Imperiumi.net / April 2018

SOURCE




Bändi lopetti hiljattain onnistuneen Euroopan-kiertueen irlantilaispakanabändi Primordialin kanssa. Ville Sorvalilla oli aikaa vaihtaa Moonsorrow’n kuulumisia Imperiumin kanssa Wienin Szene-klubilla 24. huhtikuuta.

 

LAKUPAAVIN AIKA

Jumalten aika on pitänyt Moonsorrow’n velikullat tien päällä. Koska viimeisintä täyspitkää saatiin odottaa niinkin pitkään, itse kukin toivoisi yhtyeen kahdeksannen täyspitkän tulevan ulos pikemmin. Sorvalin mukaan levykauppaan ei kuitenkaan kannata aivan heti lähteä...

– Katsotaan, katsotaan. Toivotaan nyt ainakin, ettei tällä kertaa käy kuten viimeksi, että tehtiin levy melkein valmiiksi ja sitten heitettiinkin se roskiin. Ehkäpä tällä kertaa eivät vuodet mene ihan niin pahasti hukkaan. Ollaanhan me seuraavasta levystä puhuttu, me vain ollaan nykypäivänä vähän hitaita. Sitä vartenhan meillä on kaikilla päivätyö, että voidaan levyjen välissä makoilla rahojen päällä. Käsittääkseni seuraava levy tulisi niin ikään ulos Century Median kautta. Sopimus meillä ainakin on, Sorvali aloittaa.

– Sitä on todella vaikea selittää, että mitä haemme meidän musiikilla. Se kuva muodostuu sitten, kun levyä aletaan kunnolla tekemään. Sitä tekemistä jatketaan ilman kompromisseja sitten niin kauan, että siitä todellakin tulee sellainen, mitä halutaan. Ei biisien tarvitse pakosta olla pitkiä tai monimutkaisia. Kuten viimeisimmän levyn Suden tunti -biisi, eihän se ole meidän mittapuulla juurikaan pitkä tai monimutkainen.

– Biisit ovat vähän kuin musiikillisia tarinoita, ihan myös ilman tekstejäkin. Käytän tässä kohtaa monesti tällaista kirjavertausta. Jos kirjaa kirjoitetaan ja on visio siitä, mitä siinä vielä pitää tapahtua, ei sitä kirjoittamista voi lopettaa kesken ennen kuin se kaikki on mukana. Kyllä ne biisit sitten ilmoittavat, kun ne ovat valmiita.


Jumalten aika pysyy toistaiseksi yhtyeen vaikeimmin kasaan raavittuna kiekkona. Entäpä sitten se helpoin? Sorvali:

– Varmasti ensimmäinen levy (Suden uni, 2001) syntyi helpoiten. Muistaakseni biisit tehtiin todella lyhyen jakson sisällä, käytiin treenaamassa kolmesti ja yhdeksän studiopäivän jälkeen kaikki oli valmista. Pakko sen on olla vaivattomin. Siitä alkaen touhu on mennyt levy levyltä enemmän yksityiskohtien hiomiseksi. Meistä tuntuu kodikkaalta olla Primordialin kanssa kiertueella, koska he ovat samanlainen bändi. Hekään eivät liian usein julkaise uutta musiikkia, mutta jokainen levy on sitten viimeisen päälle oikeanlainen tunnelmaltaan. Se bändi takaa varmasti vain sitä, mitä haluaa, eikä mitään ekstraa.

Taiteellista sielua ja hermoja lepuuttaakseen Moonsorrow’ta ei ainakaan vielä nähdä akustisilla keikoilla, kuten vaikkapa Swallow The Sun. Palaamme myös hetkeksi ajassa takaisin reilut 13 vuotta, jolloin sivuprojekti Lakupaavi sai alkunsa. Paavilta taisi vain hieman mopo karata käsistä...

– Ollaan me asiasta saatu muutamia tarjouksia, mutta ei me olla siihen lähetty. Ei se vain tunnu oikealta. Miksei sitten joskus tuonnempana, kun ei enää jaksa moshata.

– Lakupaavi syntyi Kemissä hotellissa, varsinaisessa paskaläävässä. Jollekin tuli sitten idea biisistä nimeltä Kuolema taidehomoille. Sitten ruvettiin tekemään kuvitteellisen levyn biisilistaa, johon jokainen vuorotellen heitti biisin nimen. Totta kai sen ympärille piti sitten tehdä tiedote. Ajateltiinpa vain vetää jengiä vähän höplästä, Sorvali heittää.

– Onhan se soitannollisesti ihan pätevä levy, sellaista grindcoren ja hc-punkin sekoitusta. Ehkä se oli juuri sellainen terapia, mikä me tarvittiin, vaikkei me sitä sellaisena sinä hetkenä ajateltu. Studio buukattiin pariksi päiväksi. Meillä oli silloin oikeastaan vain biisilista. Kai siitä jotain epävirallista videomatskuakin voi olla, elleivät sitten ole jo kaikki hävinneet. 100000 euroa, niin sitten lähdetään Lakupaavi-kiertueelle.

Palaamme vielä hetkeksi Jumalten ajan pariin, tarkemmin sanottuna levyn viimeiseen biisin ja sen lopusta löytyvään väärin päin kuultavaan salamyhkäiseen mongerrukseen.

– Ei sitä ulkomaalaiset oikein hoksaa. Nauhapätkän voi kuunnella väärin päin ja miettiä, että mistä se sitten mahtaa olla. Mielellään testaisin ihmisten kulttuurista yleissivistystä, että keksiikö sen joku joskus. Vinkkinä sanottakoon, että merkittävä teos suomalaisessa TV-historiassa.

 

MAAILMAN PARAS MOONSORROW

Moonsorrow on levittänyt suomeksi laulettua pakanametallia globaalisti kylästä toiseen. Jopa Kiina on tullut tutuksi. Sinne viedään metallia nykyään enemmänkin.

– Kiinahan on avautunut tässä kymmenen vuoden sisällä länsimaalaisille bändeille. Ei siellä tainnut tämän genren bändeistä monikaan käydä ennen meitä. Meidän ensimmäisen ja toisen Kiinan-visiitin välissä oli kyllä kerennyt käydä vaikka ja mitä. Se, joka raijaa ne isoimmat oikeana hetkenä, kerää isoimmat rahat. Onhan siellä markkinat niin isot, ettei sitä voi edes tajuta.

– Siellä tsekataan kaikkien ihmisten taustat, jotka menevät sinne tekemään työviisumilla mitä tahansa hommaa. Ilmeisesti tärkein juttu siinä on välttää ne ihmiset, jotka välittävät Kiinan vastaista propagandaa. Joku raukka siellä on meidänkin biisien tekstit kääntänyt ja tsekannut huolella läpi. Meidän tekstit eivät kuitenkaan ole mitenkään poliittisia, ei meillä sen puolen ollut mitään hätää.


Suomen kieli ei ole niitä kaikkein puhutuimpia kieliä maailmalla. Siitä huolimatta homma toimii paremmin kuin hyvin.

– Musiikki puhuu puolestaan. Meistä ja Korpiklaanista, jotka ollaan varmaan ne näkyvimmät suomeksi laulavat bändit maailmalla, välittyy musiikissa se, mitä halutaan sanoa. Uskon, että jengi tajuaa sen, vaikkeivat tekstejä kirjaimellisesti tajuakaan. Kyllä joka keikalla silti näkyy vähintään pari ihmistä, jotka laulavat mukana. On totta kai paha mennä sanomaan, että ymmärtävätkö he mitään, vai ovatko he opetelleet ne vain onomatopoeettisesti. Tosin sehän se vasta kunnianosoitus onkin! Ollaanhan me myös teetetty parille viime levylle todella hyvät käännökset englanniksi.

Moonsorrow’lta ei olla turhan useasti saatu musiikkivideoita. Harvoista videoista tuorein, Suden tunti, nähtiin tuoreimman kiekon tiimoilta. Videosta vastasi serbialainen iCODE Team.

– Meillä on käytännössä kaksi ja teoriatasolla kolme musiikkivideota. Sankarihaudasta tehtiin joskus livevideo, joka kai joskus julkaistiin jossain, tai sitten ei. Parhaimmillaan musiikkivideot voivat olla taidetta. Niin tykkäisin ajatella tässä meidänkin tapauksessa. Video pelaa ihan noin vain ilman musiikkiakin. Syy musiikkivideoiden niukkuuteen tulee sekä bändiltä että labelilta. Emme ole koskaan ajatelleet tarvitsevamme niitä. Tällä kertaa tuli vastaan tilaisuus saada juuri sellainen video, mikä sopii musiikkiin. Toinen seikka on sitten aina se rahoitus. Koska niitä videoita ei kuitenkaan niin paljon katsota, niin viitsivätkö julkaisijat laittaa niihin hirveitä rahoja kiinni.
Moonsorrow on taittanut matkaa seitsemän studiolevyn verran turuilla ja toreilla. Asiaan kuuluu totta kai miettiä, että onko bändillä vielä annettavaa.

– Jokaisen levyn välissähän sitä todistellaan ja mietitään, että onko lakipiste jo saavutettu. Ei me siihen vielä olla päädytty, mutta sitä pitää aina miettiä. Se olisi vain pettymys kaikille tehdä musiikkia pakosta. Ne on sitten vähän henkimaailman kysymyksiä, että miten mietitään ja päätetään, onko bändi vielä relevantti. Ei siihen mitään selviä kriteereitä ole.

Loppuun kysellään Sorvalin mietteitä toimittaja Matti Riekin mielipiteestä, joka on selvä ja kuuluva: Moonsorrow on maailman paras bändi.

– Maailmassahan on niin paljon bändejä, jotka on joidenkin mielestä maailman parhaita. Totta kai kunnioitan Riekin mielipidettä, hänellä on erittäin hyvä ja valikoiva musiikkimaku. Pakkohan sellainen on ottaa kunnioituksena. Helvetin hieno asiahan se, mutta eihän sitä voi itse ajatella tuon syvemmälle. Ei tässä ylpistymään ruveta. Mielestäni joku muu bändi on maailman paras bändi. Se bändi on… no, enpä tiedä. Joskus ajattelin sen olevan Darkthrone, mutta eivätpä he ole tehneet mitään kovin hyvää pitkään aikaan. Ehkä se on sitten Moonsorrow, Sorvali päättää.