Marko on Barren Earth for Obscuro.cz / August 2018

 This is not Moonsorrow but it is Marko and this is my fucking blog and I post whatever I want okay??

 

SOURCE

 

“We want to keep it alive” – Interview with Marko Tarvonen/Barren Earth

0

By Ms Cesar Little on 1.8.2018 English, Finský koutek, Interview, Nummirock

Barren Earth @Nummirock

Marko Tarvonen (photo: Ms Cesar Little)

There have been quite some changes in Barren Earth lately either within the band line up or affecting the band dynamics. When there was never a doubt that Kreator would limit Sami’s [Yli-Sirniö, guitar] availability for Barren Earth the question arose how Oppu’s [Olli-Pekka Laine, bass] return to Amorphis would affect the band. And then of course already the tour with Insomnium and Wolfheart back in January 2017 brought more new faces on stage as for example due to Marko’s child being born not long before so his family had priority. So how are things right now with Barren Earth?

Meeting Marko Tarvonen was not exactly planned during Nummirock and even less the way it turned out to be in the end. But I met him along with all the other musicians and crew members from Moonsorrow, Rytmihäiriö and Barren Earth when arriving at Nummirock and saying ‘hello’ I took my opportunity to ask Marko if he would join my drummers’ series. Of course he would! When we met it took quite some time before we finally spoke of drumming. Very obviously Barren Earth matters a lot to him and he was eager to tell me about his perspective on my favourite band. I hardly spoke at all.

Without any specific question Marko says: “I don’t know what’s gonna happen to that band. We don’t want to quit it. We want to keep it alive somewhere there.” And he is happy to add that Barren Earth are invited to play at a very big US American festival in 2019. It will be the first time the band returns to the USA since the tour with three other Finnish metal bands back in 2011. “We have been a bit unlucky with tours and of course our daily schedules didn’t let us play more shows”, and he adds in a considerate and summarizing tone in his voice: “Yeah, that’s what it is.”

Jón Aldará, Oppu [Olli-Pekka Laine] (photo: Ms Cesar Little)

As I mention that Barren Earth is my favourite band Marko replies: “Yeah, we really like the new album very much.  Really, really succeeded in what we were looking for. A little bit different sound this time and with some new members in the band like Antti [Myylynen] on the keyboards.” I noticed earlier how much the older band members appreciate Antti in anyway. “He brought some different sound to what Kasper used to do. A bit more modern and updated keyboard sounds whereas Kasper [Mårtenson, keyboards] – he was more into these 70s sounds with Hammond organ and moods and stuff which is not a bad idea either. I love both sounds and players.”

The atmosphere between Kasper and his former band mates is apparently still very trustful and close. He attended their release gig some months back in Helsinki for the “A Complex of Cages” album. Marko speaks very highly and appreciative of Kasper and tells me about his current occupation and how much he loves this. “You have to do what you love”, he ends.

I word my somewhat floating thoughts that in my perspective it seems like Antti and Jón [Aldará, vocals] only sped up the musical evolution that was heading for the same direction anyway but slower before they entered the band. Marko confirms: “They both put a lot of effort for this band. You don’t really need to give them guidance what to do, especially Jón. He writes everything on his own. He writes his own lyrics and vocal melodies and arrangements. We don’t need to guide him whereas Mikko [Kotamäki, vocals] was pretty much ‘Here are the lyrics and the parts and sing like this.’ Then he did. He wasn’t really doing a lot stuff by his own. Anyway.”

Janne Pertillä (photo: Ms Cesar Little)

He continues: “Sometimes this whole thing with Barren earth has been a bit frustrating because nothing happens for a long, long period. Nothing happens, then an occasional show here and there. So you need to activate the whole system again, start from the beginning with the rehearsing. When like five or six years ago we were more like daily practising. But now we gave up the rehearsal place and everything. I don’t know. It’s kind of bad in a way. You don’t get easily active when you don’t have a room for rehearsals and gathering together.”

I mention that I noticed some differences between the two release shows and that they impressively well managed some technical difficulties. “I think we had three or four rehearsals before the first show, only. Yeah. I think the first show wasn’t really good. I think we had much tension and the Tampere show was more relaxed with all the fuck ups and everything. It was more the core and it came out very naturally.”

Marko Tarvonen (photo: Ms Cesar Little)

Marko just goes on: “It’s a shame, I could have done a few more shows in a row. Now when you are in that mood again and you are prepared and then all of a sudden it ended again. That’s what I mean. It’s a bit frustrating. Once you’re going into that mood and then they take it all of a sudden away from you.”

I am aware of the challenges the schedules of the many bands they’re active in mean for touring with Barren Earth. I found Kimmo [Korhonen, guitar] and Timo [Ahlström, guitar] (and Eero [Wuokko, drums], of course) very good stand-ins. “Time. But would rather do the gigs with our own line up.”

But if the question is touring or not at all? “Even Oppu told us when he joined Amorphis: ‘Look guys, you can do Barren Earth’ – even without him.”

During the January tour 2017 already I was thinking that Oppu is the one person that could not be replaced by whatever amazing stand-in and so a more than surprised “Really??? I cannot imagine Barren Earth playing without him. Not at all”, forces itself out of my mouth. Marko agrees entirely: “Yeah because he is primus motor in that band. Kind of the guy who formed the band and kept things going. And yeah he wrote the major share of the new songs. It would feel a bit weird to play without him. I wouldn’t do it that way but let’s see. We may have to do that at this American festival next year because we don’t know if Amorphis has something going on. He has to be there. He has some contract with them to do two years. He has taken that leave, yeah from his day job for two years. For two years then he is going back. He works for our government, house of Parliament as an IT assistant for parliamentary people. I am happy for him. He was yearning to play tours and music. So I am really happy. I told him: ‘Look mate, do it. Do it! Go there!”

Jón Aldará (photo: Ms Cesar Little)

“He has nothing to lose with only pausing his day job”, I say. “Yeah now when he is still under 50 years.” I ask him not to make us feel even older than we are already with a frown. “Maybe he cannot do that anymore when you’re 55 or 60. I’ve been considering my future as metal drummer because it’s a very physical job to do especially Moonsorrow with singing a lot.”

And so we’re drifting into the actual topic of our appointment which is another story for another occasion. I had met Jón the night before attending the show of Septicflesh. He told me with a frown and a good deal of irony that they felt honoured to have such a popular warm-up gig for Barren Earth the next night: Saxon. The show Barren Earth played that very night was unique. The setting was extremely atmospheric underlining impressively the music. It was rainy and thereby quite dark considering the midsummer brightness. The wind from the lake added perfectly blowing the stage fog in thick clouds and soon off. Jón has remarkably progressed literally from show to show, never mind if I saw him with Hamferð or Barren Earth. But this Nummirock gig was the most expressive and intensive show he delivered I have ever seen of him. Yes guys, please, keep this alive!

Inferno / July 2018 (about Tuska)

SOURCE

Paskempaa kuin paska hevi… paitsi valkoiset lenkkarit – Moonsorrow Tuska-minihaastiksessa

HAASTATTELUT Jaakko Silvast 2.7.2018

Perinteisiä Tuska-minihaastiksia tehtiin tälläkin kertaa. Ekana vastailemassa Jaakko Silvastin kuulusteluun Moonsorrow'n Ville Sorvali.

Yksi suomalaisen metallimusiikin vanhemmista valtiomiehistä – Moonsorrow’n Ville Sorvali – tupsahtaa tervehtimään Tuskan päälavan takahuonealueella.

Ympäristö on Sorvalille oikeinkin tuttu. Mies on ollut tavalla tai toisella osa Tuskaa joka vuosi – pari ensimmäistä kertaa asiakkaana ja myöhemmin työkuvioissa – joko keikalla bändinsä kanssa, tai sitten festivaaliorganisaation ”apukätenä”.

– Työnnän muiden bändien laatikoita. Olin muun muassa tekemässä meidän omalle keikalle raiseria, Sorvali kertoo.

Kun olet nähnyt Tuskan niin monena vuonna ja monelta kantilta, miten festivaali on kasvanut henkisesti näiden yli 20 vuoden aikana?

– Tuska on kasvanut maltilla ja hyvällä maulla. Itse festari ei ole muuttunut, täällä on vaan isompia bändejä ja enemmän yleisöä kuin alussa. Ja sehän on toki kaikkien niiden tavoite, jotka jotain rupeavat järjestämään. Mukana ei ole pelkästään bändejä, joista itse tykkää, vaan niitäkin, joita myös muut tulevat katsomaan.

Mikä Tuska-keikka on vuosien saatossa jäänyt parhaiten mieleen?

– Olen ollut viime vuosina töissä päälavalla vinkkelissä, josta olen nähnyt bändit vain takaapäin. Mutta King Diamond (2013) on jäänyt mieleen. Niillä oli tehty niin viimeistä piirtoa myöten se show. Paitsi että teknikoilla, jotka olivat myös lava-avustajia, oli kaikki asianmukaiset kaavut ynnä muut päällä, mutta niillä oli vittu valkoiset lenkkarit! Se oli kyllä hämmentävää – valkoiset lenkkarit!, Sorvali parahtaa.

Entä onko bändejä, joita haluaisit täällä joskus nähdä?

– Ihan varmasti on. Yksi, mitä en olisi koskaan uskonut täällä näkeväni, oli Body Count, ja nyt sekin oli täällä! Se bändi oli ehkä aika monellekin salainen toive, koska onhan se kuitenkin aika heviä, ja sen kautta heviyleisö pääsi aikanaan rap-skeneen sisälle. Rappihan on tosi heviä musiikkia, joskin paskimmillaan se on vielä paskempaa kuin paska hevi, Sorvali näkee.

Mitä tulee musiikkiin ylipäätään, siihen Sorvali ei ole mielellään enää kosketuksissa muutoin kuin ns. työn puolesta.

– Silloin kun en soita heviä, niin en ainakaan kuuntele heviä. En kuuntele nykyään minkäänlaista musiikkia. Joskus aikanaan saatoin kuunnella musaa kahdeksankin tuntia päivässä. Jos joku kaveri suosittelee jotakin levyä, niin sitten kuuntelen sen, mutta muutoin vaan en jaksa. Joka paikassa on niin paljon ääntä. Kun saa välillä olla ihan hiljaisuudessa, niin se on ihan kivaa.

Lopuksi Ville Sorvali ja tämän vuoden Infernon kymmenen sanaa:

1. Musiikki: Parasta parhaimmillaan
2. Sosiaalinen media: Nykyään vankila
3. Ruoka: Parasta parhaimmillaan
4. Juoma: Riippuu juomasta
5. Urheilu: Pitäisi harrastaa enemmän
6. Unelma: Onnellisuus
7. Väkivalta: Tuomittavaa melkein aina
8. Sateenkaari: Pitäisi sanoa varmaan pride, mutta sanon kaunis
9. Moonsorrow: The One and Only!
10. Suomi: Täällä olen syntynyt

Metalpresse / April 2018

Rauta / May 2018

Soundi / May 2018

SOURCE

”Tämä saattoi olla once in a lifetime -juttu” – Moonsorrow tarjosi hienon yllätyksen Steelfest-tapahtumassa

Asiaa Timo Isoaho 22.5.2018

Helsinkiläinen Moonsorrow esiintyi Hyvinkäällä viime viikonloppuna juhlitun Steelfest-bakkanaalin toisen päivän eräänä päänimistä.
Eeppisen Jumalten aika -albumin vuonna 2016 julkaissut Moonsorrow tarjosi mainion yllätyksen paikalle saapuneille, sillä yhtyeen livekokoonpanossa nähtiin myös Henri ”Trollhorn” Sorvali. Mieshän säveltää valtaosan bändin materiaalista, mutta varsinkin kiertueisiin viileästi suhtautuvaa muusikkoa ei ole nähty Moonsorrow’n lavalla aikoihin.
Kävipä vielä niin, että Sorvali soitti keikalla bassoa, ja jätti serkkunsa Ville Sorvalin huoleksi ainoastaan solistin hommat – tavallisestihan Ville toimii Moonsorrow’n basistilaulajana.
– Pelkkä mikin varressa roikkuminen ilman bassoa ei ole minulle mitenkään hirveän tuttua. Olen tehnyt joskus jotakin vierailuja, mutta ne ovat olleet lyhytkestoisia, ehkä kymmenen minuutin mittaisia juttuja. Nyt piti keksiä tekemistä reiluksi tunniksi, nauraa Ville Sorvali.
– Kyllähän keikan parin ekan minuutin aikana jalat vähän tärisivät, mutta onneksi pääsin nopeasti fiilikseen ja ”pelkkä laulaminenhan” oli lopulta ihan helvetin hauskaa hommaa. Mitä nyt unohdin yhden säkeistön heti ekasta biisistä…
– Parasta koko jutussa oli tietysti se, että pääsin Henrin kanssa samalle lavalle ensimmäistä kertaa vuosiin. En ehtinyt hirveästi katsella, mitä hän siellä estradilla teki, mutta varmasti suoriutui hommasta hyvin. Onhan Henri kuitenkin tämän bändin paras basisti!
Moonsorrow soittaa kesällä muun muassa Nummirockissa ja Tuska Open Airissa. Saapa nähdä, millainen kokoonpano nousee näiden festivaalien estradille.
– Vähän luulen, että tämä Henrin ”bassovierailu” saattoi olla once in a lifetime -juttu, mutta eihän sitä koskaan tiedä, sanoo Sorvali.

Metal Sound / April 2018

SOURCE





Well, I have to admit that I am following Moonsorrow since their birth, actually since they’ve released their debut album. As the years passed by I found that I more and more liked their style, since it has become rawer, with more black metal influences. When Verisakeet (2005) was released I was pleasantly surprised and still this record echoed in my mind as the best offering from these Finns, but anyway also they later records were indeed great. Jumalten Aika, their latest offering, was issued two years ago, but we haven’t opportunity to cover the album with an interview so I used the chance to meet with Henri Sorvali (at their show)  and to have one interview.



How are you satisfied with this tour so far? Where were the best shows?

Yes, I’m really satisfied. The tour has been really great so far. It makes me happy to see hundreds of people every night. The music we make is not happy, and it makes me happy that people like it (laugh).

About your latest record, it’s been two years now, how are you satisfied with the reactions and would you change anything?

Honestly, I’m totally satisfied with the album. I wouldn’t change a note, anywhere. Many people took the album as their own, they really like it. A lot of them also said that this is our best album. I couldn’t be happier. I don’t even know how much is sold, but I don’t really care. I only care if the people like it.

Could you compare it to any of the previous albums? There are some musical links.

Yes, actually, there is a lot of it. But we didn’t want to do something over and over again so we turned it into completely opposite way. We tried to do something more evil. But it’s still the music that we like and we want to play. We are folk metal band, but a lot darker, like dark folk metal not the „na na na“ stuff. I think primordial is also a folk metal band as well. They have a lot of inspiration from their home country and their traditional music.

What can you tell us about the lyrical stuff and the concept of the cover artwork? What would you like to express?

We wanted to make an album that covers the ancient myths, but instead of retelling them to make our own interpretations of them like, stories based on stories. I try to go a lot deeper to kind of find out what were the people thinking a thousand years ago and see what made them to make this stories. They didn’t have science, they had to explain everything. Every religion before Christianity had a thunder God, because that was something that you couldn’t explain. Now we know all of that, but back then they had to invent the Gods.

And your album from 2011 Varjoina kuljemme kuolleiden maassa was actually not inspired by fantasy, if I’m correct, it’s a post-apocalyptic story. What can you tell us about that album?

Yes, it’s a concept album. An album before that was already about the end of the world, so we wanted to place this one in the time after the end of the world like, what’s gonna happen when all of the people died and we only have a few people left. It’s a pure science fiction.



If I’m correct, during this period, you have recorded vocals in the woods?

Ah yes, we had a small cabin in the woods in Finland. I can’t tell you the location because it’s secret (laugh). Two previous albums are also done there, and also this one. It’s the perfect atmosphere because you can go there, only you, the record producer and Mitja with his video camera. It’s a very small group, and we do this thing together in the middle of the woods when there’s nothing around. You’d have to drive tens of kilometers to the nearest place.

When it comes to Moonsorrow, you have released 7 full -length albums in last 16 years. Can you tell us something more about how you look upon this records right now? What are the most important ones? Also there was a big pause between the last two albums so, could you tell us something about that too?

We released our second album in the same time Finntroll released their second album, and I think those two albums are the most important in folk metal. But those are the albums that I like the least, from both our and Finntroll production, but I think they are the most popular.

How do you choose your songs for the shows, since your songs are a bit longer?

Yeah, that’s always the problem when we play live, for example tonight, we’re gonna play 6 songs, and that’s 75 minutes. Doing the set-list is always very hard because when you play one song, you need to have everything around it to play that song, you can just play random 6 songs, you need to make a story. It’s like mathematics. You can create a set-list that’s 65 minutes, but that’s way too short, or 80, which is way too long.

You have filmed one video clip in Belgrade actually, how are you satisfied with it and would you like to continue making videos with Moonsorrow since this is the very first video?

Absolutely, I would do stuff with them again if I had a chance. Great people, so professional, so friendly. They we’re driving me around in free time, showing me Belgrade.

Are there any plans for the next record or have you already started making songs?

We actually just started talking about that, like a couple of weeks ago. I don’t know yet but there might be something happening. But one thing’s for sure, the next album will always be different from the previous.

You’re in Century Media for two years now, how are you satisfied with that relation and could you compare it to any previous labels?

I don’t have to lie, I really like them. When we had the meeting with them, their artist in relations at the time, he was signing us, and he told me that he was following the band from the very beginning, like, since the demo times. And I was like, wow, this is the right label for us.

What is your message to all your fans in the world that you would like to send to them?

I would really want to see all of those people at least once in my life like, we need to play in those places where we haven’t played before, like Serbia for example. We want to play everywhere because, in every corner of the world, you can find someone that likes our music, and those people deserve to see us live.

• Henri Sorvali
• Interview by Marko Miranovic

Imperiumi.net / April 2018

SOURCE




Bändi lopetti hiljattain onnistuneen Euroopan-kiertueen irlantilaispakanabändi Primordialin kanssa. Ville Sorvalilla oli aikaa vaihtaa Moonsorrow’n kuulumisia Imperiumin kanssa Wienin Szene-klubilla 24. huhtikuuta.

 

LAKUPAAVIN AIKA

Jumalten aika on pitänyt Moonsorrow’n velikullat tien päällä. Koska viimeisintä täyspitkää saatiin odottaa niinkin pitkään, itse kukin toivoisi yhtyeen kahdeksannen täyspitkän tulevan ulos pikemmin. Sorvalin mukaan levykauppaan ei kuitenkaan kannata aivan heti lähteä...

– Katsotaan, katsotaan. Toivotaan nyt ainakin, ettei tällä kertaa käy kuten viimeksi, että tehtiin levy melkein valmiiksi ja sitten heitettiinkin se roskiin. Ehkäpä tällä kertaa eivät vuodet mene ihan niin pahasti hukkaan. Ollaanhan me seuraavasta levystä puhuttu, me vain ollaan nykypäivänä vähän hitaita. Sitä vartenhan meillä on kaikilla päivätyö, että voidaan levyjen välissä makoilla rahojen päällä. Käsittääkseni seuraava levy tulisi niin ikään ulos Century Median kautta. Sopimus meillä ainakin on, Sorvali aloittaa.

– Sitä on todella vaikea selittää, että mitä haemme meidän musiikilla. Se kuva muodostuu sitten, kun levyä aletaan kunnolla tekemään. Sitä tekemistä jatketaan ilman kompromisseja sitten niin kauan, että siitä todellakin tulee sellainen, mitä halutaan. Ei biisien tarvitse pakosta olla pitkiä tai monimutkaisia. Kuten viimeisimmän levyn Suden tunti -biisi, eihän se ole meidän mittapuulla juurikaan pitkä tai monimutkainen.

– Biisit ovat vähän kuin musiikillisia tarinoita, ihan myös ilman tekstejäkin. Käytän tässä kohtaa monesti tällaista kirjavertausta. Jos kirjaa kirjoitetaan ja on visio siitä, mitä siinä vielä pitää tapahtua, ei sitä kirjoittamista voi lopettaa kesken ennen kuin se kaikki on mukana. Kyllä ne biisit sitten ilmoittavat, kun ne ovat valmiita.


Jumalten aika pysyy toistaiseksi yhtyeen vaikeimmin kasaan raavittuna kiekkona. Entäpä sitten se helpoin? Sorvali:

– Varmasti ensimmäinen levy (Suden uni, 2001) syntyi helpoiten. Muistaakseni biisit tehtiin todella lyhyen jakson sisällä, käytiin treenaamassa kolmesti ja yhdeksän studiopäivän jälkeen kaikki oli valmista. Pakko sen on olla vaivattomin. Siitä alkaen touhu on mennyt levy levyltä enemmän yksityiskohtien hiomiseksi. Meistä tuntuu kodikkaalta olla Primordialin kanssa kiertueella, koska he ovat samanlainen bändi. Hekään eivät liian usein julkaise uutta musiikkia, mutta jokainen levy on sitten viimeisen päälle oikeanlainen tunnelmaltaan. Se bändi takaa varmasti vain sitä, mitä haluaa, eikä mitään ekstraa.

Taiteellista sielua ja hermoja lepuuttaakseen Moonsorrow’ta ei ainakaan vielä nähdä akustisilla keikoilla, kuten vaikkapa Swallow The Sun. Palaamme myös hetkeksi ajassa takaisin reilut 13 vuotta, jolloin sivuprojekti Lakupaavi sai alkunsa. Paavilta taisi vain hieman mopo karata käsistä...

– Ollaan me asiasta saatu muutamia tarjouksia, mutta ei me olla siihen lähetty. Ei se vain tunnu oikealta. Miksei sitten joskus tuonnempana, kun ei enää jaksa moshata.

– Lakupaavi syntyi Kemissä hotellissa, varsinaisessa paskaläävässä. Jollekin tuli sitten idea biisistä nimeltä Kuolema taidehomoille. Sitten ruvettiin tekemään kuvitteellisen levyn biisilistaa, johon jokainen vuorotellen heitti biisin nimen. Totta kai sen ympärille piti sitten tehdä tiedote. Ajateltiinpa vain vetää jengiä vähän höplästä, Sorvali heittää.

– Onhan se soitannollisesti ihan pätevä levy, sellaista grindcoren ja hc-punkin sekoitusta. Ehkä se oli juuri sellainen terapia, mikä me tarvittiin, vaikkei me sitä sellaisena sinä hetkenä ajateltu. Studio buukattiin pariksi päiväksi. Meillä oli silloin oikeastaan vain biisilista. Kai siitä jotain epävirallista videomatskuakin voi olla, elleivät sitten ole jo kaikki hävinneet. 100000 euroa, niin sitten lähdetään Lakupaavi-kiertueelle.

Palaamme vielä hetkeksi Jumalten ajan pariin, tarkemmin sanottuna levyn viimeiseen biisin ja sen lopusta löytyvään väärin päin kuultavaan salamyhkäiseen mongerrukseen.

– Ei sitä ulkomaalaiset oikein hoksaa. Nauhapätkän voi kuunnella väärin päin ja miettiä, että mistä se sitten mahtaa olla. Mielellään testaisin ihmisten kulttuurista yleissivistystä, että keksiikö sen joku joskus. Vinkkinä sanottakoon, että merkittävä teos suomalaisessa TV-historiassa.

 

MAAILMAN PARAS MOONSORROW

Moonsorrow on levittänyt suomeksi laulettua pakanametallia globaalisti kylästä toiseen. Jopa Kiina on tullut tutuksi. Sinne viedään metallia nykyään enemmänkin.

– Kiinahan on avautunut tässä kymmenen vuoden sisällä länsimaalaisille bändeille. Ei siellä tainnut tämän genren bändeistä monikaan käydä ennen meitä. Meidän ensimmäisen ja toisen Kiinan-visiitin välissä oli kyllä kerennyt käydä vaikka ja mitä. Se, joka raijaa ne isoimmat oikeana hetkenä, kerää isoimmat rahat. Onhan siellä markkinat niin isot, ettei sitä voi edes tajuta.

– Siellä tsekataan kaikkien ihmisten taustat, jotka menevät sinne tekemään työviisumilla mitä tahansa hommaa. Ilmeisesti tärkein juttu siinä on välttää ne ihmiset, jotka välittävät Kiinan vastaista propagandaa. Joku raukka siellä on meidänkin biisien tekstit kääntänyt ja tsekannut huolella läpi. Meidän tekstit eivät kuitenkaan ole mitenkään poliittisia, ei meillä sen puolen ollut mitään hätää.


Suomen kieli ei ole niitä kaikkein puhutuimpia kieliä maailmalla. Siitä huolimatta homma toimii paremmin kuin hyvin.

– Musiikki puhuu puolestaan. Meistä ja Korpiklaanista, jotka ollaan varmaan ne näkyvimmät suomeksi laulavat bändit maailmalla, välittyy musiikissa se, mitä halutaan sanoa. Uskon, että jengi tajuaa sen, vaikkeivat tekstejä kirjaimellisesti tajuakaan. Kyllä joka keikalla silti näkyy vähintään pari ihmistä, jotka laulavat mukana. On totta kai paha mennä sanomaan, että ymmärtävätkö he mitään, vai ovatko he opetelleet ne vain onomatopoeettisesti. Tosin sehän se vasta kunnianosoitus onkin! Ollaanhan me myös teetetty parille viime levylle todella hyvät käännökset englanniksi.

Moonsorrow’lta ei olla turhan useasti saatu musiikkivideoita. Harvoista videoista tuorein, Suden tunti, nähtiin tuoreimman kiekon tiimoilta. Videosta vastasi serbialainen iCODE Team.

– Meillä on käytännössä kaksi ja teoriatasolla kolme musiikkivideota. Sankarihaudasta tehtiin joskus livevideo, joka kai joskus julkaistiin jossain, tai sitten ei. Parhaimmillaan musiikkivideot voivat olla taidetta. Niin tykkäisin ajatella tässä meidänkin tapauksessa. Video pelaa ihan noin vain ilman musiikkiakin. Syy musiikkivideoiden niukkuuteen tulee sekä bändiltä että labelilta. Emme ole koskaan ajatelleet tarvitsevamme niitä. Tällä kertaa tuli vastaan tilaisuus saada juuri sellainen video, mikä sopii musiikkiin. Toinen seikka on sitten aina se rahoitus. Koska niitä videoita ei kuitenkaan niin paljon katsota, niin viitsivätkö julkaisijat laittaa niihin hirveitä rahoja kiinni.
Moonsorrow on taittanut matkaa seitsemän studiolevyn verran turuilla ja toreilla. Asiaan kuuluu totta kai miettiä, että onko bändillä vielä annettavaa.

– Jokaisen levyn välissähän sitä todistellaan ja mietitään, että onko lakipiste jo saavutettu. Ei me siihen vielä olla päädytty, mutta sitä pitää aina miettiä. Se olisi vain pettymys kaikille tehdä musiikkia pakosta. Ne on sitten vähän henkimaailman kysymyksiä, että miten mietitään ja päätetään, onko bändi vielä relevantti. Ei siihen mitään selviä kriteereitä ole.

Loppuun kysellään Sorvalin mietteitä toimittaja Matti Riekin mielipiteestä, joka on selvä ja kuuluva: Moonsorrow on maailman paras bändi.

– Maailmassahan on niin paljon bändejä, jotka on joidenkin mielestä maailman parhaita. Totta kai kunnioitan Riekin mielipidettä, hänellä on erittäin hyvä ja valikoiva musiikkimaku. Pakkohan sellainen on ottaa kunnioituksena. Helvetin hieno asiahan se, mutta eihän sitä voi itse ajatella tuon syvemmälle. Ei tässä ylpistymään ruveta. Mielestäni joku muu bändi on maailman paras bändi. Se bändi on… no, enpä tiedä. Joskus ajattelin sen olevan Darkthrone, mutta eivätpä he ole tehneet mitään kovin hyvää pitkään aikaan. Ehkä se on sitten Moonsorrow, Sorvali päättää.

Impact Metal Channel / April 2018

23 · IV · 2018
Barba Negra Club, Budapest, Hungary