Rauta / May 2018

Soundi / May 2018

SOURCE

”Tämä saattoi olla once in a lifetime -juttu” – Moonsorrow tarjosi hienon yllätyksen Steelfest-tapahtumassa

Asiaa Timo Isoaho 22.5.2018

Helsinkiläinen Moonsorrow esiintyi Hyvinkäällä viime viikonloppuna juhlitun Steelfest-bakkanaalin toisen päivän eräänä päänimistä.
Eeppisen Jumalten aika -albumin vuonna 2016 julkaissut Moonsorrow tarjosi mainion yllätyksen paikalle saapuneille, sillä yhtyeen livekokoonpanossa nähtiin myös Henri ”Trollhorn” Sorvali. Mieshän säveltää valtaosan bändin materiaalista, mutta varsinkin kiertueisiin viileästi suhtautuvaa muusikkoa ei ole nähty Moonsorrow’n lavalla aikoihin.
Kävipä vielä niin, että Sorvali soitti keikalla bassoa, ja jätti serkkunsa Ville Sorvalin huoleksi ainoastaan solistin hommat – tavallisestihan Ville toimii Moonsorrow’n basistilaulajana.
– Pelkkä mikin varressa roikkuminen ilman bassoa ei ole minulle mitenkään hirveän tuttua. Olen tehnyt joskus jotakin vierailuja, mutta ne ovat olleet lyhytkestoisia, ehkä kymmenen minuutin mittaisia juttuja. Nyt piti keksiä tekemistä reiluksi tunniksi, nauraa Ville Sorvali.
– Kyllähän keikan parin ekan minuutin aikana jalat vähän tärisivät, mutta onneksi pääsin nopeasti fiilikseen ja ”pelkkä laulaminenhan” oli lopulta ihan helvetin hauskaa hommaa. Mitä nyt unohdin yhden säkeistön heti ekasta biisistä…
– Parasta koko jutussa oli tietysti se, että pääsin Henrin kanssa samalle lavalle ensimmäistä kertaa vuosiin. En ehtinyt hirveästi katsella, mitä hän siellä estradilla teki, mutta varmasti suoriutui hommasta hyvin. Onhan Henri kuitenkin tämän bändin paras basisti!
Moonsorrow soittaa kesällä muun muassa Nummirockissa ja Tuska Open Airissa. Saapa nähdä, millainen kokoonpano nousee näiden festivaalien estradille.
– Vähän luulen, että tämä Henrin ”bassovierailu” saattoi olla once in a lifetime -juttu, mutta eihän sitä koskaan tiedä, sanoo Sorvali.

Metal Sound / April 2018

SOURCE





Well, I have to admit that I am following Moonsorrow since their birth, actually since they’ve released their debut album. As the years passed by I found that I more and more liked their style, since it has become rawer, with more black metal influences. When Verisakeet (2005) was released I was pleasantly surprised and still this record echoed in my mind as the best offering from these Finns, but anyway also they later records were indeed great. Jumalten Aika, their latest offering, was issued two years ago, but we haven’t opportunity to cover the album with an interview so I used the chance to meet with Henri Sorvali (at their show)  and to have one interview.



How are you satisfied with this tour so far? Where were the best shows?

Yes, I’m really satisfied. The tour has been really great so far. It makes me happy to see hundreds of people every night. The music we make is not happy, and it makes me happy that people like it (laugh).

About your latest record, it’s been two years now, how are you satisfied with the reactions and would you change anything?

Honestly, I’m totally satisfied with the album. I wouldn’t change a note, anywhere. Many people took the album as their own, they really like it. A lot of them also said that this is our best album. I couldn’t be happier. I don’t even know how much is sold, but I don’t really care. I only care if the people like it.

Could you compare it to any of the previous albums? There are some musical links.

Yes, actually, there is a lot of it. But we didn’t want to do something over and over again so we turned it into completely opposite way. We tried to do something more evil. But it’s still the music that we like and we want to play. We are folk metal band, but a lot darker, like dark folk metal not the „na na na“ stuff. I think primordial is also a folk metal band as well. They have a lot of inspiration from their home country and their traditional music.

What can you tell us about the lyrical stuff and the concept of the cover artwork? What would you like to express?

We wanted to make an album that covers the ancient myths, but instead of retelling them to make our own interpretations of them like, stories based on stories. I try to go a lot deeper to kind of find out what were the people thinking a thousand years ago and see what made them to make this stories. They didn’t have science, they had to explain everything. Every religion before Christianity had a thunder God, because that was something that you couldn’t explain. Now we know all of that, but back then they had to invent the Gods.

And your album from 2011 Varjoina kuljemme kuolleiden maassa was actually not inspired by fantasy, if I’m correct, it’s a post-apocalyptic story. What can you tell us about that album?

Yes, it’s a concept album. An album before that was already about the end of the world, so we wanted to place this one in the time after the end of the world like, what’s gonna happen when all of the people died and we only have a few people left. It’s a pure science fiction.



If I’m correct, during this period, you have recorded vocals in the woods?

Ah yes, we had a small cabin in the woods in Finland. I can’t tell you the location because it’s secret (laugh). Two previous albums are also done there, and also this one. It’s the perfect atmosphere because you can go there, only you, the record producer and Mitja with his video camera. It’s a very small group, and we do this thing together in the middle of the woods when there’s nothing around. You’d have to drive tens of kilometers to the nearest place.

When it comes to Moonsorrow, you have released 7 full -length albums in last 16 years. Can you tell us something more about how you look upon this records right now? What are the most important ones? Also there was a big pause between the last two albums so, could you tell us something about that too?

We released our second album in the same time Finntroll released their second album, and I think those two albums are the most important in folk metal. But those are the albums that I like the least, from both our and Finntroll production, but I think they are the most popular.

How do you choose your songs for the shows, since your songs are a bit longer?

Yeah, that’s always the problem when we play live, for example tonight, we’re gonna play 6 songs, and that’s 75 minutes. Doing the set-list is always very hard because when you play one song, you need to have everything around it to play that song, you can just play random 6 songs, you need to make a story. It’s like mathematics. You can create a set-list that’s 65 minutes, but that’s way too short, or 80, which is way too long.

You have filmed one video clip in Belgrade actually, how are you satisfied with it and would you like to continue making videos with Moonsorrow since this is the very first video?

Absolutely, I would do stuff with them again if I had a chance. Great people, so professional, so friendly. They we’re driving me around in free time, showing me Belgrade.

Are there any plans for the next record or have you already started making songs?

We actually just started talking about that, like a couple of weeks ago. I don’t know yet but there might be something happening. But one thing’s for sure, the next album will always be different from the previous.

You’re in Century Media for two years now, how are you satisfied with that relation and could you compare it to any previous labels?

I don’t have to lie, I really like them. When we had the meeting with them, their artist in relations at the time, he was signing us, and he told me that he was following the band from the very beginning, like, since the demo times. And I was like, wow, this is the right label for us.

What is your message to all your fans in the world that you would like to send to them?

I would really want to see all of those people at least once in my life like, we need to play in those places where we haven’t played before, like Serbia for example. We want to play everywhere because, in every corner of the world, you can find someone that likes our music, and those people deserve to see us live.

• Henri Sorvali
• Interview by Marko Miranovic

Imperiumi.net / April 2018

SOURCE




Bändi lopetti hiljattain onnistuneen Euroopan-kiertueen irlantilaispakanabändi Primordialin kanssa. Ville Sorvalilla oli aikaa vaihtaa Moonsorrow’n kuulumisia Imperiumin kanssa Wienin Szene-klubilla 24. huhtikuuta.

 

LAKUPAAVIN AIKA

Jumalten aika on pitänyt Moonsorrow’n velikullat tien päällä. Koska viimeisintä täyspitkää saatiin odottaa niinkin pitkään, itse kukin toivoisi yhtyeen kahdeksannen täyspitkän tulevan ulos pikemmin. Sorvalin mukaan levykauppaan ei kuitenkaan kannata aivan heti lähteä...

– Katsotaan, katsotaan. Toivotaan nyt ainakin, ettei tällä kertaa käy kuten viimeksi, että tehtiin levy melkein valmiiksi ja sitten heitettiinkin se roskiin. Ehkäpä tällä kertaa eivät vuodet mene ihan niin pahasti hukkaan. Ollaanhan me seuraavasta levystä puhuttu, me vain ollaan nykypäivänä vähän hitaita. Sitä vartenhan meillä on kaikilla päivätyö, että voidaan levyjen välissä makoilla rahojen päällä. Käsittääkseni seuraava levy tulisi niin ikään ulos Century Median kautta. Sopimus meillä ainakin on, Sorvali aloittaa.

– Sitä on todella vaikea selittää, että mitä haemme meidän musiikilla. Se kuva muodostuu sitten, kun levyä aletaan kunnolla tekemään. Sitä tekemistä jatketaan ilman kompromisseja sitten niin kauan, että siitä todellakin tulee sellainen, mitä halutaan. Ei biisien tarvitse pakosta olla pitkiä tai monimutkaisia. Kuten viimeisimmän levyn Suden tunti -biisi, eihän se ole meidän mittapuulla juurikaan pitkä tai monimutkainen.

– Biisit ovat vähän kuin musiikillisia tarinoita, ihan myös ilman tekstejäkin. Käytän tässä kohtaa monesti tällaista kirjavertausta. Jos kirjaa kirjoitetaan ja on visio siitä, mitä siinä vielä pitää tapahtua, ei sitä kirjoittamista voi lopettaa kesken ennen kuin se kaikki on mukana. Kyllä ne biisit sitten ilmoittavat, kun ne ovat valmiita.


Jumalten aika pysyy toistaiseksi yhtyeen vaikeimmin kasaan raavittuna kiekkona. Entäpä sitten se helpoin? Sorvali:

– Varmasti ensimmäinen levy (Suden uni, 2001) syntyi helpoiten. Muistaakseni biisit tehtiin todella lyhyen jakson sisällä, käytiin treenaamassa kolmesti ja yhdeksän studiopäivän jälkeen kaikki oli valmista. Pakko sen on olla vaivattomin. Siitä alkaen touhu on mennyt levy levyltä enemmän yksityiskohtien hiomiseksi. Meistä tuntuu kodikkaalta olla Primordialin kanssa kiertueella, koska he ovat samanlainen bändi. Hekään eivät liian usein julkaise uutta musiikkia, mutta jokainen levy on sitten viimeisen päälle oikeanlainen tunnelmaltaan. Se bändi takaa varmasti vain sitä, mitä haluaa, eikä mitään ekstraa.

Taiteellista sielua ja hermoja lepuuttaakseen Moonsorrow’ta ei ainakaan vielä nähdä akustisilla keikoilla, kuten vaikkapa Swallow The Sun. Palaamme myös hetkeksi ajassa takaisin reilut 13 vuotta, jolloin sivuprojekti Lakupaavi sai alkunsa. Paavilta taisi vain hieman mopo karata käsistä...

– Ollaan me asiasta saatu muutamia tarjouksia, mutta ei me olla siihen lähetty. Ei se vain tunnu oikealta. Miksei sitten joskus tuonnempana, kun ei enää jaksa moshata.

– Lakupaavi syntyi Kemissä hotellissa, varsinaisessa paskaläävässä. Jollekin tuli sitten idea biisistä nimeltä Kuolema taidehomoille. Sitten ruvettiin tekemään kuvitteellisen levyn biisilistaa, johon jokainen vuorotellen heitti biisin nimen. Totta kai sen ympärille piti sitten tehdä tiedote. Ajateltiinpa vain vetää jengiä vähän höplästä, Sorvali heittää.

– Onhan se soitannollisesti ihan pätevä levy, sellaista grindcoren ja hc-punkin sekoitusta. Ehkä se oli juuri sellainen terapia, mikä me tarvittiin, vaikkei me sitä sellaisena sinä hetkenä ajateltu. Studio buukattiin pariksi päiväksi. Meillä oli silloin oikeastaan vain biisilista. Kai siitä jotain epävirallista videomatskuakin voi olla, elleivät sitten ole jo kaikki hävinneet. 100000 euroa, niin sitten lähdetään Lakupaavi-kiertueelle.

Palaamme vielä hetkeksi Jumalten ajan pariin, tarkemmin sanottuna levyn viimeiseen biisin ja sen lopusta löytyvään väärin päin kuultavaan salamyhkäiseen mongerrukseen.

– Ei sitä ulkomaalaiset oikein hoksaa. Nauhapätkän voi kuunnella väärin päin ja miettiä, että mistä se sitten mahtaa olla. Mielellään testaisin ihmisten kulttuurista yleissivistystä, että keksiikö sen joku joskus. Vinkkinä sanottakoon, että merkittävä teos suomalaisessa TV-historiassa.

 

MAAILMAN PARAS MOONSORROW

Moonsorrow on levittänyt suomeksi laulettua pakanametallia globaalisti kylästä toiseen. Jopa Kiina on tullut tutuksi. Sinne viedään metallia nykyään enemmänkin.

– Kiinahan on avautunut tässä kymmenen vuoden sisällä länsimaalaisille bändeille. Ei siellä tainnut tämän genren bändeistä monikaan käydä ennen meitä. Meidän ensimmäisen ja toisen Kiinan-visiitin välissä oli kyllä kerennyt käydä vaikka ja mitä. Se, joka raijaa ne isoimmat oikeana hetkenä, kerää isoimmat rahat. Onhan siellä markkinat niin isot, ettei sitä voi edes tajuta.

– Siellä tsekataan kaikkien ihmisten taustat, jotka menevät sinne tekemään työviisumilla mitä tahansa hommaa. Ilmeisesti tärkein juttu siinä on välttää ne ihmiset, jotka välittävät Kiinan vastaista propagandaa. Joku raukka siellä on meidänkin biisien tekstit kääntänyt ja tsekannut huolella läpi. Meidän tekstit eivät kuitenkaan ole mitenkään poliittisia, ei meillä sen puolen ollut mitään hätää.


Suomen kieli ei ole niitä kaikkein puhutuimpia kieliä maailmalla. Siitä huolimatta homma toimii paremmin kuin hyvin.

– Musiikki puhuu puolestaan. Meistä ja Korpiklaanista, jotka ollaan varmaan ne näkyvimmät suomeksi laulavat bändit maailmalla, välittyy musiikissa se, mitä halutaan sanoa. Uskon, että jengi tajuaa sen, vaikkeivat tekstejä kirjaimellisesti tajuakaan. Kyllä joka keikalla silti näkyy vähintään pari ihmistä, jotka laulavat mukana. On totta kai paha mennä sanomaan, että ymmärtävätkö he mitään, vai ovatko he opetelleet ne vain onomatopoeettisesti. Tosin sehän se vasta kunnianosoitus onkin! Ollaanhan me myös teetetty parille viime levylle todella hyvät käännökset englanniksi.

Moonsorrow’lta ei olla turhan useasti saatu musiikkivideoita. Harvoista videoista tuorein, Suden tunti, nähtiin tuoreimman kiekon tiimoilta. Videosta vastasi serbialainen iCODE Team.

– Meillä on käytännössä kaksi ja teoriatasolla kolme musiikkivideota. Sankarihaudasta tehtiin joskus livevideo, joka kai joskus julkaistiin jossain, tai sitten ei. Parhaimmillaan musiikkivideot voivat olla taidetta. Niin tykkäisin ajatella tässä meidänkin tapauksessa. Video pelaa ihan noin vain ilman musiikkiakin. Syy musiikkivideoiden niukkuuteen tulee sekä bändiltä että labelilta. Emme ole koskaan ajatelleet tarvitsevamme niitä. Tällä kertaa tuli vastaan tilaisuus saada juuri sellainen video, mikä sopii musiikkiin. Toinen seikka on sitten aina se rahoitus. Koska niitä videoita ei kuitenkaan niin paljon katsota, niin viitsivätkö julkaisijat laittaa niihin hirveitä rahoja kiinni.
Moonsorrow on taittanut matkaa seitsemän studiolevyn verran turuilla ja toreilla. Asiaan kuuluu totta kai miettiä, että onko bändillä vielä annettavaa.

– Jokaisen levyn välissähän sitä todistellaan ja mietitään, että onko lakipiste jo saavutettu. Ei me siihen vielä olla päädytty, mutta sitä pitää aina miettiä. Se olisi vain pettymys kaikille tehdä musiikkia pakosta. Ne on sitten vähän henkimaailman kysymyksiä, että miten mietitään ja päätetään, onko bändi vielä relevantti. Ei siihen mitään selviä kriteereitä ole.

Loppuun kysellään Sorvalin mietteitä toimittaja Matti Riekin mielipiteestä, joka on selvä ja kuuluva: Moonsorrow on maailman paras bändi.

– Maailmassahan on niin paljon bändejä, jotka on joidenkin mielestä maailman parhaita. Totta kai kunnioitan Riekin mielipidettä, hänellä on erittäin hyvä ja valikoiva musiikkimaku. Pakkohan sellainen on ottaa kunnioituksena. Helvetin hieno asiahan se, mutta eihän sitä voi itse ajatella tuon syvemmälle. Ei tässä ylpistymään ruveta. Mielestäni joku muu bändi on maailman paras bändi. Se bändi on… no, enpä tiedä. Joskus ajattelin sen olevan Darkthrone, mutta eivätpä he ole tehneet mitään kovin hyvää pitkään aikaan. Ehkä se on sitten Moonsorrow, Sorvali päättää.