"Moonsorrow is one of the most inspiring Finnish epic pagan metal bands out there. Jerry had the pleasure to talk to these guys at Nordic Metal Cruise 2021. Tune in for some 30 min of talk."
4-Sept-2021
Showing posts with label Ville. Show all posts
Showing posts with label Ville. Show all posts
Wednesday, March 15, 2023
Wednesday, July 7, 2021
Metal Sound / August 2016
MOONSORROW The Return
During the second day of Summer Breeze 2016 we met with guys from Moonsorrow (Ville and Mitja) in order to have one interview and chat about their brand new full-length Jumalter Aika which turned out to be one of the best records in 2016 by opinion of Metal Sound’s redaction. Since Moonsorrow has made a great comeback at the scene with their newer effort, and since they moved on a new label (Century Media), we’ve talking mainly about their new full-length, filming of video clip, their upcoming plans and some other things that follow the band as well.
As a matter of fact, Moonsorrow’s brand new issue Jumalten Aika has this rawer sound closer to your record Varisakket released 10 years ago…
Mitja Harvilahti: The roots are in early 90s, within black metal scene, when we were growing up, by discovering it. This time we had a chance to explore the sounds and we also quite a lot explored the song writing as well. This was something different for us because we been doing the same formulas for quite a while. So, this time we re-newel the whole song writing method and that was the most difficult part as well.
Ville Sorvalli: I guess that the initial approach that we wanted to have with this album was that we wanted to have some more live friendly songs. shorter and catchier songs that we could easily play live, because this has not happened. I guess that we have all agreed that we would like to have rawer sounds so that we want to explore more black metal roots. That’s basically everything what we have decided before we have started to write a new material and then the things has just started to happened.
Time distance between your albums is like 5 years. Why did you took so long to record a new album? Was there any special reason for it?
Mitja Harvilahti: There was little bite of everything: some family reason mainly. Actually the problem was with our main song-writer, Henri Sorvalli, who also writes the music for Finntroll as well . Before, it was like he was writing the music one year for Finntroll and the other for Moonsorrow so we have constantly delivered the albums, but now he got first one child, so there was a little break, than he got the another one so there was one more year of break. And, when we started to write a new songs it was not as we thought it would be. So, at the end we finished with five years between our albums.
Talking about black metal influnces…
Mitja Harvilahti: I think that it sounds that we have returned even more deeper in the past. I also think that the influences on this record are way to obvious. I mean, we all in Moonsorrow like different sorts o music but we all agree when it comes to black metal. All the members in the band like black metal bands from Norway, from ’90s. We were influenced by diffrent bands but I think that it’s too obvious which these bands and albums are, we were influnced by some of their records that today they don’t even like.
For the filming of your debut video you were in Belgrade and you have done it with I-code. So, how do you like the video and how do you like Belgrade?
Ville Sorvalli: We were thinking about the first video, and also the label asked for it so we decided to record one video. Yes, we are very satisfied with the video and the final result. I was the only member who was in Belgrade. unfortunately, I was not able to walk though the city this day since we were quite busy filming the video and material but I would like to visit it one day.
As a matter of fact Moonsorrow is now at Century Media so how did it happened that you have changed the labels from Spinefarm to CM?
Mitja Harvilahti: It was actually few years ago. They wanted Moonsoorow to sign a contract with them but, we need to introduce them how this band works. So, we were asking them do you really know how this band works, do you really want to sign Moonsorrow for Century Media. And, since they said that they really wanted to sign the band for them we have agreed.
Are there any plans for the forthcoming European tour in 2016?
Mitja Harvilahti: Yes, we have already released our touring dates for the most of European countries for 2016. We will make a tour this year with Korpiklaani. I know that for some of you it could sound little weird or strange since our music is quite different, but I think that we are the same coin just with the diffrent sides. We are like darker side of the same thing, while they are brighter. So, I think that at the end this mixture between our two bands will really work. I am quite sure about that actually.
- Interview by Marko Miranovic, August 2016
Sunday, March 28, 2021
Would-be The Breathless Sleep / February 2015
TRADUCCIÓN AL ESPAÑOL (aproximada)
¿Cómo va esta mini gira?
Estuvimos, sobre todo, viajando y esperando. Parece un solo día muy largo. Tocamos ayer y hoy parece el mismo día por los vuelos y demás. Estamos muy cansados.
Oí que Marko tiene un problema en la rodilla.
Sí, lo operaron al principio del año y puede tocar siempre que tenga cuidado.
Hace poco sacasteis la tremenda caja. ¿Cómo surgió la idea? ¿Estáis satisfechos con el resultado?
Creo que fue hace unos dos años cuando empezamos a hablar de ello. El sello Blood Music quería hacer este bicho y nos moló la idea y nos pusimos a recopilar material. Quisimos hacerla de modo que nadie se pudiera quejar.
¿Y te gusta cómo quedó?
Sí, es tremenda. Tengo una en casa. Estéticamente chula, pesa mucho, suena guay. Hay cosas inéditas. Dos maquetas perdidas y luego recuperadas. El material perdido sigue perdido, aún hay dos canciones que grabamos pero no existen, pero juntamos todo lo que teníamos para la caja.
Thorns of Ice se perdió, pero ¿por qué no sacasteis Promo en su momento?
El sonido era horrible, como se puede comprobar. Henri hizo lo que pudo con ella. El sonido era horrible. No sé qué pasó. Pero no teníamos mucha experiencia aún. No pudimos sacarla, era horrible.
La caja era muy cara. No discuto que el precio esté justificado, pero ¿no es un poco injusto que quien no se la pueda permitir no tenga acceso a esas maquetas?
La verdad es que no creo que sea difícil encontrarlas en internet si alguien quiere escucharlas.
Lleváis años reuniendo material para sacar un DVD en el futuro. La caja incluye un DVD. Supongo que eso no es todo lo que teníais, pero ¿esto iba a ser parte del DVD grande futuro?
Sí, eso se suponía, pero decidimos meterlo aquí porque se centra en la gira del quinto disco. Es un año de gira. Digamos que completa el paquete. Ya haremos otra cosa para el DVD. Tenemos mil movidas, pero ni idea de cuándo saldrá. Somos épicos por una razón: todo lo hacemos despacio.
Hablando de lentitud, ¿cómo va la composición del séptimo álbum?
Pues por fin tengo buenas noticias. Ya tenemos un 60-70% listo y lo vamos a grabar este año. O sea, que saldrá. Ahora lo sé y puedo confirmarlo.
¿Va a ser conceptual? ¿Retomará el concepto del anterior?
No, será distinto. Conceptual, puede, pero con historias diferenciadas, para mantener el interés. Hemos hecho discos muy pesados.
Hace menos de un año que empezasteis a tocar Aika, a pesar de que la canción tiene catorce años. ¿Por qué no os decidisteis hasta ahora?
Sinceramente, no lo sé. Cuando planeábamos repertorios el año pasado decidimos que había que añadir algo, aunque no tuviéramos material nuevo. Entre las canciones que no habíamos tocado, elegimos esa. No sé por qué no la tocamos antes. Creo que suena bastante guay.
Pocas quedan que no hayáis tocado, ¿no? Varjojen virta...
Esa no la vamos a tocar nunca. Demasiado compleja. Y aburrida.
Hiidenpelto...
No creo que metamos mucho esas canciones de 30 minutos, porque queremos tocar más temas. Sí, Hiidenpelto es otra... Pero no quedan muchas. Haaska es otra. Hemos hablado de tocarla. Ya veremos.
Espero que tenga más éxito que Karhunkynsi. Me encanta esa canción. Creo que me dijiste tú que a la gente no le gusta.
No fui yo, fue Mitja. Está convencido de que no gusta. No sé. A mí me gusta tocarla. Pero igual se hace pelín aburrida. No sé.
Tiene una parte súper rápida... Bueno, es igual.
Súper rápida y súper larga.
¡Sí, pero mola!
¿En qué se inspira Aika?
Tiene que ver con el fin de la Era Vikinga. El año está mal, de hecho. Debería ser 1066.
Sí, esa era otra pregunta. ¿Fue un error?
Probablemente. No lo puedo decir. Seguirá siendo un misterio.
Ahora mismo, en este momento estamos muy cerca de Stamford Bridge [el lugar donde se libró una importante batalla en 1066]. ¿Pensáis visitarlo?
Nah, no tenemos tiempo, por desgracia. Hoy nada fue como planeábamos. Tuvimos que esperar un montón para el hotel, esperar un montón para la prueba de sonido, la cual fue bastante mal por fallos técnicos... No tuvimos tiempo para hacer turismo hoy. Es una pena. York es una ciudad interesante.
Y ahora están con el festival vikingo anual. Mi pregunta es si para vosotros es especial tocar en este festival aunque no hayáis tenido tiempo de verlo, pero formar parte de él.
Sí, claro que es especial, aunque no hayamos podido ver nada. Pero mola ser parte de los eventos. Para acabar con el tema del turismo: hay que aceptarlo como parte del trabajo. Nos pagan para dar conciertos, no para hacer turismo. Si hay tiempo lo hacemos, pero si no, trabajo es trabajo. No parece trabajo, claro.
Y viajar... Viajar es peor que trabajar.
Otra canción de tema vikingo es Tulimyrsky. Por lo que sé, la canción cuenta una historia. Háblanos de esta historia. ¿Es real? ¿Dónde tuvo lugar?
No, no es real. Para el álbum Voimasta ja kunniasta me inventé una historia sobre un ataque a una ciudad vikinga, y Tulimyrsky es la continuación. Los vikingos van y se vengan. Es todo inventado, cero elementos históricos.
O sea, ¿que el Voimasta es conceptual?
Sí, eso se supone.
Ya que sólo son cinco canciones, ¿puedes decir brevemente de qué va cada una?
Va de dos hermanos. Uno se deja cegar por el dinero: en un saqueo se queda en el pueblo saqueado, se pone a negociar con los locales, les da consejos tácticos sobre cómo saquear su propio pueblo y le pagan por esta información. Luego, en Tulimyrsky, esta gente va a vengarse y continúa la sangría.
¿Volveréis a hablar de vikingos algún día? ¿O ya os llegó de eso?
No sé. Los vikingos son interesantes pero creo que ya hemos hablado bastante de ellos. Puede que hagamos otras cosas en el futuro, puede que no. Ya veremos. No quiero adelantar nada del nuevo disco, pero probablemente no habrá vikingos.
¿Alguna vez os apeteció hacer algo acústico, o sinfónico, o alejado de lo habitual?
Si lo hiciéramos, sería con otro nombre. Si alguien tiene interés puede hacerlo como mejor le parezca. Probablemente sería Henri el que hiciera algo así, pero no sería como Moonsorrow. Nosotros tocamos rock and roll.
¿Qué piensas de la loudness war?
Es una bobada. A mí me gusta el sonido de los 70.
Aun así, el rango dinámico del Hävitetty es bajísimo.
Sí, ya sé. No fue decisión mía. Estoy muy disgustado con eso. Pero es lo que hay.
¿Fue cosa del sello o del grupo?
Henri es el que se encarga de la producción, así que eso hay que preguntárselo a él.
Pasando a cosas menos serias: ya no sales desnudo al escenario. ¡Pobres mozas!
Yo creo que es mejor para ellas. Podrían traumatizarse de por vida.
Para acabar, ¿qué podemos esperar hoy?
Canciones. Un buen e intenso repertorio munsorriano. ¡Nada menos!
Sunday, January 10, 2021
YLE / May 2020 (Folk Metal Big 5)
LINK
Korpiklaanin ja Ensiferumin kaltaiset yhtyeet loivat uuden, maailmalla menestyneen musiikkityylin – mutta monelta tämä jäi huomaamatta
Ensiferum, Korpiklaani, Finntroll, Moonsorrow ja Turisas ovat tehneet folk metalia tunnetuksi maailmalla.
folk metal 3.5.2020 klo 20.13
Ensiferum taisteluhymneineen, Moonsorrow pakanallisine riimeineen, Finntroll peikkolauluineen, Korpiklaani kalevalaisine ralleineen ja Turisas eeppisine sotahuutoineen.
Markus Laakson Folk Metal Big 5 -kirjassa ääneen pääsevät kotimaisen folk metalin viisi isoa nimeä.
– Kyse on pioneereista, jotka porskuttavat edelleen oman tyylilajinsa aallonharjalla.Nämä yhtyeet tekevät toisistaan poikkeavaa musiikkia, mutta kuuluvat saman kattogenren eli folk metalin alle. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen ilmiö ja sitä kannatti tutkia vähän enemmän ja vähän tarkemmin, Laakso kertoo kirjansa synnystä.
Ensiferum
Vuonna 1995 perustetun Ensiferumin läpimurtoalbumi oli vuonna 2007 julkaistu Victory Songs. Albumi hohkaa sotaisaa tunnelmaa ja taistelutahtoa, kuten yhtyeen visuaalinen imagokin. Terhi Ylimainen
Esikristillisyyden ihannointia
Folk metal -boomin varhaisvaiheet sijoittuvat 1990-luvun puolivälin tienoille. Genren ehdottomana primus motorina ja inspiraation lähteenä on toiminut Amorphis-yhtyeen toinen albumi, Tales From the Thousand Lakes (1994).
Siinä metalliin yhdistetään ennakkoluulottomasti ja aivan uudella tavalla niin kansanmusiikkimelodioita, Kalevalan tekstejä kuin suomalaisen mielenmaiseman useita eri tasojakin.
– Amorphista ei ole koskaan laskettu varsinaiseksi folk metal -yhtyeeksi, mutta Tales from the Thousand Lakesin jälkeen rupesi tulemaan bändejä, jotka ottivat siitä mallia ja jotka kokivat, että hei, tämä suomalaisuushan on ihan hieno juttu – ei sitä tarvitse millään tavalla hävetä, Markus Laakso sanoo.
Laakson mukaan ei ole mikään ihme, että tällainen genre ponkaisi maailmalle nimenomaan Suomesta.
– Kalevalaa pakotettiin lukemaan koulussa, mutta kun sen löysi itse vaikkapa Tales from the Thousand Lakesin kautta, siitä tulikin siisti juttu. Lisäksi suomalaiset kansanmusiikkikappaleet ovat melodioiltaan tarttuvia, ja niistä kuuluu slaavilainen sävelperinne. Ehkä tämä melodisuus ja tarttuvuus on tätä kautta siirtynyt myös alan kotimaisiin bändeihin.
Markus Laakso, Folk Metal Big 5
Kirjailja Markus Laakson mukaan folk metal tarjoaa mahdollisuuden paeta ankeaa arkea toiseen kiehtovaan maailmaan. Petri Damstén
Folk metalin alle on niputettu musiikkinsa puolesta melko sekalaistakin seurakuntaa: esimerkiksi Finntroll yhdistelee black metalia ja humppaa, kun taas Ensiferum on ottanut vaikutteita melodisesta death metalista. Moonsorrow'lta löytyy kuorosovituksia ja klassisen musiikin elementtejä, Korpiklaanin metallia taasen ryydittävät kotimaiset perinnesoittimet.
Markus Laakson mielestä folk metalin kohdalla kannattaisikin puhua pikemminkin monisyisestä kulttuuri-ilmiöstä kuin pelkästä yksittäisestä genrestä. Yhdistäviin tekijöihin kuuluvat muun muassa vahvat kytkökset 1700-luvun eurooppalaiseen romantiikkaan ja siinä samalla kansallisromantiikkaankin.
– Folk metalista löytyy luonnonläheisyyden, esikristillisyyden ja sankarillisuuden ihannointia. Taiteenlajeina folk metal ja romantiikka ovat sukua toisilleen – toiset yhtyeet tuovat esille enemmän suomalaisuuden, toiset vaikkapa viikinkiajan romantisointia.
Finntroll
Ruotsiksi laulava Finntroll on rakentanut musiikillisen universuminsa peikkomytologian varaan. Jarmo Katila
Kun lavalla roiskuu veri
Folk Metal Big 5 -kirjasta löytyy runsaasti herkullisia kuvauksia aloittelevien kotimaisten folk metal -yhtyeiden toisinaan viinanhuuruisistakin ensiaskeleista, joita leimasi usein kokeilunhalu ja kunnianhimo.
Turisas, jonka nimi viittaa hämäläiseen sodanjumalaan, käytti aluksi punamustiin sotamaalauksiinsa akryylivärejä, jotka kuitenkin ärsyttivät ihoa. Sitten yhtye siirtyi aitoon naudanvereen, joka valitettavasti sottasi paikkoja ja löyhkäsi. Passeli vaihtoehto löytyi sittemmin teatteriverestä. Massiivista keikkarekvisiittaansa yhtye rahoitti luovalla tavalla: se myi yleisölle Mehukatti-kanistereihin pakattua itsetehtyä metsämansikkakiljua 15 markan kappalehintaan.
Kaoottisista keikoistaan tunnetulla Finntrollilla oli alkuaikoina periaate, jonka mukaan show oli kelvoton, jos yhtyeen jäsenet eivät tapelleet lavalla ja nenästä ei otettu senkkaa. Välillä verta tosin roiskui myös yleisön suunnasta.
Moonsorrow teetätti Kivenkantaja-albuminsa (2003) kansikuvaa varten satoja kiloja painavan riimukiven, jonka kuljettaminen kuvauspaikalle osoittautui haasteelliseksi. Kivi saatiin vaivoin rahdattua metrin päähän tienpientareesta, jolloin syntyi vaikutelma ikimetsän syövereissä uljaasti pönöttävästä muinaismuistosta. Rytäkässä hajosivat myös vanhemmilta lainatut kottikärryt.
Ville Sorvali, Moonsorrow, folk metal
Moonsorrow-yhtyeen Ville Sorvalia kiehtovat etenkin Odinin riimut ja se, kuinka ihmiskunta on janonnut uutta tietoa, kuinka on keksitty kieli ja kuinka on opittu kirjoitustaito.Jussi Mankkinen / Yle
Vuonna 2008 tilanne oli jo hyvin toisenlainen. Moonsorrow, Finntroll, Korpiklaani, Ensiferum ja Turisas kiersivät viiden muun ulkomaalaisen yhtyeen kanssa Paganfest-kiertueen tiimoilta Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa loppuunmyydyille saleille lähes kahden kuukauden ajan. Suomalainen folk metal oli muutamassa vuodessa kasvanut suuren luokan kansainväliseksi ilmiöksi.
– Suosion nousu oli iso yllätys, koska en ajatellut yhtään mitään koko ilmiöstä. Ei oikeastaan ollut mitään ilmiötä – me vain teimme omaa juttuamme, kuten muutkin bändit. Joku meidät sitten niputti yhteen, Moonsorrow'n laulaja-basisti Ville Sorvali toteaa.
Mooonsorrow, folk metal
Moonsorrow-yhtyeen jäsenten musiikkimakua yhdistää viehtymys black metaliin. Mikael Karlbom
Eddan ja Kalevalan syvissä vesissä
Ville Sorvalin serkku, Moonsorrow'n kitaristi Henri Sorvali on luonnehtinut folk metal -genreä matkamuistometalliksi. Kotimainen folk metal koetaan muualla maailmassa kiinnostavammaksi ja eksoottisemmaksi kuin Suomessa, koska meiltä löytyy tällaista estetiikkaa yllin kyllin omasta takaa. Samasta syystä turisteja kiinnostavat esimerkiksi porontaljat, meitä suomalaisia välttämättä eivät.
– Kun suomalaisuus jätetään pois, pureudutaan folk metalissa toki yleisemmällä tasolla hyvin syvälle myyttien ja kulttuurisen historian maailmaan. Ihmisiä kiinnostavat omien juurien lisäksi koko ihmiskunnan juuret, koska kaikki ovat nykypäivänä etääntyneet paitsi luonnosta myös omasta alkuperästään, Ville Sorvali pohtii.
Sorvali itse on hakenut inspiraatiota muun muassa muinaisen Islannin suunnalta.
– Kiinnostuin kansantaruista Eddan ja Kalevalan kautta. Sanoituksieni lähtökohtana on ollut pyrkimys luoda hyviä tarinoita. Tietyt ydinasiat ovat olleet lyriikoissani oikein, lopun olen värittänyt. En ole esimerkiksi välittänyt siitä, kuinka tarkasti olen jonkun Lallin tarinan kertonut, koska kukaan ei tiedä, mitä oikeasti tapahtui.
Sorvalin mukaan historia tarjoaa katsausta myös karmeisiin virheisiin.
– Olisi suotavaa, että ihmiskunta oppisi jotakin virheistään. Tälläkin hetkellä me elämme yhden tällaisen virheen seurausten kanssa.
Korpiklaani
Korpiklaanille suunniteltiin aluksi englanninkielistä Wood's Clan -nimeä. Napalm Records -levy-yhtiö piti kuitenkin enemmän suomalaisesta versiosta. Harri Hinkka
Suomalaisesta muinaisuskosta rempseisiin juomalauluihin
Markus Laakson mukaan viiden kotimaisen folk metal -yhtyeen kansainvälistä merkitystä tai musiikillista perintöä lukuisine jäljittelijöineen ei oikein ole ymmärretty Suomessa. Ilmiö ohitettiin kotimaisessa mediassa aikoinaan varsin suoraviivaisesti, ja kaikki Folk Metal Big 5 -kirjan bändit ovat olleet ja ovat edelleen huomattavasti isompia nimiä ulkomailla kuin koto-Suomessa.
– Kyllähän nämä yhtyeet vetävät täälläkin porukkaa täysille tuville, mutta Saksan isoilla festareilla, kuten Wackenilla, kyseisiä bändejä kuuntelevat samanaikaisesti useat kymmenet tuhannet ihmiset.
Laakson mukaan folk metal -yhtyeiden kohdalla kannattaa huomioida myös kulttuuriviennin merkitys.
– Väittäisin, että näiden yhtyeiden innoittamina sadat, jopa tuhannet ihmiset ovat ruvenneet opiskelemaan suomen kieltä ja ryhtyneet ottamaan haltuun suomalaista historiaa ja kansanuskomuksia.
Jonne Järvelä, Korpiklaani, folk metal
Korpiklaanin Jonne Järvelän mukaan yhtyeen uusimmassa musiikissa kuuluu kaikuja myös Reino Helismaasta ja Tapio Rautavaarasta: – Biiiseistä kuvastuu suomifilmimeininki ja reissuromantiikka, ja ollaan ehkä tultu vähän lähemmäksi maanpintaa. Jussi Mankkinen / Yle
Kotimaisilla folk metal -suuruuksilla on myös aidosti kansainvälinen ja huomattavasti laajempi yleisöpohja kuin vaikkapa Suomen suosituimmilla poppareilla. Korpiklaanin Vodka-videolla esimerkiksi on Youtubessa yli 36 miljoonaa katselukertaa.
– Olemme saavuttaneet tähän mennessä paljon enemmän kuin alun perin odotimme. Meidän musiikistamme löytyy hanuria ja viulua, ja kaiken lisäksi laulamme suomeksi, mutta kuitenkin saamme kiertää Yhdysvaltoja niin paljon kuin haluamme. Oikeastaan joudumme jopa hillitsemään kysyntää perhesyiden takia – eikä maksakaan varmaan kestäisi, Korpiklaanin laulaja-kitaristi Jonne Järvelä toteaa hymyillen.
Yhdysvalloissa Järvelä on kiinnittänyt huomiota etenkin yhteen yleisösegmenttiin.
– Olemme esiintyneet myös reservaateissa, ja koska musiikissamme on mukana paljon shamanismia ja luontotematiikkaa, tarjoaa se tarttumapintaa Amerikan alkuperäiskansoille.
Korpiklaani on aina liikkunut musiikissaan vakavasta vähemmän vakavaan. Suomalaisen muinaisuskon maailmoista yhtye on hypännyt juomalaulujen rempseisiin tunnelmiin.
– Ei tämä ole mitenkään vaikeaa, koska muusikkoina meistä löytyvät nämä molemmat puolet. Olemme lähtökohtaisesti maalaispoikia, mutta siitä huolimatta pystymme liikkumaan sujuvasti maailman metropoleissa. Meissä on kiertueilla näkyvä villimpi puoli, mutta kotona ollaan sitten kiltimmin, Järvelä toteaa.
Ensiferum
Ensiferum vuonna 2006. Toni Härkönen
Luonnon ehdoilla
Kuopiossa asuvalle Markus Laaksolle sukeltaminen kotimaisen folk metalin vaiheisiin on antanut paljon.
– Perehdyin melko syvällisesti aiheisiin, joista nämä bändit laulavat, ja huomasin innostuvani uudella tavalla esimerkiksi Suomen keskiaikaisesta historiasta sekä Turisaksen myötä myös Venäjän seudun viikinkireiteistä. Tämän prosessin aikana myös suhteeni luontoon on tiivistynyt: kävelen päivittäin Puijon luonnonsuojelualueella ja fiilistelen.
Luonto on oleellinen elementti myös folk metal -bändeille.
– Korpiklaanin musiikin tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa muuta kuin suhdettamme luontoon. Luonnon yleinen arvostus puuttuu, ja oikeastaan kaikkia arjen valintoja pitäisi miettiä myös luonnon kannalta, Jonne Järvelä painottaa.
Ville Sorvali on samaa mieltä.
– Vaikka olenkin kaupungin kasvatti, luonto on aina ollut lähellä sydäntäni. Tunnen luontoa kohtaan suurta kunnioitusta, ja etenkin näinä aikoina soisin kaikkien muiden tuntevan samoin.
Kronen Zeitung / February 2020
Bald live in Wien
Moonsorrow: Mit Pagan Metal in lichte Charthöhen
Seit 25 Jahren verbreiten Moonsorrow Kultur, Kälte und Sagen ihrer finnischen Heimat mittels folkloristisch angehauchtem Black Metal über die ganze Welt. Sänger Ville Sorvali erklärt uns im Interview, warum mit in Finnland mit derart harter Musik in die Mainstream-Charts kommt, wieso englische Texte kein Thema sind und weshalb es für alle gesünder ist, dass der Hauptkomponist der Band nicht mit auf Tour geht. Am 14. Februar spielt die Band im Wiener Viper Room.
Nordländer
ticken anders, besonders im musikalischen Bereich. Während sich
Metalbands jedweder Couleur hierzulande meist vergeblich abstrampeln und
mit sehr wenigen Ausnahmen (Pungent Stench, Harakiri For The Sky,
Belphegor) international für Furore sorgen, wird die metallische Härte
in Finnland im Übermaß geschätzt. Selbst Popstars wachsen unweigerlich
mit harten Gitarrenriffs auf und in den Charts sind Metalalben keine
Seltenheit. Davon können auch Moonsorrow ein Lied singen, die mit ihrem
bislang letzten Studiorundling „Jumalten aika“ vor mittlerweile vier
Jahren erstmals bis an die Spitze vorgestoßen sind. Wohlgemerkt mit
keifend-harschen Vocals, Doublebass-Einsatz und brachialer
Melodieseligkeit. „Das ist in dieser Form wirklich nur bei uns möglich“,
lacht Frontmann Ville Sorvali im „Krone“-Interview, „die Leute bei uns
sind ungemein loyal und folgen ihren Bands über Jahre hinweg. Noch nicht
einmal in Schweden, wo es wirklich bekannte Metalbands gibt, ist das so
ein Thema.“
Studio vs. liveVille gründete die Band mit seinem Cousin Henri 1995, war damals zarte 15 Jahre jung. Henri ist das musikalische Mastermind hinter den ausgefeilten und meist überlangen Kompositionen und außerdem ein perfektes Beispiel dafür, wie genreübergreifend und auch klein die Musikwelt in Finnland ist - Ende der 90er-Jahre spielte er für ein paar Konzerte am Keyboard bei den später erfolgreichen The Rasmus. Bei den Liveauftritten von Moonsorrow ist Henri schon lange nicht mehr dabei. „2007 hat Henri sich dafür entschieden, nicht mehr live zu spielen. Das Reisen und die Shows haben ihm keinen Spaß gemacht, er ist eben ein waschechter Studiomusiker. Wir sind innerhalb der Band aber alle sehr gute Freunde und die Entscheidung wurde schon damals akzeptiert. Außerdem muss ich schon ehrlich zugeben, dass es manchmal ziemlich schwierig ist, mit ihm zu arbeiten“, lacht Ville, „auch wenn er hauptverantwortlich für die Songs auf den Alben ist.“
Moonsorrow
haben sich früh emanzipiert und waren stets bemüht, das Stigma des
„Viking Metal“ abzulegen. Während erfolgreiche Landesgenossen wie
Ensiferum, Korpiklaani oder Finntroll gerne über Partynächte und
Zwangloses singen, steht bei Moonsorrow die Ernsthaftigkeit im
Vordergrund. Die Geschichte Finnlands, die Kälte des Nordens und der
Paganismus sind wesentliche Bestandteile des Bandtreibens, wofür das
Quintett schon auch einmal vorschnell und fälschlich ins rechte Eck
gesteckt wurde. „Vielleicht sind wir einfach dunklere Gesellen, ich weiß
es nicht“, lacht Ville, der für einen Finnen erstaunlich gut gelaunt
ist, „die Frage hat sich nie gestellt, weil nicht wir den Sound, sondern
der Sound uns gewählt hat. Als wir die Band gründeten, waren wir stark
vom norwegischen Black Metal beeinflusst und den hörst du auch jetzt
noch raus.“ Den Black Metal haben Moonsorrow schon bei den ersten (und
immer noch besten) Alben „Suden Uni“ (2001), „Voimasta ja kunniasta“
(2001) und „Kivenkantaja“ (2003) mit folkloristischer Tradition
vermengt.
Parallelen vorhanden„Bands wie Ulver oder Enslaved waren für uns sehr wichtig, weil sie ihren brutalen Grundsound immer mit wunderschönen Melodien kreuzten. Wir wussten zwar früh, dass wir das auch können, brauchten aber lange, um die richtige Ausrichtung für uns zu finden.“ So streng wie viele Fans sieht Ville Sorvali die Unterschiede zwischen ernsthaften und weniger ernsthaften Paganmetal-Bands aus seiner Heimat aber nicht. „Es gibt zwischen uns beiden mehr Parallelen, als viele glauben würden. Wir haben auch viele Konzerte und Festivals mit diesen Humppa-Bands gespielt, die Menschen dahinter sind großartig und wir hatten stets eine gute Zeit. Wir sind wie zwei Seiten einer Münze. Zugegeben: zwei extrem verschiedene Seiten.“
Den
Zusatz „Epic“ hat sich die Band durch ihre ausufernden Songs schon vor
langer Zeit redlich verdient. Der Höhepunkt war das Epos „V: Hävitetty“,
das aus zwei je halbstündigen Songs bestand. „Das ist eigentlich kein
Problem. Uns fällt es wesentlich schwerer, kürzer und kompakter zu
komponieren“, lacht Ville, „der Song ,Suden Tunti‘ von unserem aktuellen
Album ist aber immerhin unter der Zehn-Minuten-Grenze geblieben, was
man bei uns durchaus als kurz bezeichnen kann.“ Bis auf die frühen
Anfangstage, wo man textlich auf Englisch experimentierte, singen
Moonsorrow mittlerweile seit mehr als 20 Jahren konstant in ihrer
Landessprache. „Die Sprache ist ein essenzieller Teil des gesamten
Bandkonzepts und eigentlich hat bei uns keiner jemals wirklich darüber
nachgedacht. Nur so kann ich mich wirklich ausdrücken und vermitteln,
was mir wichtig ist. Für mich selbst ist es schwerer, weil ich mich
nackter fühle und mich nicht hinter einer Fremdsprache verstecke, aber
anders könnte ich gar nicht texten.“
Natur vor PolitikTextlich bleibt vielen zudem verborgen, dass sich Moonsorrow nicht nur um Mythen und Sagen längst vergangener Zeiten kümmern, sondern durchaus auch Zeitgeistiges hineinvermischen. „Das müssen die Hörer am Ende schon selbst herausfinden. Ich singe definitiv nichts Politisches, aber natürlich bewegen mich die aktuelle Lage des Weltgeschehens und die Zukunft der Menschheit. Die Beziehung zwischen Natur und Mensch besorgt mich persönlich einfach mehr, als jene von politischen Fragmenten.“ Am 14. Februar sind Moonsorrow für eine exklusive Show auch endlich wieder in Österreich zu sein. Und zwar mit Waldschrat und Jorrvaskr im Wiener Viper Room. Mehr Infos und Karten erhalten Sie unter www.oeticket.com.
Thursday, November 7, 2019
Folk-Metal.nl / June 2019
Source
Our reporter Assia, flew to Denmark for Udgårdsfest 2019.
Besides the beautiful festival itself and many great acts, she had the pleasure to interview Ville from Moonsorrow.
Inferno / July 2018 (about Tuska)
SOURCE
Paskempaa kuin paska hevi… paitsi valkoiset lenkkarit – Moonsorrow Tuska-minihaastiksessa
Perinteisiä Tuska-minihaastiksia tehtiin tälläkin kertaa. Ekana vastailemassa Jaakko Silvastin kuulusteluun Moonsorrow'n Ville Sorvali.
Yksi suomalaisen metallimusiikin vanhemmista valtiomiehistä – Moonsorrow’n Ville Sorvali – tupsahtaa tervehtimään Tuskan päälavan takahuonealueella.
Ympäristö on Sorvalille oikeinkin tuttu. Mies on ollut tavalla tai toisella osa Tuskaa joka vuosi – pari ensimmäistä kertaa asiakkaana ja myöhemmin työkuvioissa – joko keikalla bändinsä kanssa, tai sitten festivaaliorganisaation ”apukätenä”.
– Työnnän muiden bändien laatikoita. Olin muun muassa tekemässä meidän omalle keikalle raiseria, Sorvali kertoo.
Kun olet nähnyt Tuskan niin monena vuonna ja monelta kantilta, miten festivaali on kasvanut henkisesti näiden yli 20 vuoden aikana?
– Tuska on kasvanut maltilla ja hyvällä maulla. Itse festari ei ole muuttunut, täällä on vaan isompia bändejä ja enemmän yleisöä kuin alussa. Ja sehän on toki kaikkien niiden tavoite, jotka jotain rupeavat järjestämään. Mukana ei ole pelkästään bändejä, joista itse tykkää, vaan niitäkin, joita myös muut tulevat katsomaan.
Mikä Tuska-keikka on vuosien saatossa jäänyt parhaiten mieleen?
– Olen ollut viime vuosina töissä päälavalla vinkkelissä, josta olen nähnyt bändit vain takaapäin. Mutta King Diamond (2013) on jäänyt mieleen. Niillä oli tehty niin viimeistä piirtoa myöten se show. Paitsi että teknikoilla, jotka olivat myös lava-avustajia, oli kaikki asianmukaiset kaavut ynnä muut päällä, mutta niillä oli vittu valkoiset lenkkarit! Se oli kyllä hämmentävää – valkoiset lenkkarit!, Sorvali parahtaa.
Entä onko bändejä, joita haluaisit täällä joskus nähdä?
– Ihan varmasti on. Yksi, mitä en olisi koskaan uskonut täällä näkeväni, oli Body Count, ja nyt sekin oli täällä! Se bändi oli ehkä aika monellekin salainen toive, koska onhan se kuitenkin aika heviä, ja sen kautta heviyleisö pääsi aikanaan rap-skeneen sisälle. Rappihan on tosi heviä musiikkia, joskin paskimmillaan se on vielä paskempaa kuin paska hevi, Sorvali näkee.
Mitä tulee musiikkiin ylipäätään, siihen Sorvali ei ole mielellään enää kosketuksissa muutoin kuin ns. työn puolesta.
– Silloin kun en soita heviä, niin en ainakaan kuuntele heviä. En kuuntele nykyään minkäänlaista musiikkia. Joskus aikanaan saatoin kuunnella musaa kahdeksankin tuntia päivässä. Jos joku kaveri suosittelee jotakin levyä, niin sitten kuuntelen sen, mutta muutoin vaan en jaksa. Joka paikassa on niin paljon ääntä. Kun saa välillä olla ihan hiljaisuudessa, niin se on ihan kivaa.
Lopuksi Ville Sorvali ja tämän vuoden Infernon kymmenen sanaa:
1. Musiikki: Parasta parhaimmillaan
2. Sosiaalinen media: Nykyään vankila
3. Ruoka: Parasta parhaimmillaan
4. Juoma: Riippuu juomasta
5. Urheilu: Pitäisi harrastaa enemmän
6. Unelma: Onnellisuus
7. Väkivalta: Tuomittavaa melkein aina
8. Sateenkaari: Pitäisi sanoa varmaan pride, mutta sanon kaunis
9. Moonsorrow: The One and Only!
10. Suomi: Täällä olen syntynyt
2. Sosiaalinen media: Nykyään vankila
3. Ruoka: Parasta parhaimmillaan
4. Juoma: Riippuu juomasta
5. Urheilu: Pitäisi harrastaa enemmän
6. Unelma: Onnellisuus
7. Väkivalta: Tuomittavaa melkein aina
8. Sateenkaari: Pitäisi sanoa varmaan pride, mutta sanon kaunis
9. Moonsorrow: The One and Only!
10. Suomi: Täällä olen syntynyt
Tuesday, September 18, 2018
Soundi / May 2018
SOURCE
”Tämä saattoi olla once in a lifetime -juttu” – Moonsorrow tarjosi hienon yllätyksen Steelfest-tapahtumassa
Helsinkiläinen Moonsorrow esiintyi Hyvinkäällä viime viikonloppuna juhlitun Steelfest-bakkanaalin toisen päivän eräänä päänimistä.
Eeppisen Jumalten aika -albumin vuonna 2016 julkaissut Moonsorrow tarjosi mainion yllätyksen paikalle saapuneille, sillä yhtyeen livekokoonpanossa nähtiin myös Henri ”Trollhorn” Sorvali. Mieshän säveltää valtaosan bändin materiaalista, mutta varsinkin kiertueisiin viileästi suhtautuvaa muusikkoa ei ole nähty Moonsorrow’n lavalla aikoihin.
Kävipä vielä niin, että Sorvali soitti keikalla bassoa, ja jätti serkkunsa Ville Sorvalin huoleksi ainoastaan solistin hommat – tavallisestihan Ville toimii Moonsorrow’n basistilaulajana.
– Pelkkä mikin varressa roikkuminen ilman bassoa ei ole minulle mitenkään hirveän tuttua. Olen tehnyt joskus jotakin vierailuja, mutta ne ovat olleet lyhytkestoisia, ehkä kymmenen minuutin mittaisia juttuja. Nyt piti keksiä tekemistä reiluksi tunniksi, nauraa Ville Sorvali.
– Kyllähän keikan parin ekan minuutin aikana jalat vähän tärisivät, mutta onneksi pääsin nopeasti fiilikseen ja ”pelkkä laulaminenhan” oli lopulta ihan helvetin hauskaa hommaa. Mitä nyt unohdin yhden säkeistön heti ekasta biisistä…
– Parasta koko jutussa oli tietysti se, että pääsin Henrin kanssa samalle lavalle ensimmäistä kertaa vuosiin. En ehtinyt hirveästi katsella, mitä hän siellä estradilla teki, mutta varmasti suoriutui hommasta hyvin. Onhan Henri kuitenkin tämän bändin paras basisti!
Moonsorrow soittaa kesällä muun muassa Nummirockissa ja Tuska Open Airissa. Saapa nähdä, millainen kokoonpano nousee näiden festivaalien estradille.
– Vähän luulen, että tämä Henrin ”bassovierailu” saattoi olla once in a lifetime -juttu, mutta eihän sitä koskaan tiedä, sanoo Sorvali.
Metal Sound / April 2018
SOURCE
Well, I have to admit that I am following Moonsorrow since their birth, actually since they’ve released their debut album. As the years passed by I found that I more and more liked their style, since it has become rawer, with more black metal influences. When Verisakeet (2005) was released I was pleasantly surprised and still this record echoed in my mind as the best offering from these Finns, but anyway also they later records were indeed great. Jumalten Aika, their latest offering, was issued two years ago, but we haven’t opportunity to cover the album with an interview so I used the chance to meet with Henri Sorvali (at their show) and to have one interview.
How are you satisfied with this tour so far? Where were the best shows?
Yes, I’m really satisfied. The tour has been really great so far. It makes me happy to see hundreds of people every night. The music we make is not happy, and it makes me happy that people like it (laugh).
About your latest record, it’s been two years now, how are you satisfied with the reactions and would you change anything?
Honestly, I’m totally satisfied with the album. I wouldn’t change a note, anywhere. Many people took the album as their own, they really like it. A lot of them also said that this is our best album. I couldn’t be happier. I don’t even know how much is sold, but I don’t really care. I only care if the people like it.
Could you compare it to any of the previous albums? There are some musical links.
Yes, actually, there is a lot of it. But we didn’t want to do something over and over again so we turned it into completely opposite way. We tried to do something more evil. But it’s still the music that we like and we want to play. We are folk metal band, but a lot darker, like dark folk metal not the „na na na“ stuff. I think primordial is also a folk metal band as well. They have a lot of inspiration from their home country and their traditional music.
What can you tell us about the lyrical stuff and the concept of the cover artwork? What would you like to express?
We wanted to make an album that covers the ancient myths, but instead of retelling them to make our own interpretations of them like, stories based on stories. I try to go a lot deeper to kind of find out what were the people thinking a thousand years ago and see what made them to make this stories. They didn’t have science, they had to explain everything. Every religion before Christianity had a thunder God, because that was something that you couldn’t explain. Now we know all of that, but back then they had to invent the Gods.
And your album from 2011 Varjoina kuljemme kuolleiden maassa was actually not inspired by fantasy, if I’m correct, it’s a post-apocalyptic story. What can you tell us about that album?
Yes, it’s a concept album. An album before that was already about the end of the world, so we wanted to place this one in the time after the end of the world like, what’s gonna happen when all of the people died and we only have a few people left. It’s a pure science fiction.
If I’m correct, during this period, you have recorded vocals in the woods?
Ah yes, we had a small cabin in the woods in Finland. I can’t tell you the location because it’s secret (laugh). Two previous albums are also done there, and also this one. It’s the perfect atmosphere because you can go there, only you, the record producer and Mitja with his video camera. It’s a very small group, and we do this thing together in the middle of the woods when there’s nothing around. You’d have to drive tens of kilometers to the nearest place.
When it comes to Moonsorrow, you have released 7 full -length albums in last 16 years. Can you tell us something more about how you look upon this records right now? What are the most important ones? Also there was a big pause between the last two albums so, could you tell us something about that too?
We released our second album in the same time Finntroll released their second album, and I think those two albums are the most important in folk metal. But those are the albums that I like the least, from both our and Finntroll production, but I think they are the most popular.
How do you choose your songs for the shows, since your songs are a bit longer?
Yeah, that’s always the problem when we play live, for example tonight, we’re gonna play 6 songs, and that’s 75 minutes. Doing the set-list is always very hard because when you play one song, you need to have everything around it to play that song, you can just play random 6 songs, you need to make a story. It’s like mathematics. You can create a set-list that’s 65 minutes, but that’s way too short, or 80, which is way too long.
You have filmed one video clip in Belgrade actually, how are you satisfied with it and would you like to continue making videos with Moonsorrow since this is the very first video?
Absolutely, I would do stuff with them again if I had a chance. Great people, so professional, so friendly. They we’re driving me around in free time, showing me Belgrade.
Are there any plans for the next record or have you already started making songs?
We actually just started talking about that, like a couple of weeks ago. I don’t know yet but there might be something happening. But one thing’s for sure, the next album will always be different from the previous.
You’re in Century Media for two years now, how are you satisfied with that relation and could you compare it to any previous labels?
I don’t have to lie, I really like them. When we had the meeting with them, their artist in relations at the time, he was signing us, and he told me that he was following the band from the very beginning, like, since the demo times. And I was like, wow, this is the right label for us.
What is your message to all your fans in the world that you would like to send to them?
I would really want to see all of those people at least once in my life like, we need to play in those places where we haven’t played before, like Serbia for example. We want to play everywhere because, in every corner of the world, you can find someone that likes our music, and those people deserve to see us live.
- Henri Sorvali
- Interview by Marko Miranovic
Imperiumi.net / April 2018
SOURCE
Bändi lopetti hiljattain onnistuneen Euroopan-kiertueen irlantilaispakanabändi Primordialin kanssa. Ville Sorvalilla oli aikaa vaihtaa Moonsorrow’n kuulumisia Imperiumin kanssa Wienin Szene-klubilla 24. huhtikuuta.
LAKUPAAVIN AIKA
Jumalten aika on pitänyt Moonsorrow’n velikullat tien päällä. Koska
viimeisintä täyspitkää saatiin odottaa niinkin pitkään, itse kukin
toivoisi yhtyeen kahdeksannen täyspitkän tulevan ulos pikemmin. Sorvalin
mukaan levykauppaan ei kuitenkaan kannata aivan heti lähteä...– Katsotaan, katsotaan. Toivotaan nyt ainakin, ettei tällä kertaa käy kuten viimeksi, että tehtiin levy melkein valmiiksi ja sitten heitettiinkin se roskiin. Ehkäpä tällä kertaa eivät vuodet mene ihan niin pahasti hukkaan. Ollaanhan me seuraavasta levystä puhuttu, me vain ollaan nykypäivänä vähän hitaita. Sitä vartenhan meillä on kaikilla päivätyö, että voidaan levyjen välissä makoilla rahojen päällä. Käsittääkseni seuraava levy tulisi niin ikään ulos Century Median kautta. Sopimus meillä ainakin on, Sorvali aloittaa.
– Sitä on todella vaikea selittää, että mitä haemme meidän musiikilla. Se kuva muodostuu sitten, kun levyä aletaan kunnolla tekemään. Sitä tekemistä jatketaan ilman kompromisseja sitten niin kauan, että siitä todellakin tulee sellainen, mitä halutaan. Ei biisien tarvitse pakosta olla pitkiä tai monimutkaisia. Kuten viimeisimmän levyn Suden tunti -biisi, eihän se ole meidän mittapuulla juurikaan pitkä tai monimutkainen.
– Biisit ovat vähän kuin musiikillisia tarinoita, ihan myös ilman tekstejäkin. Käytän tässä kohtaa monesti tällaista kirjavertausta. Jos kirjaa kirjoitetaan ja on visio siitä, mitä siinä vielä pitää tapahtua, ei sitä kirjoittamista voi lopettaa kesken ennen kuin se kaikki on mukana. Kyllä ne biisit sitten ilmoittavat, kun ne ovat valmiita.
Jumalten aika pysyy toistaiseksi yhtyeen vaikeimmin kasaan raavittuna kiekkona. Entäpä sitten se helpoin? Sorvali:
– Varmasti ensimmäinen levy (Suden uni, 2001) syntyi helpoiten. Muistaakseni biisit tehtiin todella lyhyen jakson sisällä, käytiin treenaamassa kolmesti ja yhdeksän studiopäivän jälkeen kaikki oli valmista. Pakko sen on olla vaivattomin. Siitä alkaen touhu on mennyt levy levyltä enemmän yksityiskohtien hiomiseksi. Meistä tuntuu kodikkaalta olla Primordialin kanssa kiertueella, koska he ovat samanlainen bändi. Hekään eivät liian usein julkaise uutta musiikkia, mutta jokainen levy on sitten viimeisen päälle oikeanlainen tunnelmaltaan. Se bändi takaa varmasti vain sitä, mitä haluaa, eikä mitään ekstraa.
Taiteellista sielua ja hermoja lepuuttaakseen Moonsorrow’ta ei ainakaan vielä nähdä akustisilla keikoilla, kuten vaikkapa Swallow The Sun. Palaamme myös hetkeksi ajassa takaisin reilut 13 vuotta, jolloin sivuprojekti Lakupaavi sai alkunsa. Paavilta taisi vain hieman mopo karata käsistä...
– Ollaan me asiasta saatu muutamia tarjouksia, mutta ei me olla siihen lähetty. Ei se vain tunnu oikealta. Miksei sitten joskus tuonnempana, kun ei enää jaksa moshata.
– Lakupaavi syntyi Kemissä hotellissa, varsinaisessa paskaläävässä. Jollekin tuli sitten idea biisistä nimeltä Kuolema taidehomoille. Sitten ruvettiin tekemään kuvitteellisen levyn biisilistaa, johon jokainen vuorotellen heitti biisin nimen. Totta kai sen ympärille piti sitten tehdä tiedote. Ajateltiinpa vain vetää jengiä vähän höplästä, Sorvali heittää.
– Onhan se soitannollisesti ihan pätevä levy, sellaista grindcoren ja hc-punkin sekoitusta. Ehkä se oli juuri sellainen terapia, mikä me tarvittiin, vaikkei me sitä sellaisena sinä hetkenä ajateltu. Studio buukattiin pariksi päiväksi. Meillä oli silloin oikeastaan vain biisilista. Kai siitä jotain epävirallista videomatskuakin voi olla, elleivät sitten ole jo kaikki hävinneet. 100000 euroa, niin sitten lähdetään Lakupaavi-kiertueelle.
Palaamme vielä hetkeksi Jumalten ajan pariin, tarkemmin sanottuna levyn viimeiseen biisin ja sen lopusta löytyvään väärin päin kuultavaan salamyhkäiseen mongerrukseen.
– Ei sitä ulkomaalaiset oikein hoksaa. Nauhapätkän voi kuunnella väärin päin ja miettiä, että mistä se sitten mahtaa olla. Mielellään testaisin ihmisten kulttuurista yleissivistystä, että keksiikö sen joku joskus. Vinkkinä sanottakoon, että merkittävä teos suomalaisessa TV-historiassa.
MAAILMAN PARAS MOONSORROW
Moonsorrow on levittänyt suomeksi laulettua pakanametallia globaalisti kylästä toiseen. Jopa Kiina on tullut tutuksi. Sinne viedään metallia nykyään enemmänkin.– Kiinahan on avautunut tässä kymmenen vuoden sisällä länsimaalaisille bändeille. Ei siellä tainnut tämän genren bändeistä monikaan käydä ennen meitä. Meidän ensimmäisen ja toisen Kiinan-visiitin välissä oli kyllä kerennyt käydä vaikka ja mitä. Se, joka raijaa ne isoimmat oikeana hetkenä, kerää isoimmat rahat. Onhan siellä markkinat niin isot, ettei sitä voi edes tajuta.
– Siellä tsekataan kaikkien ihmisten taustat, jotka menevät sinne tekemään työviisumilla mitä tahansa hommaa. Ilmeisesti tärkein juttu siinä on välttää ne ihmiset, jotka välittävät Kiinan vastaista propagandaa. Joku raukka siellä on meidänkin biisien tekstit kääntänyt ja tsekannut huolella läpi. Meidän tekstit eivät kuitenkaan ole mitenkään poliittisia, ei meillä sen puolen ollut mitään hätää.
Suomen kieli ei ole niitä kaikkein puhutuimpia kieliä maailmalla. Siitä huolimatta homma toimii paremmin kuin hyvin.
– Musiikki puhuu puolestaan. Meistä ja Korpiklaanista, jotka ollaan varmaan ne näkyvimmät suomeksi laulavat bändit maailmalla, välittyy musiikissa se, mitä halutaan sanoa. Uskon, että jengi tajuaa sen, vaikkeivat tekstejä kirjaimellisesti tajuakaan. Kyllä joka keikalla silti näkyy vähintään pari ihmistä, jotka laulavat mukana. On totta kai paha mennä sanomaan, että ymmärtävätkö he mitään, vai ovatko he opetelleet ne vain onomatopoeettisesti. Tosin sehän se vasta kunnianosoitus onkin! Ollaanhan me myös teetetty parille viime levylle todella hyvät käännökset englanniksi.
Moonsorrow’lta ei olla turhan useasti saatu musiikkivideoita. Harvoista videoista tuorein, Suden tunti, nähtiin tuoreimman kiekon tiimoilta. Videosta vastasi serbialainen iCODE Team.
– Meillä on käytännössä kaksi ja teoriatasolla kolme musiikkivideota. Sankarihaudasta tehtiin joskus livevideo, joka kai joskus julkaistiin jossain, tai sitten ei. Parhaimmillaan musiikkivideot voivat olla taidetta. Niin tykkäisin ajatella tässä meidänkin tapauksessa. Video pelaa ihan noin vain ilman musiikkiakin. Syy musiikkivideoiden niukkuuteen tulee sekä bändiltä että labelilta. Emme ole koskaan ajatelleet tarvitsevamme niitä. Tällä kertaa tuli vastaan tilaisuus saada juuri sellainen video, mikä sopii musiikkiin. Toinen seikka on sitten aina se rahoitus. Koska niitä videoita ei kuitenkaan niin paljon katsota, niin viitsivätkö julkaisijat laittaa niihin hirveitä rahoja kiinni.
Moonsorrow on taittanut matkaa seitsemän studiolevyn verran turuilla ja toreilla. Asiaan kuuluu totta kai miettiä, että onko bändillä vielä annettavaa.
– Jokaisen levyn välissähän sitä todistellaan ja mietitään, että onko lakipiste jo saavutettu. Ei me siihen vielä olla päädytty, mutta sitä pitää aina miettiä. Se olisi vain pettymys kaikille tehdä musiikkia pakosta. Ne on sitten vähän henkimaailman kysymyksiä, että miten mietitään ja päätetään, onko bändi vielä relevantti. Ei siihen mitään selviä kriteereitä ole.
Loppuun kysellään Sorvalin mietteitä toimittaja Matti Riekin mielipiteestä, joka on selvä ja kuuluva: Moonsorrow on maailman paras bändi.
– Maailmassahan on niin paljon bändejä, jotka on joidenkin mielestä maailman parhaita. Totta kai kunnioitan Riekin mielipidettä, hänellä on erittäin hyvä ja valikoiva musiikkimaku. Pakkohan sellainen on ottaa kunnioituksena. Helvetin hieno asiahan se, mutta eihän sitä voi itse ajatella tuon syvemmälle. Ei tässä ylpistymään ruveta. Mielestäni joku muu bändi on maailman paras bändi. Se bändi on… no, enpä tiedä. Joskus ajattelin sen olevan Darkthrone, mutta eivätpä he ole tehneet mitään kovin hyvää pitkään aikaan. Ehkä se on sitten Moonsorrow, Sorvali päättää.
Tuesday, May 1, 2018
Rafa Basa / February 2016
SOURCE
Entrevista con el bajista y cantante Ville Sorvali de MOONSORROW.
Aprovechando la próxima salida de su nuevo
álbum ‘Jumalten Aika’ – que significa ‘The Age Of Gods’ en inglés, a
través de Century Media, pudimos hablar con el bajista y cantante Ville
Sorvali de MOONSORROW. Esta fue la corta charla:
– El 1 de abril del 2016 editaréis vuestro séptimo
álbum de estudio bajo el título ‘Jumalten Aika’ – que significa ‘The
Age Of Gods’ en inglés, a través de Century Media Records. Vamos a
hablar del disco y más cosas…
Misterio, brujería, oscuridad profunda, leyendas relacionadas con los Dioses del norte… ¿Hay todo eso y más en el nuevo álbum?
Ville.- En general, para el nuevo disco
queríamos hacer algo que sonara más crudo y energético que nuestro
anterior material. Queríamos tener un sonido que de alguna manera fuera
antiguo y primitivo, y además de eso, queríamos contar historias basadas
en épocas pasadas hace mucho tiempo. Nos hemos inspirado en la
mitología pero no queríamos contar otra vez las mismas historias,
queríamos inventarnos nuestros propios relatos. “The Age Of Gods” está
básicamente situado en la época en la que la gente comenzó a crear sus
sistemas de creencias.
 |
– Para hablar sobre estas cosas, me imagino que te inspirarás en algo… ¿Libros, experiencias propias?
Ville.- Bueno, esta vez principalmente ha sido
la mitología finlandesa y escandinava. Quería dar nueva vida a
historias que se contaban hace muchos, muchos siglos pero con mi propia
perspectiva.
– ¿Cómo están repartidas las influencias folk con
el metal en el álbum? Sois metal, folk, Pagan Metal… ¿Qué definición hay
para tu banda en la actualidad?
Ville.- Bueno, sin duda somos una banda de
metal, pero la música Folk es una influencia muy importante. Esta vez
hemos querido aclarar un poco el sonido añadiendo algo más de Folk
acompañando al metal. Creo que esto ha tenido una gran influencia en el
sonido a la hora de hacerlo más antiguo y primitivo.
– ¿Cómo explicarías que de repente, en los últimos
años el Pagan Metal esté tan en boga? ¿Cuál crees que es el gancho para
que cada vez haya más fans que demanda este estilo?
Ville.- Creo que está muy bien que la gente se
interese en este tipo de música porque al menos habrá algunas personas
que se metan en las cosas sobre las que cantamos. Me da la sensación de
que hoy en día hay más gente interesada en sus ancestros, más gente
preocupada por sus raíces y por escuchar historias antiguas y su
sabiduría. Quieren aprender más y mejorar su comprensión de la
naturaleza por ejemplo, una parte muy importante de la vida de todos. La
gente tiene que entender que si la naturaleza no va bien, nosotros
tampoco.
No sé si esto responde a la pregunta sobre la
popularidad del Pagan Metal, pero la verdad es que no me preocupa si
nuestra música es popular, simplemente es la música que queremos tocar.
Por supuesto me alegra que la gente compre los discos porque con eso nos
ganamos la confianza y la financiación de nuestro sello para poder
seguir haciendo lo que nos gusta.
 |
– ¿Cómo es este disco en comparación con
anteriores álbumes vuestros? ¿Qué similitudes estilísticas existen y que
diferencias entre otros?
Ville.- Creo que los álbumes anteriores eran
discos conceptuales muy cerrados, con las canciones conectadas entre sí
tanto a nivel de letras como de música, pero esta vez queríamos un disco
en el que de verdad se pudiera separar un tema de otro. Canciones que
pudieran disfrutarse por separado. Creo que esa es la mayor diferencia.
– Háblame de algunas canciones concretas. Elige
las que quieras, las más significativas y cuéntanos de que hablan y como
son musicalmente.
Ville.- Bueno, para mí esa pregunta es que como si te dicen que elijas a uno de tus hijos. Me gustan todas (risas).
– El álbum incluye las versiones de “Soulless”
(versión de GRAVE) y “Non Serviam” (versión de ROTTING CHRIST) ¿Por qué
habéis elegido éstas?
Ville.- Los dos temas originales son una parte
muy importante de nuestro desarrollo musical, y nos han influenciado
mucho a nivel personal. Creo que a todo el mundo en el grupo le gustan
mucho estos dos temas, y queríamos darles un toque de MOONSORROW.
 |
– KORPIKLAANI y MOONSORROW tocaréis juntos en abril en Madrid y Barcelona. ¿Cómo serán los conciertos?
Ville.- Estamos muy emocionados con la gira,
todavía no tenemos preparado el repertorio pero por supuesto habrá
material nuevo. También tenemos muchas ganas de volver a España porque
el público está loco y eso nos encanta.
– ¿Cómo quieres despedir tú mismo la entrevista?
Ville.- Muchas gracias. Pedir perdón a los
fans por tardar cinco años en sacar un nuevo disco, pero a veces las
cosas buenas llevan tiempo y agradezco que hayan sido pacientes.
Definitivamente seréis recompensados cuando salga el disco.
Rafa Basa
Tuesday, October 3, 2017
HeavyMusic.ru / March 2017
SOURCE
It’s been a year since the release of “Jumalten Aika”, and Heavymusic team came back to Helsinki for having a chat with the guys from Moonsorrow again. The secrets of promo photos, old Finnish traditions, the end of the world and more — have a read our exclusive interview!
So how was the tour going for you?
Ville: Excellent!
Mitja: Yeah, very good! It’s nice to tour in Finland as we didn’t do a proper Finnish tour, just played some festivals, and then we started touring in Europe when the album [Jumalten Aika] was released, so finally we’ve been touring a little bit more in Finland.
Have you received any kind of special treatment from the homeland fans? Is there any difference in mentality?
Ville: I don’t know if it’s different, it was just really good. We got a very good response from the audience, maybe it’s because we don’t do this so often they don’t get tired…
Or they just miss you so much because you usually play in other countries!
Ville: I don’t know why actually.
We’re sitting here like we did almost a year ago. The same place, nearly the same time…
Mitja: Right!
…but at that time we didn’t have a chance to look at “Jumalten Aika” booklet. Now after taking a closer look we can say that your promo pictures have definitely caught our attention. Can you tell us about its making process?
Ville: It was Markus’s idea. He wanted to do this maybe because he doesn’t like us that much *laughs* He wants us to suffer. It was really painful to do. In a way it was fun. How did we do it?
Mitja: We were in theatre with some kind of a pool of mud and dirt.
So you were in a closed space, not outside, right?
Mitja: Yeah, we were indoors.
Ville: We weren’t really at the graveyard or anything.
*everybody laughs*
Mitja: It was fucking cold at that time of the year, so being outside and trying to dig ground for the hole big enough for the guys…
Markus doesn’t dislike you that much!
*everybody laughs*
How did you feel with all that ground in your hair and even in your mouth?
Ville: Dirty.
Was it tasty?
*everybody laughs*
Ville: I was the one who had the dirt in my mouth, so I can tell you it wasn’t especially tasty. I wouldn’t use that word to describe it.
You wouldn’t repeat that, right?
Ville: No, probably not.
*At that point Mitja shows us a photo of Markus lying on the ground in the pool half-naked*
Mitja: So there’s Markus.
He is trying to be so stoic…
Ville: He doesn’t have to try to be stoic.
Well, let’s move to the next question. Using of folk melodies has always been a strong feature of your music. Do you in some way rearrange any old Finnish melodies or do you write your own stuff?
Ville: We’d like to think that all those melodies are originals, and that we’ve come up with them. Of course, there’s only a certain number of ways how you can combine these a few notes that are used in traditional Scandinavian music, so every melody sounds a bit like the next melody in a way, but we don’t use melodies that are known as traditional or anything. We try to come up with the new ones.
The new ones sound like the old ones, and it’s really good! Ok, now I want to ask you about phenomenon which can be called “blood memory”. It means a special state of mind when you suddenly feel like traveling back in time and looking on the world with your ancestors’ eyes. Have you ever experienced such a feeling and if yes, what was the reason for it?
Mitja: A good question. I don’t think I have. I tried to, but I don’t think it really happened to me. Although many times I try to depict in my head how things were before and so on, but I haven’t had any experience like this.
Sometimes when you’re listening to music, you can imagine all this stuff they sing about and sometimes it just happens…
Mitja: Well, when I usually listen to the music I see some kind of landscapes and colors but nothing very concrete.
Ville: When I was writing the lyrics, I really tried to see the world with my ancestors’ eyes, but of course it’s a bit difficult, because the surroundings are totally different. Those people didn’t use to live in the cities, for example. They didn’t have running water or electricity or anything.
How about escaping to the forest?
Ville: I was doing some inner research in forests and Arctic areas, but that’s a different story.
Ok, it will be the question for the next interview! Do you have any favorite Finnish traditions or customs?
Ville: Drinking.
Mitja: Customs?..
*At that point our interview is interrupted with a loud “Whee!” from Marko who is riding an equipment trolley driven by one of the technicians. They say “Oh, you’re having an interview! Sorry!” and zoom off. Everybody laughs*
Mitja: I would say… Just fishing *laughs* It’s not really a tradition, but…
Ville: It’s not really a tradition, because it was crucial for quite many people’s living back in those days. You had to fish to get something to eat. Nowadays it’s just a hobby, because other people fish for us, we just go to the supermarket and buy that fish, and it’s actually pretty sad.
The nature has always had a great influence on your music, if not to say the greatest. What do you think modern people should learn from the nature?
Ville: Respect.
Mitja: Yeah. Respect and I think it would be good to anybody to go in the woods by yourself completely alone and stay for a couple of nights with yourself and nature. It teaches you a lot about yourself usually.
Ville: And I think people should definitely understand that even though we have all these big cities, we have these supermarkets that stock the food for us, we have smartphones and everything, we still totally and mostly depend on the nature. All these parts that are used in the smartphones *nods in the direction of smartphones recording the interview* come from the nature originally. So we’re just kind of visitors here. If we fuck up the planet, the planet doesn’t care, I think, but then we fuck up ourselves. People should really understand that before it’s too late. It’s not supposed to be a lecture or anything but that’s what just came up to my mind.
You have developed two concepts of the end of the world on your albums. It will die in the fire or plunge into eternal cold according to “Hävitetty” and “Varjoina Kuljemme Kuolleden Maassa” respectively. In your opinion, what will be the real end of the word?
Ville: Stupidity. There are lots of possible scenarios, I don’t think if it’s actually gonna happen but… It’s not gonna happen during my life, I hope. People will eventually reeducate themselves.
Mitja: Yeah, people are lucky enough to live until they do, but I think some asteroid will destroy our planet before we can do it.
So it can be better for us than dying from our own hands…
Mitja: I don’t know if it’s good for anything but... I hope it’s gonna happen soon, maybe tomorrow.
Ville: It would be good for the other life forms on this planet, if we get rid of ourselves, but I’m not gonna get rid of myself, I don’t need that. Some things have gone a bit out of hand.
Can you guys compare yourself with any kind of nature phenomena?
Mitja: What do you mean?
Anything like rain, storm, snow, Northern lights… maybe rainbow?
Mitja: *laughs* Ok, we’re rainbows…
Ville: I would like to be a stone. They are quite cool. They don’t really disturb anyone.
Yeah, just lying on the ground…
Mitja: Growing some mold…
*everybody laughs*
Ville: Unless there’s a landslide. Then they disturb quite a lot.
Mitja, what about you? Rainbow was your first answer…
Mitja: No-no-no…
Ville: A unicorn.
Mitja: Yeah, a unicorn. *laughs* No, I would say… mist.
Nowadays many people think it’s important to have a warrior spirit. With regard to all events which are happening in the world what’s your opinion about that and do you consider yourself as warriors?
Ville: No.
Mitja: Not really. You need to have some stamina to go through everyday life, but I don’t value people who are over-aggressive and take whatever they want.
Well, it’s maybe about defending their own interests and even overcoming yourself every day, doing something you don’t like to, but you have to…
Mitja: Yeah, when you need to take stuff in your hands then of course, not just physically but in general. But I value wisdom more than being just a fighter.
Ville: I think that’s one of the most important features of human kind that we actually have, if we want to. We have the ability to coexist and make compromises that benefit everyone. In theory.
This year marks a centenary of Finnish independence. In order to commemorate this event one web-site called musicfinland.fi has made a special playlist which includes one hundred songs of different Finnish artists who has made bright and lasting international impression. Unfortunately, no Moonsorrow songs were included…
Ville: I haven’t checked the list.
…so if you could choose one song to be in this list, which song would it be?
Ville: That’s a very good question.
Mitja: I would choose “Tulimyrsky”.
Ville: Yeah, because it’s the longest.
The next question might be a tricky one, but we want you to be honest. Does Moonsorrow give you enough space for artistic expression, or do you sometimes feel the need to bring your material to any side projects?
Ville: So far it has for me. I don’t really feel a need to do something else. I might do something else now and then just for fun, but I don’t think Moonsorrow limits my artistic expression.
Mitja: Yeah, we all write all kinds of material and every material has its place somewhere, not maybe in Moonsorrow, but we want to write some Lakupaavi [punk/grindcore side project including the members of Moonsorrow] stuff definitely not under Moonsorrow’s name.
Well, it must be continued!
Ville: But no one knows when.
Mitja: Time is also limited. I find it extremely difficult to find the time for other projects, and when I do, it’s always battle against time schedules and stuff.
What kind of projects do you do?
Mitja: Well, I have an old band called Shadow Cut, and we tried to make some new songs but... it’s impossible to find time for it. I have some ideas for other projects, but it never happens because nobody finds time.
Do you at least have any volunteers to help you with this or do you do everything by yourself?
Mitja: Yeas, it’s always with other people. I am not good enough with the computers to make music by myself, it’so slow. After seeing how Henri [Sorwali, the mastermind of Moonsorrow] works and how he can by hands play just drum kit in one minute, and then all the instruments in few minutes, while I’m still trying to struggle with the kick drum, not even be able to make a complete drum feel for one song.
So no majesty of Burzum or Falkenbach for you?
Mitja: *laughs* No.
And now we have two special questions. The first is for you, Ville. Which part of being a musician excites you the most: playing the instrument, writing the lyrics or doing the vocals?
Ville: All of those, really. I’m in a very different mood in all those different aspects. When I play the show, I’m in the mood for playing the show, when I do vocals in the studio, I’m in that mood... I enjoy all of that in a very different way, I can even compare it, I’m really sorry.
The second question goes for you, Mitja. According to some pictures, which have been made during the shootings of “The Home Of The Wind” documentary, one of your hobbies is sailing. Can you tell us more about it?
Ville: And sinking ships…
*everybody laughs*
Mitja: Yeah, I own a really old wooden boat with a friend of mine. It’s great to have it during the summer because Helsinki and the archipelago around us are really beautiful, and just in a few minutes you’re in a completely different environment. The ocean is a very interesting element for me, it’s quite scary and beautiful and all things at the same time.
Ville: And the constant threat of drowning…
Mitja: Yeah, it’s always there.
Ville: It really puts you in perspective. Man versus the nature.
Mitja: In my case it’s usually man versus the engine.
*everybody laughs*
Is it that old?
Mitja: Yes. It’s from 60s and the engine looks like… it needs a lot of maintenance this summer, or I’m really gonna drown.
Well, retro style is quite popular nowadays.
MItja: Yeah, they don’t do boats like this anymore.
Ville: I wonder why…
Mitja: I too wonder why, because…
Ville: It’s a nice boat.
Mitja: Yeah, it has spirit. When it’s old and made of wood, it’s so much better to sleep and better to look at compared to fiberglass boats.
We have mentioned the making of your documentary. What is its current state, have the shootings already been finished?
Ville: Yeah, the main guy behind it has just mentioned that now he’s finally finished with all the material. Let’s see!
Mitja: Yeah, it’s in the editing phase right now. He shot the previous week, they came to Tampere to shoot some material, and I’m delivering them some old footage as well, so they started to edit it. I guess they’ve edited some parts already.
Great news! Can’t wait to see the result!
Ville: Me neither.
And which part of the shootings you liked best?
Ville: I only did a couple of interviews so I gave a lot of background information but I wasn’t filmed during that. Interviews and all of that were really nice, they had good questions, and obviously they made a good background work. It was really nice to work with people who know what they are doing and know what band they are dealing with.
Mitja: It feels sometimes like they know the band better than we do.
Because probably you’ve already forgotten some things.
Mitja: Yeah, yeah.
That’s the fan’s nature, I guess, to know everything and even more…
Mitja: But it was strange when every time they asked me to talk about paganism, it always started raining. We had a session on an island, and just when I was starting to answer their questions it started pouring down like hell. The next day we went on a hill and when I was just about to start again, it started to rain.
So you aren’t the mist, you’re the rain!
Mitja: Yeah, right.
Or maybe you have some secret knowledge which is not meant to be shared…
Ville: Or it’s so crappy it shouldn’t be shared.
And now here’s our last question for today. What is the most peculiar thing you can’t live without while being on tour?
Ville: Hmm, let me think… *after a long pause* I don’t have any esoteric artefacts in my bunk in the bus…
Mitja: I do.
Ville: I just have my music I listen to, that’s it. I don’t even have books. I have one book on this tour, but I’ve already read it before the tour, so I just lent it to other people.
What was the book?
Ville: It was a very short book about an American tour from the prospective of a roadie. It was really short and I actually read it. I bought it for the tour, but I actually read before the tour.
Mitja: Well, I don’t really need many things. It happened to me once when all my possessions were stolen from the bus, with all my clothes and stuff. I did have my wallet and phone in my pockets, but everything else I lost. As long as somebody provides you with drinks and food, then I’ll be fine. It was horrible to be in the US without clothes, because when we arrived to Hollywood my clothes looked horrible. It was so dirty after two weeks of touring, and I thought “Ok, I’m gonna go and buy some new stuff from H&M”, but they were closed. It was Sunday or just the late hours, and the only shop that was opened was Armani shop…
Ville: Yeah, in Hollywood.
As long as you have a good credit card you’re fine.
Mitja: I’ve bought Armani sweater and shirts and stuff, and it cost like hell. It was like a completely different person when I came back to them.
I bet you made a lot of fun on him!
Ville: He doesn’t really have to dress up differently for us to make fun on him…
So that’s it! Thanks for the answers and have a good show tonight!
Questions: Olga Degteva, Maria Meledyakhina
Subscribe to:
Comments (Atom)
