantly delivered the albums, but now he got first one child, so there was a little break, than he got the another one so there was one more year of break. And, when we started to write a new songs it was not as we thought it would be. So, at the end we finished with five years between our albums.

Talking about black metal influnces…

Mitja Harvilahti: I think that it sounds that we have returned even more deeper in the past. I also think that the influences on this record are way to obvious. I mean, we all in Moonsorrow like different sorts o music but we all agree when it comes to black metal. All the members in the band like black metal bands from Norway, from ’90s. We were influenced by diffrent bands but I think that it’s too obvious which these bands and albums are, we were influnced by some of their records that today they don’t even like.

For the filming of your debut video you were in Belgrade and you have done it with I-code. So, how do you like the video and how do you like Belgrade?

Ville Sorvalli: We were thinking about the first video, and also the label asked for it so we decided to record one video. Yes, we are very satisfied with the video and the final result. I was the only member who was in Belgrade. unfortunately, I was not able to walk though the city this day since we were quite busy filming the video and material but I would like to visit it one day.

As a matter of fact Moonsorrow is now at Century Media so how did it happened that you have changed the labels from Spinefarm to CM?

Mitja Harvilahti: It was actually few years ago. They wanted Moonsoorow to sign a contract with them but, we need to introduce them how this band works. So, we were asking them do you really know how this band works, do you really want to sign Moonsorrow for Century Media.  And, since they said that they really wanted to sign the band for them we have agreed.

Are there any plans for the forthcoming European tour in 2016?

Mitja Harvilahti: Yes, we have already released our touring dates for the most of European countries for 2016. We will make a tour this year with Korpiklaani. I know that for some of you it could sound little weird or strange since our music is quite different, but I think that we are the same coin just with the diffrent sides. We are like darker side of the same thing, while they are brighter. So, I think that at the end this mixture between our two bands will really work. I am quite sure about that actually.

• Interview by Marko Miranovic, August 2016

 

Would-be The Breathless Sleep / February 2015

 

 

 

TRADUCCIÓN AL ESPAÑOL (aproximada)

¿Cómo va esta mini gira?

Estuvimos, sobre todo, viajando y esperando. Parece un solo día muy largo. Tocamos ayer y hoy parece el mismo día por los vuelos y demás. Estamos muy cansados.

Oí que Marko tiene un problema en la rodilla.

Sí, lo operaron al principio del año y puede tocar siempre que tenga cuidado.

Hace poco sacasteis la tremenda caja. ¿Cómo surgió la idea? ¿Estáis satisfechos con el resultado?

Creo que fue hace unos dos años cuando empezamos a hablar de ello. El sello Blood Music quería hacer este bicho y nos moló la idea y nos pusimos a recopilar material. Quisimos hacerla de modo que nadie se pudiera quejar.

¿Y te gusta cómo quedó?

Sí, es tremenda. Tengo una en casa. Estéticamente chula, pesa mucho, suena guay. Hay cosas inéditas. Dos maquetas perdidas y luego recuperadas. El material perdido sigue perdido, aún hay dos canciones que grabamos pero no existen, pero juntamos todo lo que teníamos para la caja.

Thorns of Ice se perdió, pero ¿por qué no sacasteis Promo en su momento?

El sonido era horrible, como se puede comprobar. Henri hizo lo que pudo con ella. El sonido era horrible. No sé qué pasó. Pero no teníamos mucha experiencia aún. No pudimos sacarla, era horrible.

La caja era muy cara. No discuto que el precio esté justificado, pero ¿no es un poco injusto que quien no se la pueda permitir no tenga acceso a esas maquetas?

La verdad es que no creo que sea difícil encontrarlas en internet si alguien quiere escucharlas.

Lleváis años reuniendo material para sacar un DVD en el futuro. La caja incluye un DVD. Supongo que eso no es todo lo que teníais, pero ¿esto iba a ser parte del DVD grande futuro?

Sí, eso se suponía, pero decidimos meterlo aquí porque se centra en la gira del quinto disco. Es un año de gira. Digamos que completa el paquete. Ya haremos otra cosa para el DVD. Tenemos mil movidas, pero ni idea de cuándo saldrá. Somos épicos por una razón: todo lo hacemos despacio.

Hablando de lentitud, ¿cómo va la composición del séptimo álbum?

Pues por fin tengo buenas noticias. Ya tenemos un 60-70% listo y lo vamos a grabar este año. O sea, que saldrá. Ahora lo sé y puedo confirmarlo.

¿Va a ser conceptual? ¿Retomará el concepto del anterior?

No, será distinto. Conceptual, puede, pero con historias diferenciadas, para mantener el interés. Hemos hecho discos muy pesados.

Hace menos de un año que empezasteis a tocar Aika, a pesar de que la canción tiene catorce años. ¿Por qué no os decidisteis hasta ahora?

Sinceramente, no lo sé. Cuando planeábamos repertorios el año pasado decidimos que había que añadir algo, aunque no tuviéramos material nuevo. Entre las canciones que no habíamos tocado, elegimos esa. No sé por qué no la tocamos antes. Creo que suena bastante guay.

Pocas quedan que no hayáis tocado, ¿no? Varjojen virta...

Esa no la vamos a tocar nunca. Demasiado compleja. Y aburrida.

Hiidenpelto...

No creo que metamos mucho esas canciones de 30 minutos, porque queremos tocar más temas. Sí, Hiidenpelto es otra... Pero no quedan muchas. Haaska es otra. Hemos hablado de tocarla. Ya veremos.

Espero que tenga más éxito que Karhunkynsi. Me encanta esa canción. Creo que me dijiste tú que a la gente no le gusta.

No fui yo, fue Mitja. Está convencido de que no gusta. No sé. A mí me gusta tocarla. Pero igual se hace pelín aburrida. No sé.

Tiene una parte súper rápida... Bueno, es igual.

Súper rápida y súper larga.

¡Sí, pero mola!
¿En qué se inspira Aika?

Tiene que ver con el fin de la Era Vikinga. El año está mal, de hecho. Debería ser 1066.

Sí, esa era otra pregunta. ¿Fue un error?

Probablemente. No lo puedo decir. Seguirá siendo un misterio.

Ahora mismo, en este momento estamos muy cerca de Stamford Bridge [el lugar donde se libró una importante batalla en 1066]. ¿Pensáis visitarlo?

Nah, no tenemos tiempo, por desgracia. Hoy nada fue como planeábamos. Tuvimos que esperar un montón para el hotel, esperar un montón para la prueba de sonido, la cual fue bastante mal por fallos técnicos... No tuvimos tiempo para hacer turismo hoy. Es una pena. York es una ciudad interesante.

Y ahora están con el festival vikingo anual. Mi pregunta es si para vosotros es especial tocar en este festival aunque no hayáis tenido tiempo de verlo, pero formar parte de él.

Sí, claro que es especial, aunque no hayamos podido ver nada. Pero mola ser parte de los eventos. Para acabar con el tema del turismo: hay que aceptarlo como parte del trabajo. Nos pagan para dar conciertos, no para hacer turismo. Si hay tiempo lo hacemos, pero si no, trabajo es trabajo. No parece trabajo, claro.
Y viajar... Viajar es peor que trabajar.

Otra canción de tema vikingo es Tulimyrsky. Por lo que sé, la canción cuenta una historia. Háblanos de esta historia. ¿Es real? ¿Dónde tuvo lugar?

No, no es real. Para el álbum Voimasta ja kunniasta me inventé una historia sobre un ataque a una ciudad vikinga, y Tulimyrsky es la continuación. Los vikingos van y se vengan. Es todo inventado, cero elementos históricos.

O sea, ¿que el Voimasta es conceptual?

Sí, eso se supone.

Ya que sólo son cinco canciones, ¿puedes decir brevemente de qué va cada una?

Va de dos hermanos. Uno se deja cegar por el dinero: en un saqueo se queda en el pueblo saqueado, se pone a negociar con los locales, les da consejos tácticos sobre cómo saquear su propio pueblo y le pagan por esta información. Luego, en Tulimyrsky, esta gente va a vengarse y continúa la sangría.

¿Volveréis a hablar de vikingos algún día? ¿O ya os llegó de eso?

No sé. Los vikingos son interesantes pero creo que ya hemos hablado bastante de ellos. Puede que hagamos otras cosas en el futuro, puede que no. Ya veremos. No quiero adelantar nada del nuevo disco, pero probablemente no habrá vikingos.

¿Alguna vez os apeteció hacer algo acústico, o sinfónico, o alejado de lo habitual?

Si lo hiciéramos, sería con otro nombre. Si alguien tiene interés puede hacerlo como mejor le parezca. Probablemente sería Henri el que hiciera algo así, pero no sería como Moonsorrow. Nosotros tocamos rock and roll.

¿Qué piensas de la loudness war?

Es una bobada. A mí me gusta el sonido de los 70.

Aun así, el rango dinámico del Hävitetty es bajísimo.

Sí, ya sé. No fue decisión mía. Estoy muy disgustado con eso. Pero es lo que hay.

¿Fue cosa del sello o del grupo?

Henri es el que se encarga de la producción, así que eso hay que preguntárselo a él.

Pasando a cosas menos serias: ya no sales desnudo al escenario. ¡Pobres mozas!

Yo creo que es mejor para ellas. Podrían traumatizarse de por vida.

Para acabar, ¿qué podemos esperar hoy?

Canciones. Un buen e intenso repertorio munsorriano. ¡Nada menos!

bleeding4metal.de / January 2007

 

 

SOURCE

 

Interview mit Marko Tarvonen von Moonsorrow
Ein Interview von CaptainCook vom 24.01.2007 (6635 mal gelesen)
Only a couple of days ago, MOONSORROW published their 5th album, Viides Luku - Hävitetty. Drummer Marko Tarvonen found the time to tell us a bit about it and much more. Hey Marko! First, please tell us a bit about the new album „Chapter V – Ravaged“. What is the concept all about? Marko Tarvonen: There’s an end-of-the-world concept through the whole album. It reflects the old beliefs that the new world will be born after the old one dies and it’s kind of adapted into this day. Just watch the news and you know what it is all about. Most of it is [MOONSORROW vocalist - ed] Ville’s feelings and some mythological symbolics. „Chapter V – Ravaged“ features only two songs. Was that your plan from the very beginning or did the music just develop into these epic dimensions? Why didn't you separate the two songs into a couple of CD tracks to make it easier for people to listen only to parts of the album? Marko Tarvonen: No it was not planned at first. Actually we thought of doing a very normal Moonsorrow album. But then when we started writing the songs we found them quite epic enough and thought, whatta hell let’s do it in a big way then! So they kind of just turned out like that. We had written thousands of different riffs and song parts and started to sort out the best ideas and tried to arrange the best possible effort as a whole. And it was out of question to split the tracks to many indexes and I’m sorry how would it be easier to listen the songs with just some parts? Thomas Väänänen of Thyrfing performed some of the vocals on „Chapter Five – Ravaged“. How did it come to that? Marko Tarvonen: We met him first at Heathen Crusade festival in USA last January and asked if they had thought of doing some lyrics in Finnish with Thyrfing because Thomas is a Swedish Finn. Then we contacted him after some months and asked if he was available to contribute on our album and he liked to do it very much. So I guess this was the first time he sings in his mother’s tongue. He did a superb job. Old fans will miss some of the folky tunes on „Chapter V – Ravaged“ (especially on 'Born of Ice Stream of Shadows') that were a part of your former recordings. What made you write a more traditional Black Metal album? Marko Tarvonen: Umm... I wouldn’t say black metal at all but yes I know what you mean. We got bored with this folk metal scene totally and wanted to do something very different already on Verisäkeet. There will always be some folkish echoes in Moonsorrow’s music but most of all we’re metal bands for gods’ sake. If you want easy-listening happy melodic shit, try Korpiklaani then. They do it very well but it isn’t my cup of tea. In contrast to your last recording „Verisäkeet“ you have reduced the guitar work to mere powerchord strumming on large parts of the new album. Don't you think that this is a restriction on your expression? Marko Tarvonen: No, as there are not so many actual powerchords played on Hävitetty. You have to listen more carefully... almost all the time there are two different chords in the riffs + a different bass line. They are not easy to block out but I can tell they are not those ordinary powerchords we use. We use those very big chords where every string on the guitar is used. So yes, the album is more guitar-orientated than previous albums and reflects our live sound as well As always, you recorded the album at Tico-Tico studios with Ahti Kortelainen. And as always, I'm not happy with the sound, particularly the vocals and drums. Why did you never chose to change studios as MOONSORROW was growing bigger? Marko Tarvonen: We don’t want polished sound. We want cold mean shit and Tico-Tico is perfect place for us to get that. We don’t care if people don’t like that. MOONSORROW has been very productive in the last couple of years. „Chapter V – Ravaged“ is already the fifth album since 2001. How do you keep your creativity flowing? Marko Tarvonen: Maybe that’s because we haven’t toured so much. But now that seems to change too as we’re getting more and more shows so I guess the next album won’t be there anytime soon. When you were headlining the Ragnarök Festival in Lichtenfels last year, you had to play late at night when most people were already exhausted from the day. Nevertheless you decided to come back this year... Marko Tarvonen: Well, the festival is at the same time we’re touring so it was easy to organize that on our schedule. I heard that there will be only one song on the final MOONSORROW album. Are you already thinking about quitting? Marko Tarvonen: Someday yes, haha! Thanks and keep up the good work! Marko Tarvonen: Thanks for the interview. See you on tour, cheers!

 

Marko on Barren Earth for Obscuro.cz / August 2018

 This is not Moonsorrow but it is Marko and this is my fucking blog and I post whatever I want okay??

 

SOURCE

 

“We want to keep it alive” – Interview with Marko Tarvonen/Barren Earth

0

By Ms Cesar Little on 1.8.2018 English, Finský koutek, Interview, Nummirock

Barren Earth @Nummirock

Marko Tarvonen (photo: Ms Cesar Little)

There have been quite some changes in Barren Earth lately either within the band line up or affecting the band dynamics. When there was never a doubt that Kreator would limit Sami’s [Yli-Sirniö, guitar] availability for Barren Earth the question arose how Oppu’s [Olli-Pekka Laine, bass] return to Amorphis would affect the band. And then of course already the tour with Insomnium and Wolfheart back in January 2017 brought more new faces on stage as for example due to Marko’s child being born not long before so his family had priority. So how are things right now with Barren Earth?

Meeting Marko Tarvonen was not exactly planned during Nummirock and even less the way it turned out to be in the end. But I met him along with all the other musicians and crew members from Moonsorrow, Rytmihäiriö and Barren Earth when arriving at Nummirock and saying ‘hello’ I took my opportunity to ask Marko if he would join my drummers’ series. Of course he would! When we met it took quite some time before we finally spoke of drumming. Very obviously Barren Earth matters a lot to him and he was eager to tell me about his perspective on my favourite band. I hardly spoke at all.

Without any specific question Marko says: “I don’t know what’s gonna happen to that band. We don’t want to quit it. We want to keep it alive somewhere there.” And he is happy to add that Barren Earth are invited to play at a very big US American festival in 2019. It will be the first time the band returns to the USA since the tour with three other Finnish metal bands back in 2011. “We have been a bit unlucky with tours and of course our daily schedules didn’t let us play more shows”, and he adds in a considerate and summarizing tone in his voice: “Yeah, that’s what it is.”

Jón Aldará, Oppu [Olli-Pekka Laine] (photo: Ms Cesar Little)

As I mention that Barren Earth is my favourite band Marko replies: “Yeah, we really like the new album very much.  Really, really succeeded in what we were looking for. A little bit different sound this time and with some new members in the band like Antti [Myylynen] on the keyboards.” I noticed earlier how much the older band members appreciate Antti in anyway. “He brought some different sound to what Kasper used to do. A bit more modern and updated keyboard sounds whereas Kasper [Mårtenson, keyboards] – he was more into these 70s sounds with Hammond organ and moods and stuff which is not a bad idea either. I love both sounds and players.”

The atmosphere between Kasper and his former band mates is apparently still very trustful and close. He attended their release gig some months back in Helsinki for the “A Complex of Cages” album. Marko speaks very highly and appreciative of Kasper and tells me about his current occupation and how much he loves this. “You have to do what you love”, he ends.

I word my somewhat floating thoughts that in my perspective it seems like Antti and Jón [Aldará, vocals] only sped up the musical evolution that was heading for the same direction anyway but slower before they entered the band. Marko confirms: “They both put a lot of effort for this band. You don’t really need to give them guidance what to do, especially Jón. He writes everything on his own. He writes his own lyrics and vocal melodies and arrangements. We don’t need to guide him whereas Mikko [Kotamäki, vocals] was pretty much ‘Here are the lyrics and the parts and sing like this.’ Then he did. He wasn’t really doing a lot stuff by his own. Anyway.”

Janne Pertillä (photo: Ms Cesar Little)

He continues: “Sometimes this whole thing with Barren earth has been a bit frustrating because nothing happens for a long, long period. Nothing happens, then an occasional show here and there. So you need to activate the whole system again, start from the beginning with the rehearsing. When like five or six years ago we were more like daily practising. But now we gave up the rehearsal place and everything. I don’t know. It’s kind of bad in a way. You don’t get easily active when you don’t have a room for rehearsals and gathering together.”

I mention that I noticed some differences between the two release shows and that they impressively well managed some technical difficulties. “I think we had three or four rehearsals before the first show, only. Yeah. I think the first show wasn’t really good. I think we had much tension and the Tampere show was more relaxed with all the fuck ups and everything. It was more the core and it came out very naturally.”

Marko Tarvonen (photo: Ms Cesar Little)

Marko just goes on: “It’s a shame, I could have done a few more shows in a row. Now when you are in that mood again and you are prepared and then all of a sudden it ended again. That’s what I mean. It’s a bit frustrating. Once you’re going into that mood and then they take it all of a sudden away from you.”

I am aware of the challenges the schedules of the many bands they’re active in mean for touring with Barren Earth. I found Kimmo [Korhonen, guitar] and Timo [Ahlström, guitar] (and Eero [Wuokko, drums], of course) very good stand-ins. “Time. But would rather do the gigs with our own line up.”

But if the question is touring or not at all? “Even Oppu told us when he joined Amorphis: ‘Look guys, you can do Barren Earth’ – even without him.”

During the January tour 2017 already I was thinking that Oppu is the one person that could not be replaced by whatever amazing stand-in and so a more than surprised “Really??? I cannot imagine Barren Earth playing without him. Not at all”, forces itself out of my mouth. Marko agrees entirely: “Yeah because he is primus motor in that band. Kind of the guy who formed the band and kept things going. And yeah he wrote the major share of the new songs. It would feel a bit weird to play without him. I wouldn’t do it that way but let’s see. We may have to do that at this American festival next year because we don’t know if Amorphis has something going on. He has to be there. He has some contract with them to do two years. He has taken that leave, yeah from his day job for two years. For two years then he is going back. He works for our government, house of Parliament as an IT assistant for parliamentary people. I am happy for him. He was yearning to play tours and music. So I am really happy. I told him: ‘Look mate, do it. Do it! Go there!”

Jón Aldará (photo: Ms Cesar Little)

“He has nothing to lose with only pausing his day job”, I say. “Yeah now when he is still under 50 years.” I ask him not to make us feel even older than we are already with a frown. “Maybe he cannot do that anymore when you’re 55 or 60. I’ve been considering my future as metal drummer because it’s a very physical job to do especially Moonsorrow with singing a lot.”

And so we’re drifting into the actual topic of our appointment which is another story for another occasion. I had met Jón the night before attending the show of Septicflesh. He told me with a frown and a good deal of irony that they felt honoured to have such a popular warm-up gig for Barren Earth the next night: Saxon. The show Barren Earth played that very night was unique. The setting was extremely atmospheric underlining impressively the music. It was rainy and thereby quite dark considering the midsummer brightness. The wind from the lake added perfectly blowing the stage fog in thick clouds and soon off. Jón has remarkably progressed literally from show to show, never mind if I saw him with Hamferð or Barren Earth. But this Nummirock gig was the most expressive and intensive show he delivered I have ever seen of him. Yes guys, please, keep this alive!

Culture Metal / January 2020

 

 SOURCE

 

Interview de Moonsorrow aux 70000 Tons of Metal 2020

Aujourd’hui, nous accueillons à Culture METAL, une nouvelle contributrice, rédactrice et photographe. SAMM a travaillé dans plusieurs webzines et magazines metal et travaille aussi à Vecteur Magazine qui sort aujourd’hui même un hors-série spécial 70000 Tons Of Metal. Aussi, voilà six mois, à l’époque des voyages et des festivals metal, SAMM nous revenait de la célèbre croisière metal, 70000 Tons Of Metal, avec une chouette interview que voici, de Mitja, le guitariste du groupe pagan/black metal finlandais, Moonsorrow. 

SAMM : Comment allez-vous après ce premier concert à l’Ice Rink hier au milieu de la nuit ?

Mitja : Effectivement, il était très tard, mais ça a été un très très bon concert. Il y avait beaucoup de monde. On a assez peu dormi et malgré cela, je me sens bien. J’espère bien aujourd’hui voir quelques amis et j’attends surtout le concert de demain.

SAMM : C’est la troisième fois que vous venez aux 70000 Tons. Comment vivez-vous cet événement si particulier ?

Mitja : Oui, on a participé à la première édition en 2011 et également en 2017. Je pense que c’est un privilège de jouer ici. C’est un scénario tellement différent de toutes les formes de concerts, de festivals, qu’on est tous dans l’attente de pouvoir jouer ici et ressentir cette vibration. En festival, tu as des espaces en backstage, ici on est tous sur le même bateau, c’est le cas de le dire et ça rend la croisière spéciale.

SAMM : Le dernier album Jumalten aika est sorti en 2016. Avez-vous quelque chose en préparation ?

Mitja : Nous sommes maintenant à un point où nous pouvons préparer quelque chose de nouveau. Ça nous a pris beaucoup de temps. Henri qui écrit la plupart des morceaux et qui produit nos albums, travaillait aussi pour Finntroll. Ville écrit la plupart des textes. Ça, c’est la base mais nous collaborons tous ensemble à l’écriture de nos albums. Mais Henri est le filtre à travers lequel tout est conçu, alors on doit attendre qu’il soit disponible. Actuellement, ils terminent les sessions en studio pour Finntroll. Je pense que nous devons attendre une année avant qu’un album de Moonsorrow soit publié. C’est vrai que cela fera cinq ans mais il y a d’autres raisons à cela. L’une d’elle est que nous voulons trouver un angle nouveau pour chaque nouvel album. Nous sommes comme pas mal de groupes, à la recherche de la recette parfaite, du son que nous voulons avoir et de la musique que nous voulons faire. Tant que nous n’avons pas quelque chose à dire, on ne sort pas de nouvel album.

SAMM : Henri a un rôle important dans le groupe et pourtant il ne tourne jamais avec le groupe. Pourquoi ?

Mitja : Il n’a plus tourné beaucoup depuis 2004 – quelques parties des tournées en 2008 et 2011 – mais il n’aime pas beaucoup tourner. Mais il est un élément très important du groupe. Il y a eu un temps en 2004 où il a voulu arrêter de se produire en public et tous les membres du groupe ont été d’accord avec sa décision. On a commencé à faire appel à Janne Perttilä qui a participé à chacun de nos albums et avec qui nous étions bons amis depuis les débuts de Moonsorrow. Alors on a trouvé là un équilibre et une solution pour tourner sans lui.

SAMM : Les morceaux sont en général très longs. Pas facile pour définir une setlist ?

Mitja : C’est une musique épique qui s’appuie sur une sorte de scénario en quelque sorte et la musique suit cette histoire, ce qui la rend progressive. Forcément, on ne se bride pas et cela peut amener à certains titres très longs. Du coup, en concert oui c’est assez difficile car évidement on ne peut pas étendre le concert en fonction du temps dont nous avons besoin. Alors si le concert dure soixante minutes et qu’on a besoin de cinq minutes de plus, on va plutôt choisir des titres qui entrent parfaitement dans le temps qu’on a et ça oui clairement c’est un problème. Par chance, on sait exactement instantanément quelle durée un morceau doit faire en concert, ce qui nous permet de réarranger certains titres mais ce n’est pas facile et pas toujours possible.

SAMM : Avez-vous changé votre manière de travailler ensemble avec le temps ?

Mitja : C’est toujours un peu différent à chaque fois. En général, on part d’une idée, un contexte où intégrer la musique et les textes. Quand l’idée du texte manque, cela devient très compliqué de faire évoluer la musique. Parfois on peut partir sur quelques riffs mais ça pourrait devenir compliqué au fur et à mesure de trouver les autres éléments si l’on n’a pas un aperçu de ce que sera le morceau en termes de paroles.

SAMM : Vous tournez beaucoup, n’est-ce pas parfois difficile ?

Mitja : On aime beaucoup tourner et on tournerait plus encore si on pouvait. Mais il y a pas mal d’obstacles dans la vie. Chacun, la plupart des membres du groupe ont une famille et parfois d’autres activités. Trouver le bon moment pour tourner devient de plus en plus compliqué chaque année mais on ne va pas s’arrêter. Bien sûr, on se sait jamais ce qui peut arriver dans la vie mais on essaie de faire que chacun puisse trouver son équilibre et nous sommes très présents les uns pour les autres. Ça je pense que ça ne changera pas.

SAMM : Tu parles d’autres projets. Peux-tu nous en parler ?

Mitja : Habituellement, la plupart d’entre nous a des projets en parallèle. En ce moment, Janne est le plus actif avec son groupe Rytmihäiriö. C’est un vieux groupe finlandais de 1988, bien plus agressif et très connu en Finlande. Il a aussi un autre groupe de death metal avec Marko qui s’appelle Barren Earth. Marko, notre batteur a lui aussi d’autres collaborations en tant que batteur parfois. Personnellement, je ne trouve pas le temps pour me consacrer à autre chose que Moonsorrow musicalement car je travaille en parallèle dans le milieu très agité de la télévision. Et puis, je ne voudrais pas prendre le risque de ne pas être disponible pour tourner avec le groupe, de devoir dire non à chaque fois, ce serait horrible, je préfère me limiter à un groupe, c’est mieux pour moi.

SAMM : Vous écoutez d’autres groupes ? Certains artistes n’écoutent pas les autres pour ne pas être influencés.

Mitja : Je n’écoute pas non plus beaucoup les autres, tout du moins ceux qui ont le même univers que nous. C’est dû aussi au fait que quand on a commencé à faire cette musique, ce genre musical n’existait même pas. Alors il n’y avait pas matière à comparaison. On a tous des parcours différents mais c’est assez variable : ça va du death metal à la musique classique et même de la country, par contre on écoute assez peu de folk ou de pagan, je trouverais ça bizarre.

SAMM : La musique de Moonsorrow est belle, profonde et touche le public qui vous est très attaché. Etes-vous conscients de cela ?

Mitja : Oui, sans aucun doute. On reçoit beaucoup du public, d’abord pendant les concerts, il y a un transfert qui s’opère entre le public et les musiciens qui est très fort. Il ne s’agit pas simplement de donner un concert, il s’agit de vivre cette musique ensemble. Et puis, on a aussi une relation avec nos fans qui est suivie et on peut mesurer par leurs retours cet attachement.

Merci beaucoup Mitja de m’avoir accordé cet interview et à demain pour le second concert de Moonsorrow.

Interview réalisée le 8 Janvier 2020 par SAMM
Photos © 2020 SAMM
Toute reproduction interdite sans autorisation écrite du photographe.

 

+ d’infos : la bio mais aussi quelques photos de Moonsorrow au Hellfest 2016 ici https://culturemetal.com/2016/06/30/hellfest-2016-moonsorrow/

Moonsorrow a été fondé par les cousins Sorvali en 1995 à Helsinki, capitale de la Finlande. Mitja Harvilahti et Markus Eurén ont d’abord rejoint la formation initiale en tant que musiciens de tournée et ont enfin été intégrés au line-up. Marko « Baron » Tarvonen a aussi rejoint le groupe en 1999. Moonsorrow, dont le nom de groupe vient d’une chanson de Celtic Frost, Sorrows of the Moon, a sorti plusieurs albums studios : d’abord un premier album Suden uni chez Plasmatica Records en février 2001, puis six albums chez Spikefarm Records : Voimasta ja kunniasta en décembre 2001, Kivenkantaja en mars 2003, Verisäkeet en février 2005, V: Hävitetty en janvier 2007, Varjoina kuljemme kuolleiden maassa en février 2011 et enfin un dernier album Jumalten aika chez Century Media Records en avril 2016. 

Moonsorrow en produira en France au printemps, le jeudi 15 avril 2021 à la Machine du Moulin Rouge à Paris.

YLE / May 2020 (Folk Metal Big 5)

LINK

Korpiklaanin ja Ensiferumin kaltaiset yhtyeet loivat uuden, maailmalla menestyneen musiikkityylin – mutta monelta tämä jäi huomaamatta

Ensiferum, Korpiklaani, Finntroll, Moonsorrow ja Turisas ovat tehneet folk metalia tunnetuksi maailmalla.
folk metal 3.5.2020 klo 20.13


Ensiferum taisteluhymneineen, Moonsorrow pakanallisine riimeineen, Finntroll peikkolauluineen, Korpiklaani kalevalaisine ralleineen ja Turisas eeppisine sotahuutoineen.

Markus Laakson Folk Metal Big 5 -kirjassa ääneen pääsevät kotimaisen folk metalin viisi isoa nimeä.

– Kyse on pioneereista, jotka porskuttavat edelleen oman tyylilajinsa aallonharjalla.Nämä yhtyeet tekevät toisistaan poikkeavaa musiikkia, mutta kuuluvat saman kattogenren eli folk metalin alle. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen ilmiö ja sitä kannatti tutkia vähän enemmän ja vähän tarkemmin, Laakso kertoo kirjansa synnystä.

Ensiferum
Vuonna 1995 perustetun Ensiferumin läpimurtoalbumi oli vuonna 2007 julkaistu Victory Songs. Albumi hohkaa sotaisaa tunnelmaa ja taistelutahtoa, kuten yhtyeen visuaalinen imagokin. Terhi Ylimainen

Esikristillisyyden ihannointia

Folk metal -boomin varhaisvaiheet sijoittuvat 1990-luvun puolivälin tienoille. Genren ehdottomana primus motorina ja inspiraation lähteenä on toiminut Amorphis-yhtyeen toinen albumi, Tales From the Thousand Lakes (1994).

Siinä metalliin yhdistetään ennakkoluulottomasti ja aivan uudella tavalla niin kansanmusiikkimelodioita, Kalevalan tekstejä kuin suomalaisen mielenmaiseman useita eri tasojakin.

– Amorphista ei ole koskaan laskettu varsinaiseksi folk metal -yhtyeeksi, mutta Tales from the Thousand Lakesin jälkeen rupesi tulemaan bändejä, jotka ottivat siitä mallia ja jotka kokivat, että hei, tämä suomalaisuushan on ihan hieno juttu – ei sitä tarvitse millään tavalla hävetä, Markus Laakso sanoo.

Laakson mukaan ei ole mikään ihme, että tällainen genre ponkaisi maailmalle nimenomaan Suomesta.

– Kalevalaa pakotettiin lukemaan koulussa, mutta kun sen löysi itse vaikkapa Tales from the Thousand Lakesin kautta, siitä tulikin siisti juttu. Lisäksi suomalaiset kansanmusiikkikappaleet ovat melodioiltaan tarttuvia, ja niistä kuuluu slaavilainen sävelperinne. Ehkä tämä melodisuus ja tarttuvuus on tätä kautta siirtynyt myös alan kotimaisiin bändeihin.

Markus Laakso, Folk Metal Big 5
Kirjailja Markus Laakson mukaan folk metal tarjoaa mahdollisuuden paeta ankeaa arkea toiseen kiehtovaan maailmaan. Petri Damstén

Folk metalin alle on niputettu musiikkinsa puolesta melko sekalaistakin seurakuntaa: esimerkiksi Finntroll yhdistelee black metalia ja humppaa, kun taas Ensiferum on ottanut vaikutteita melodisesta death metalista. Moonsorrow'lta löytyy kuorosovituksia ja klassisen musiikin elementtejä, Korpiklaanin metallia taasen ryydittävät kotimaiset perinnesoittimet.

Markus Laakson mielestä folk metalin kohdalla kannattaisikin puhua pikemminkin monisyisestä kulttuuri-ilmiöstä kuin pelkästä yksittäisestä genrestä. Yhdistäviin tekijöihin kuuluvat muun muassa vahvat kytkökset 1700-luvun eurooppalaiseen romantiikkaan ja siinä samalla kansallisromantiikkaankin.

– Folk metalista löytyy luonnonläheisyyden, esikristillisyyden ja sankarillisuuden ihannointia. Taiteenlajeina folk metal ja romantiikka ovat sukua toisilleen – toiset yhtyeet tuovat esille enemmän suomalaisuuden, toiset vaikkapa viikinkiajan romantisointia.

Finntroll
Ruotsiksi laulava Finntroll on rakentanut musiikillisen universuminsa peikkomytologian varaan. Jarmo Katila

Kun lavalla roiskuu veri

Folk Metal Big 5 -kirjasta löytyy runsaasti herkullisia kuvauksia aloittelevien kotimaisten folk metal -yhtyeiden toisinaan viinanhuuruisistakin ensiaskeleista, joita leimasi usein kokeilunhalu ja kunnianhimo.

Turisas, jonka nimi viittaa hämäläiseen sodanjumalaan, käytti aluksi punamustiin sotamaalauksiinsa akryylivärejä, jotka kuitenkin ärsyttivät ihoa. Sitten yhtye siirtyi aitoon naudanvereen, joka valitettavasti sottasi paikkoja ja löyhkäsi. Passeli vaihtoehto löytyi sittemmin teatteriverestä. Massiivista keikkarekvisiittaansa yhtye rahoitti luovalla tavalla: se myi yleisölle Mehukatti-kanistereihin pakattua itsetehtyä metsämansikkakiljua 15 markan kappalehintaan.

Kaoottisista keikoistaan tunnetulla Finntrollilla oli alkuaikoina periaate, jonka mukaan show oli kelvoton, jos yhtyeen jäsenet eivät tapelleet lavalla ja nenästä ei otettu senkkaa. Välillä verta tosin roiskui myös yleisön suunnasta.

Moonsorrow teetätti Kivenkantaja-albuminsa (2003) kansikuvaa varten satoja kiloja painavan riimukiven, jonka kuljettaminen kuvauspaikalle osoittautui haasteelliseksi. Kivi saatiin vaivoin rahdattua metrin päähän tienpientareesta, jolloin syntyi vaikutelma ikimetsän syövereissä uljaasti pönöttävästä muinaismuistosta. Rytäkässä hajosivat myös vanhemmilta lainatut kottikärryt.

Ville Sorvali, Moonsorrow, folk metal
Moonsorrow-yhtyeen Ville Sorvalia kiehtovat etenkin Odinin riimut ja se, kuinka ihmiskunta on janonnut uutta tietoa, kuinka on keksitty kieli ja kuinka on opittu kirjoitustaito.Jussi Mankkinen / Yle

Vuonna 2008 tilanne oli jo hyvin toisenlainen. Moonsorrow, Finntroll, Korpiklaani, Ensiferum ja Turisas kiersivät viiden muun ulkomaalaisen yhtyeen kanssa Paganfest-kiertueen tiimoilta Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa loppuunmyydyille saleille lähes kahden kuukauden ajan. Suomalainen folk metal oli muutamassa vuodessa kasvanut suuren luokan kansainväliseksi ilmiöksi.

– Suosion nousu oli iso yllätys, koska en ajatellut yhtään mitään koko ilmiöstä. Ei oikeastaan ollut mitään ilmiötä – me vain teimme omaa juttuamme, kuten muutkin bändit. Joku meidät sitten niputti yhteen, Moonsorrow'n laulaja-basisti Ville Sorvali toteaa.

Mooonsorrow, folk metal
Moonsorrow-yhtyeen jäsenten musiikkimakua yhdistää viehtymys black metaliin. Mikael Karlbom

Eddan ja Kalevalan syvissä vesissä

Ville Sorvalin serkku, Moonsorrow'n kitaristi Henri Sorvali on luonnehtinut folk metal -genreä matkamuistometalliksi. Kotimainen folk metal koetaan muualla maailmassa kiinnostavammaksi ja eksoottisemmaksi kuin Suomessa, koska meiltä löytyy tällaista estetiikkaa yllin kyllin omasta takaa. Samasta syystä turisteja kiinnostavat esimerkiksi porontaljat, meitä suomalaisia välttämättä eivät.

– Kun suomalaisuus jätetään pois, pureudutaan folk metalissa toki yleisemmällä tasolla hyvin syvälle myyttien ja kulttuurisen historian maailmaan. Ihmisiä kiinnostavat omien juurien lisäksi koko ihmiskunnan juuret, koska kaikki ovat nykypäivänä etääntyneet paitsi luonnosta myös omasta alkuperästään, Ville Sorvali pohtii.

Sorvali itse on hakenut inspiraatiota muun muassa muinaisen Islannin suunnalta.

– Kiinnostuin kansantaruista Eddan ja Kalevalan kautta. Sanoituksieni lähtökohtana on ollut pyrkimys luoda hyviä tarinoita. Tietyt ydinasiat ovat olleet lyriikoissani oikein, lopun olen värittänyt. En ole esimerkiksi välittänyt siitä, kuinka tarkasti olen jonkun Lallin tarinan kertonut, koska kukaan ei tiedä, mitä oikeasti tapahtui.

Sorvalin mukaan historia tarjoaa katsausta myös karmeisiin virheisiin.

– Olisi suotavaa, että ihmiskunta oppisi jotakin virheistään. Tälläkin hetkellä me elämme yhden tällaisen virheen seurausten kanssa.

Korpiklaani
Korpiklaanille suunniteltiin aluksi englanninkielistä Wood's Clan -nimeä. Napalm Records -levy-yhtiö piti kuitenkin enemmän suomalaisesta versiosta. Harri Hinkka

Suomalaisesta muinaisuskosta rempseisiin juomalauluihin

Markus Laakson mukaan viiden kotimaisen folk metal -yhtyeen kansainvälistä merkitystä tai musiikillista perintöä lukuisine jäljittelijöineen ei oikein ole ymmärretty Suomessa. Ilmiö ohitettiin kotimaisessa mediassa aikoinaan varsin suoraviivaisesti, ja kaikki Folk Metal Big 5 -kirjan bändit ovat olleet ja ovat edelleen huomattavasti isompia nimiä ulkomailla kuin koto-Suomessa.

– Kyllähän nämä yhtyeet vetävät täälläkin porukkaa täysille tuville, mutta Saksan isoilla festareilla, kuten Wackenilla, kyseisiä bändejä kuuntelevat samanaikaisesti useat kymmenet tuhannet ihmiset.

Laakson mukaan folk metal -yhtyeiden kohdalla kannattaa huomioida myös kulttuuriviennin merkitys.

– Väittäisin, että näiden yhtyeiden innoittamina sadat, jopa tuhannet ihmiset ovat ruvenneet opiskelemaan suomen kieltä ja ryhtyneet ottamaan haltuun suomalaista historiaa ja kansanuskomuksia.

Jonne Järvelä, Korpiklaani, folk metal
Korpiklaanin Jonne Järvelän mukaan yhtyeen uusimmassa musiikissa kuuluu kaikuja myös Reino Helismaasta ja Tapio Rautavaarasta: – Biiiseistä kuvastuu suomifilmimeininki ja reissuromantiikka, ja ollaan ehkä tultu vähän lähemmäksi maanpintaa. Jussi Mankkinen / Yle

Kotimaisilla folk metal -suuruuksilla on myös aidosti kansainvälinen ja huomattavasti laajempi yleisöpohja kuin vaikkapa Suomen suosituimmilla poppareilla. Korpiklaanin Vodka-videolla esimerkiksi on Youtubessa yli 36 miljoonaa katselukertaa.

– Olemme saavuttaneet tähän mennessä paljon enemmän kuin alun perin odotimme. Meidän musiikistamme löytyy hanuria ja viulua, ja kaiken lisäksi laulamme suomeksi, mutta kuitenkin saamme kiertää Yhdysvaltoja niin paljon kuin haluamme. Oikeastaan joudumme jopa hillitsemään kysyntää perhesyiden takia – eikä maksakaan varmaan kestäisi, Korpiklaanin laulaja-kitaristi Jonne Järvelä toteaa hymyillen.

Yhdysvalloissa Järvelä on kiinnittänyt huomiota etenkin yhteen yleisösegmenttiin.

– Olemme esiintyneet myös reservaateissa, ja koska musiikissamme on mukana paljon shamanismia ja luontotematiikkaa, tarjoaa se tarttumapintaa Amerikan alkuperäiskansoille.

Korpiklaani on aina liikkunut musiikissaan vakavasta vähemmän vakavaan. Suomalaisen muinaisuskon maailmoista yhtye on hypännyt juomalaulujen rempseisiin tunnelmiin.

– Ei tämä ole mitenkään vaikeaa, koska muusikkoina meistä löytyvät nämä molemmat puolet. Olemme lähtökohtaisesti maalaispoikia, mutta siitä huolimatta pystymme liikkumaan sujuvasti maailman metropoleissa. Meissä on kiertueilla näkyvä villimpi puoli, mutta kotona ollaan sitten kiltimmin, Järvelä toteaa.

Ensiferum
Ensiferum vuonna 2006. Toni Härkönen

Luonnon ehdoilla

Kuopiossa asuvalle Markus Laaksolle sukeltaminen kotimaisen folk metalin vaiheisiin on antanut paljon.

– Perehdyin melko syvällisesti aiheisiin, joista nämä bändit laulavat, ja huomasin innostuvani uudella tavalla esimerkiksi Suomen keskiaikaisesta historiasta sekä Turisaksen myötä myös Venäjän seudun viikinkireiteistä. Tämän prosessin aikana myös suhteeni luontoon on tiivistynyt: kävelen päivittäin Puijon luonnonsuojelualueella ja fiilistelen.

Luonto on oleellinen elementti myös folk metal -bändeille.

– Korpiklaanin musiikin tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa muuta kuin suhdettamme luontoon. Luonnon yleinen arvostus puuttuu, ja oikeastaan kaikkia arjen valintoja pitäisi miettiä myös luonnon kannalta, Jonne Järvelä painottaa.

Ville Sorvali on samaa mieltä.

– Vaikka olenkin kaupungin kasvatti, luonto on aina ollut lähellä sydäntäni. Tunnen luontoa kohtaan suurta kunnioitusta, ja etenkin näinä aikoina soisin kaikkien muiden tuntevan samoin.

Nordic Metal / February 2020

LINK TO THE WHOLE ARTICLE with report, photos, videos and whatnot.

Kronen Zeitung / February 2020

 

SOURCE 

 

10.02.2020 06:00 |

Musik

Bald live in Wien

Moonsorrow: Mit Pagan Metal in lichte Charthöhen

(Bild: Century Media Records)

Seit 25 Jahren verbreiten Moonsorrow Kultur, Kälte und Sagen ihrer finnischen Heimat mittels folkloristisch angehauchtem Black Metal über die ganze Welt. Sänger Ville Sorvali erklärt uns im Interview, warum mit in Finnland mit derart harter Musik in die Mainstream-Charts kommt, wieso englische Texte kein Thema sind und weshalb es für alle gesünder ist, dass der Hauptkomponist der Band nicht mit auf Tour geht. Am 14. Februar spielt die Band im Wiener Viper Room.

Nordländer ticken anders, besonders im musikalischen Bereich. Während sich Metalbands jedweder Couleur hierzulande meist vergeblich abstrampeln und mit sehr wenigen Ausnahmen (Pungent Stench, Harakiri For The Sky, Belphegor) international für Furore sorgen, wird die metallische Härte in Finnland im Übermaß geschätzt. Selbst Popstars wachsen unweigerlich mit harten Gitarrenriffs auf und in den Charts sind Metalalben keine Seltenheit. Davon können auch Moonsorrow ein Lied singen, die mit ihrem bislang letzten Studiorundling „Jumalten aika“ vor mittlerweile vier Jahren erstmals bis an die Spitze vorgestoßen sind. Wohlgemerkt mit keifend-harschen Vocals, Doublebass-Einsatz und brachialer Melodieseligkeit. „Das ist in dieser Form wirklich nur bei uns möglich“, lacht Frontmann Ville Sorvali im „Krone“-Interview, „die Leute bei uns sind ungemein loyal und folgen ihren Bands über Jahre hinweg. Noch nicht einmal in Schweden, wo es wirklich bekannte Metalbands gibt, ist das so ein Thema.“

 

 

(Bild: Christoph Kaltenböck)

Studio vs. liveVille gründete die Band mit seinem Cousin Henri 1995, war damals zarte 15 Jahre jung. Henri ist das musikalische Mastermind hinter den ausgefeilten und meist überlangen Kompositionen und außerdem ein perfektes Beispiel dafür, wie genreübergreifend und auch klein die Musikwelt in Finnland ist - Ende der 90er-Jahre spielte er für ein paar Konzerte am Keyboard bei den später erfolgreichen The Rasmus. Bei den Liveauftritten von Moonsorrow ist Henri schon lange nicht mehr dabei. „2007 hat Henri sich dafür entschieden, nicht mehr live zu spielen. Das Reisen und die Shows haben ihm keinen Spaß gemacht, er ist eben ein waschechter Studiomusiker. Wir sind innerhalb der Band aber alle sehr gute Freunde und die Entscheidung wurde schon damals akzeptiert. Außerdem muss ich schon ehrlich zugeben, dass es manchmal ziemlich schwierig ist, mit ihm zu arbeiten“, lacht Ville, „auch wenn er hauptverantwortlich für die Songs auf den Alben ist.“

Moonsorrow haben sich früh emanzipiert und waren stets bemüht, das Stigma des „Viking Metal“ abzulegen. Während erfolgreiche Landesgenossen wie Ensiferum, Korpiklaani oder Finntroll gerne über Partynächte und Zwangloses singen, steht bei Moonsorrow die Ernsthaftigkeit im Vordergrund. Die Geschichte Finnlands, die Kälte des Nordens und der Paganismus sind wesentliche Bestandteile des Bandtreibens, wofür das Quintett schon auch einmal vorschnell und fälschlich ins rechte Eck gesteckt wurde. „Vielleicht sind wir einfach dunklere Gesellen, ich weiß es nicht“, lacht Ville, der für einen Finnen erstaunlich gut gelaunt ist, „die Frage hat sich nie gestellt, weil nicht wir den Sound, sondern der Sound uns gewählt hat. Als wir die Band gründeten, waren wir stark vom norwegischen Black Metal beeinflusst und den hörst du auch jetzt noch raus.“ Den Black Metal haben Moonsorrow schon bei den ersten (und immer noch besten) Alben „Suden Uni“ (2001), „Voimasta ja kunniasta“ (2001) und „Kivenkantaja“ (2003) mit folkloristischer Tradition vermengt.

 

(Bild: Christoph Kaltenböck)

Parallelen vorhanden„Bands wie Ulver oder Enslaved waren für uns sehr wichtig, weil sie ihren brutalen Grundsound immer mit wunderschönen Melodien kreuzten. Wir wussten zwar früh, dass wir das auch können, brauchten aber lange, um die richtige Ausrichtung für uns zu finden.“ So streng wie viele Fans sieht Ville Sorvali die Unterschiede zwischen ernsthaften und weniger ernsthaften Paganmetal-Bands aus seiner Heimat aber nicht. „Es gibt zwischen uns beiden mehr Parallelen, als viele glauben würden. Wir haben auch viele Konzerte und Festivals mit diesen Humppa-Bands gespielt, die Menschen dahinter sind großartig und wir hatten stets eine gute Zeit. Wir sind wie zwei Seiten einer Münze. Zugegeben: zwei extrem verschiedene Seiten.“ 

 

Den Zusatz „Epic“ hat sich die Band durch ihre ausufernden Songs schon vor langer Zeit redlich verdient. Der Höhepunkt war das Epos „V: Hävitetty“, das aus zwei je halbstündigen Songs bestand. „Das ist eigentlich kein Problem. Uns fällt es wesentlich schwerer, kürzer und kompakter zu komponieren“, lacht Ville, „der Song ,Suden Tunti‘ von unserem aktuellen Album ist aber immerhin unter der Zehn-Minuten-Grenze geblieben, was man bei uns durchaus als kurz bezeichnen kann.“ Bis auf die frühen Anfangstage, wo man textlich auf Englisch experimentierte, singen Moonsorrow mittlerweile seit mehr als 20 Jahren konstant in ihrer Landessprache. „Die Sprache ist ein essenzieller Teil des gesamten Bandkonzepts und eigentlich hat bei uns keiner jemals wirklich darüber nachgedacht. Nur so kann ich mich wirklich ausdrücken und vermitteln, was mir wichtig ist. Für mich selbst ist es schwerer, weil ich mich nackter fühle und mich nicht hinter einer Fremdsprache verstecke, aber anders könnte ich gar nicht texten.“

 

 

(Bild: Christoph Kaltenböck)

Natur vor PolitikTextlich bleibt vielen zudem verborgen, dass sich Moonsorrow nicht nur um Mythen und Sagen längst vergangener Zeiten kümmern, sondern durchaus auch Zeitgeistiges hineinvermischen. „Das müssen die Hörer am Ende schon selbst herausfinden. Ich singe definitiv nichts Politisches, aber natürlich bewegen mich die aktuelle Lage des Weltgeschehens und die Zukunft der Menschheit. Die Beziehung zwischen Natur und Mensch besorgt mich persönlich einfach mehr, als jene von politischen Fragmenten.“ Am 14. Februar sind Moonsorrow für eine exklusive Show auch endlich wieder in Österreich zu sein. Und zwar mit Waldschrat und Jorrvaskr im Wiener Viper Room. Mehr Infos und Karten erhalten Sie unter www.oeticket.com.