bleeding4metal.de / January 2007

 

 

SOURCE

 

Interview mit Marko Tarvonen von Moonsorrow
Ein Interview von CaptainCook vom 24.01.2007 (6635 mal gelesen)
Only a couple of days ago, MOONSORROW published their 5th album, Viides Luku - Hävitetty. Drummer Marko Tarvonen found the time to tell us a bit about it and much more. Hey Marko! First, please tell us a bit about the new album „Chapter V – Ravaged“. What is the concept all about? Marko Tarvonen: There’s an end-of-the-world concept through the whole album. It reflects the old beliefs that the new world will be born after the old one dies and it’s kind of adapted into this day. Just watch the news and you know what it is all about. Most of it is [MOONSORROW vocalist - ed] Ville’s feelings and some mythological symbolics. „Chapter V – Ravaged“ features only two songs. Was that your plan from the very beginning or did the music just develop into these epic dimensions? Why didn't you separate the two songs into a couple of CD tracks to make it easier for people to listen only to parts of the album? Marko Tarvonen: No it was not planned at first. Actually we thought of doing a very normal Moonsorrow album. But then when we started writing the songs we found them quite epic enough and thought, whatta hell let’s do it in a big way then! So they kind of just turned out like that. We had written thousands of different riffs and song parts and started to sort out the best ideas and tried to arrange the best possible effort as a whole. And it was out of question to split the tracks to many indexes and I’m sorry how would it be easier to listen the songs with just some parts? Thomas Väänänen of Thyrfing performed some of the vocals on „Chapter Five – Ravaged“. How did it come to that? Marko Tarvonen: We met him first at Heathen Crusade festival in USA last January and asked if they had thought of doing some lyrics in Finnish with Thyrfing because Thomas is a Swedish Finn. Then we contacted him after some months and asked if he was available to contribute on our album and he liked to do it very much. So I guess this was the first time he sings in his mother’s tongue. He did a superb job. Old fans will miss some of the folky tunes on „Chapter V – Ravaged“ (especially on 'Born of Ice Stream of Shadows') that were a part of your former recordings. What made you write a more traditional Black Metal album? Marko Tarvonen: Umm... I wouldn’t say black metal at all but yes I know what you mean. We got bored with this folk metal scene totally and wanted to do something very different already on Verisäkeet. There will always be some folkish echoes in Moonsorrow’s music but most of all we’re metal bands for gods’ sake. If you want easy-listening happy melodic shit, try Korpiklaani then. They do it very well but it isn’t my cup of tea. In contrast to your last recording „Verisäkeet“ you have reduced the guitar work to mere powerchord strumming on large parts of the new album. Don't you think that this is a restriction on your expression? Marko Tarvonen: No, as there are not so many actual powerchords played on Hävitetty. You have to listen more carefully... almost all the time there are two different chords in the riffs + a different bass line. They are not easy to block out but I can tell they are not those ordinary powerchords we use. We use those very big chords where every string on the guitar is used. So yes, the album is more guitar-orientated than previous albums and reflects our live sound as well As always, you recorded the album at Tico-Tico studios with Ahti Kortelainen. And as always, I'm not happy with the sound, particularly the vocals and drums. Why did you never chose to change studios as MOONSORROW was growing bigger? Marko Tarvonen: We don’t want polished sound. We want cold mean shit and Tico-Tico is perfect place for us to get that. We don’t care if people don’t like that. MOONSORROW has been very productive in the last couple of years. „Chapter V – Ravaged“ is already the fifth album since 2001. How do you keep your creativity flowing? Marko Tarvonen: Maybe that’s because we haven’t toured so much. But now that seems to change too as we’re getting more and more shows so I guess the next album won’t be there anytime soon. When you were headlining the Ragnarök Festival in Lichtenfels last year, you had to play late at night when most people were already exhausted from the day. Nevertheless you decided to come back this year... Marko Tarvonen: Well, the festival is at the same time we’re touring so it was easy to organize that on our schedule. I heard that there will be only one song on the final MOONSORROW album. Are you already thinking about quitting? Marko Tarvonen: Someday yes, haha! Thanks and keep up the good work! Marko Tarvonen: Thanks for the interview. See you on tour, cheers!

 

Metalspheres Fanzine / January 2007

Link

Viking Metal ist Trend. Und wenn etwas zu einem Trend verkommt, dann zeigen sich dessen Ausprägungen oft in den überflüssigsten Erscheinungen. Habt ihr in letzter Zeit mal in einem der vielen Mailorder-Katalogen geblättert, wie viele Neuerscheinungen sich der episch-folkloristisch und nicht minder schwarzen Vertonung der skandinavischen Geschichte widmen? Da weder ihr noch ich die meisten davon kaufen könnt (und ganz sicher auch nicht müßt) sollte Euer Augenmerk natürlich vor allen Dingen denjenigen Bands gelten, die ihr Handwerk verstehen und es schaffen, mit ihren Songs eine eigene, kleine Welt zu erschaffen. Eine der derzeit besten Bands des Genres sind Moonsorrow, die sich seit Jahren von Album zu Album steigern und mit "Hävitetty" den vorläufigen Zenit ihres Schaffens erreicht zu haben scheinen. Woher die immense Ideenvielfalt Moonsorrows stammt und welchen Computerspielen die Jungs sich in ihrer Freizeit widmen, konnten wir in unserem pflichtbewußten Interview mit Gitarrist Mitja Harvilahti in Erfahrung bringen.

Wenn man Euer neues Album in den Händen hält, fällt als erstes auf, daß diesmal noch weniger Songs als beim letzten Mal enthalten sind...

Mitja: Die Tendenz hin zu längeren Songs ist eher eine natürliche Entwicklung als eine bewußte Entscheidung. Wir wollten schon immer epische Musik machen, aber nicht mit der Intention, überlange Songs zu schreiben. Auch als wir das neue Album geschrieben haben war dies nicht unsere Absicht, sondern eher daß wir vielleicht sechs oder sieben Songs haben würden. Genauso wenig wollten wir aber ein Album machen, das es dem Hörer einfach machen würde, und als wir angefangen haben das Material zu komponieren, haben wir gemerkt, daß es keine andere Möglichkeit gab als die Songs so lang zu gestalten. Alles andere wäre ein Kompromiss gewesen, mit dem wir nichts erreicht hätten, was wir nicht vorher schon gemacht hätten.

Außerdem scheint ihr noch mehr Bathory-Einflüsse als zuvor zu verarbeiten und werdet von Album zu Album tiefsinniger. Siehst Du das ähnlich?

Mitja: Das sehe ich ähnlich, ja. Ich mag alle Alben, die Moonsorrow gemacht haben. Ich würde es so ausdrücken, daß wir einem Pfad folgen, von dem wir nicht genau wissen, wohin er uns führt. Wir wollen mit jedem Album etwas Neues machen und holen uns deshalb auch für jedes Album Inspirationen von neuen Dingen. Es sollte natürlich immer nach Moonsorrow klingen, aber neue Komponenten im Sound sind uns schon sehr wichtig. Wenn wir eines Tages herausfinden sollten, daß wir der Welt nichts Neues mehr geben können, dann lösen wir uns auf.

Wie wichtig sind die Gefühle Haß und Stolz für Eure Musik?

Mitja: Ich würde sagen, daß "Hävitetty" unser melancholistes Album bislang ist. Als wir es geschrieben haben, hatten wir eine Menge Probleme, die sich in der Musik niedergeschlagen haben. Deshalb ist es ein wenig traurig. Unsere Musik basiert zu einem gewissen Anteil aber auch immer auf Aggression. Ich weiß nicht, ob man es als "Haß" bezeichnen sollte... wir haben auf "Hävitetty" vielmehr versucht, die Stimmung einzufangen, die beim Ende der Welt herrschen könnte.

Dazu paßt dann auch der Titel "Hävitetty"...

Mitja: Das Wort bedeutet so viel wie "Verwüstung". Das lyrische Konzept des Albums handelt von der Zerstörung der Welt, einmal aus der persönlichen Sicht und dann auch aus einer universellen Sicht. Der erste Song ist mehr aus der persönlichen Sicht. Der Text ist ziemlich abstrakt und aus der Sicht einer einzelnen Person erzählt. Der zweiten Song ist universeller, und man kann Parallelen zur heutigen Welt ziehen. Insbesondere zu den Kriegen, die im Irak und in anderen Ländern wüten. Und zu Religionen, die Leute dazu bringen Dinge zu tun, die sie selbst nicht verstehen. Es geht um die Hilflosigkeit der Menschen bei der Zerstörung der Welt.

In einigen Eurer älteren Texte singt ihr von den "Enemies from the west". Hattet ihr bei solchen Lyrics noch nie Probleme mit schwedischen Metalheads?

Mitja: (lacht) Nein, nein, nein! Ich denke, die schwedischen Fans verstehen schon, was wir ausdrücken wollen. Das Christentum kam natürlich von Schweden und Dänemark, aber auch diese Länder hatten unter den Christen zu leiden. Von daher können sie unsere Songtexte mit Sicherheit richtig einordnen. Probleme hatten wir da bislang noch keine. Für die Schweden sind wir einfach eine Viking Metal-Band.

Seid ihr hauptsächlich an der nordischen Mythologie interessiert oder generell an mythologischen Themen?

Mitja: Nun, ich persönlich bin generell an Mythologie interessiert. Die nordische Mythologie hat aber natürlich einen besonderen Einfluß auf uns, da hier unsere Wurzeln. Wir wollen die Leute an die Kultur erinnern, die es gab, bevor das Christentum in Skandinavien und Finnland Einzug gehalten hat. Das war immer einer der zentralen Anliegen von Moonsorrow, sowohl im Bezug auf die Musik als auch auf die Lyrics.

Beeinflussen Filme, Bücher oder Landschaftsphänomene eure Arbeit am meisten?

Mitja: Ich würde sagen, daß uns die Natur am meisten beeinflußt. Aber auch die Literatur ist eine gute Quelle für unsere Inspirationen. Was Filme anbelangt, sind Henri und Marko sehr davon beeinflußt. Insbesondere von "Braveheart". Während wir unsere ersten drei Alben aufgenommen haben, haben wir im Studio quasi ununterbrochen "Braveheart" geschaut. Ich selbst arbeite zwar im Filmgeschäft als Kamera-Mann, habe dort aber nichts mit epischen Filmen zu tun, so daß ich Filme für mich selbst nicht als Einfluß zählen würde.

Gibt es auch Computerspiele, die Euch beeinflussen?

Mitja: Ja! Henri ist ein absoluter Computer-Freak. Er arbeitet auch in der Computer-Industrie und komponiert Musik für Computerspiele. Er spielt ziemlich viele Rollenspiele und momentan natürlich sehr viel "World of Warcraft".

Da sich Euer Line Up über die Jahre bis auf die Hinzunahme von neuen Musikern quasi überhaupt nicht geändert hat, könnte man vermuten, daß ihr ziemlich gute Freunde seid...

Mitja: Ja, wir sind sogar extrem gute Freunde. Ganz sicher. Wir kennen uns auch schon eine ganze Weile. Henri und Ville sind Cousins, und sie beide kennen Marko schon sehr lange. Marko wiederum ist mit unserem Keyboarder Markus befreundet seit die Beiden geboren wurden. Deshalb ist es ein sehr stabiles Line Up. Momentan hat Henri nicht allzu viel Zeit um mit uns zu spielen. Statt dessen haben wir noch einen Ersatzmann für seine Gitarrenparts, der auch ein sehr guter Freund der Band ist.

Ich finde, daß ihr mittlerweile auch sehr kompakt klingt. Ist das auch ein Ergebnis dessen, daß ihr noch immer im gleichen Line Up musiziert?

Mitja: Puh! Ich denke gar nicht mal, daß das so viel damit zu tun hat. Henri Sorvali ist derjenige von uns, der am meisten mit den Songs beschäftigt ist. Er ist für beinahe 90% der Musik verantwortlich. Marko macht noch ein bißchen was, und ich habe Einfluß auf meine Gitarrenparts. Aber Henri macht das Meiste, und er ist ein echtes Genie. Wenn Du jemals mit ihm spielen solltest, wirst Du wissen was ich meine. Man muß ihm eigentlich nur irgendein Instrument in die Hand drücken, ein Keyboard z.B., und er schreibt Dir innerhalb kürzester Zeit bessere Musik als die meisten Menschen auf der Welt jemals zustande bringen würden. Nur durch ihn ist es uns auch möglich so lange Songs zu schreiben ohne dabei an Intensität zu verlieren.

Wird es irgendwann so weit sein, daß ihr für ein Album nur noch einen einzigen Song komponiert?

Mitja: Wir haben darüber diskutiert und sind zu dem Schluß gekommen, daß wenn wir ein solches Album aufnehmen, es unser letztes Album sein wird. Ich persönlich denke, es macht wenig Sinn auf so etwas hinzusteuern. Wenn es irgendwann passiert, dann passiert es.

Ich persönlich finde es schade, daß Eure Texte in finnisch sind, obwohl der Gesang so zweifellos gut klingt. Aber gerade bei epischer Musik finde ich es wichtig, daß man die Texte mitlesen kann, so daß Bilder im Kopf entstehen können. Werden die englischen Übersetzungen wieder im Booklet der CD zu finden sein?

Mitja: Ja, wir werden sie dort wieder veröffentlichen. Das haben wir schon immer gemacht wenn ich nicht irre. Du hast die Gründe dafür schon genannt. Wenn man wie wir viel Arbeit in die Lyrics steckt, dann wäre es irgendwie blöd, wenn man sie einfach raus lassen würde. Man kann die Fans die Texte ja schlecht selbst übersetzen lassen. Obwohl... dann würden die Leute wenigstens mal richtig finnisch lernen. (lacht) Die Lyrics, die wir heute schreiben, sind aber selbst im Finnischen nur schwer zu verstehen, weil sie auf einer hohen Abstraktionsebene stattfinden.

Wie wichtig ist euch die Aufmachung eurer Alben generell?

Mitja: Eigentlich ist uns das sehr wichtig. Der Punkt ist, daß es mit den meisten unserer Coverartworks irgendwo Probleme gab. Außer beim Neuen. Ansonsten ist immer irgendwas damit passiert. Schau Dir nur mal "Kivenkantaja" an, der Stein sieht aus wie aus Plastik. Oder "Voimasta Ja Kunniasta", da ist das Coverartwork viel zu dunkel. Es ist echt schade, daß immer irgendwas nicht geklappt hat. Dieses Mal sind wir zum ersten Mal wirklich zufrieden mit dem Ergebnis.

Welche Bedeutung hat der Rabe auf dem Bild?

Mitja: Der Rabe ist eigentlich nur ein Detail. Er symbolisiert den Tod, der uns heim sucht, wenn das Ende der Welt gekommen ist. Hört sich gut an, oder? Also um ehrlich zu sein, weiß ich gar nicht, ob der Rabe eine große Bedeutung hat. Aber er sieht zumindest cool aus, hehe. Als wir das Konzept des Albums gemacht haben, war unser erster Gedanke, daß auf der einen Seite Eis und auf der anderen Seite Feuer dargestellt werden sollte. Dafür konnten wir zuerst keine zufriedenstellende Lösung finden. Jetzt haben wir es so gelöst, daß die Flammen überall reflektiert werden. Ansonsten ist das Coverartwork sehr düster, und es sieht aus, als sei die Welt leer. Die zerstörte Welt...

Laß uns über Euren Gesang sprechen. Denkt ihr, daß ihr fortan immer mit extremem Gesang weiter machen werdet oder glaubt ihr, dass ihr mittlerweile hinsichtlich Eurer Kreativität an Grenzen stoßt, so daß ihr in Zukunft vielleicht häufiger klare Gesangslinien mit Melodien einsetzen werdet?

Mitja: Das ist eine wirklich gute Frage, die ich mir auch schon sehr oft gestellt habe. Ich denke, wir werden auch weiterhin unseren rauen Gesangsstil beibehalten und einige Chöre und klare Vocals integrieren, so wie wir das auf "Hävitetty" auch gemacht haben. Es wäre sicherlich interessant mal ein Album oder einen Song zu machen, bei dem ausschließlich Chöre zu hören wären. Ich denke, wir werden einfach so weiter machen wie bisher. Wir sind damit zufrieden. Du mußt wissen, daß wir nicht so viel proben, und wenn wir dann kurz vor einem neuen Album stehen, kommt Henri manchmal mit etwas an, das neu ist und deshalb interessant klingt. Warten wir also ab, was die Zukunft bringt. Außerdem fällt mir gerade ein, daß wir sogar einen Song haben, bei dem ausschließlich mit Clean-Gesang gearbeitet wird: "Matkan Lopussa" vom Album "Kivenkantaja". Allerdings ist das auch ein akustischer Song.

Gibt es Bands die sich ausschließlich Musik widmen, die wie "Matkan Lopussa" klingt?

Mitja: Noch eine gute Frage. Um ehrlich zu sein, weiß ich es nicht. Mich erinnert der Song immer an Musik, die von finnischen Kriegsveteranen geschrieben wurde. Die Melodie des Stücks ist sehr alt, aber sie stammt nicht aus Finnland sondern aus Rußland. Es ist ein traditioneller Song aus Rußland. Wahrscheinlich ist deswegen so schwierig, vergleichbare Bands in Finnland zu finden. (lacht) Außerdem klingt das Stück für mich irgendwie religiös. Es gibt einige christliche Songs, die solch schöne Melodien haben und von der Instrumentierung her sehr ähnlich sind. Aber davon abgesehen denke ich auch, daß der Song irgendwie einzigartig ist.

Wer ist Petra Lindberg und in welcher Band spielt sie?

Mitja: Petra Lindberg ist eine Volksmusikerin. Ich kenne sie nicht persönlich, sie ist eine Freundin von Henri. Was ich weiß ist, daß sie keinen akademischen Background hat, was insofern bemerkenswert ist, als daß die meisten Musiker in Finnland, die etwas Vergleichbares machen, dafür auf der Schule waren. Ich weiß nicht, ob sie Mitglied in irgend einer Band oder einem Chor ist. Ich glaube aber, daß sie mit einigen Folk-Bands und klassischen Bands auftritt.

Einige Leute, die Euch auf dem Party San gesehen haben, meinten, daß ihr live Probleme mit dem Klargesang hättet. Arbeitet ihr daran?

Mitja: Auf dem Party San hatten wir große technische Probleme. Das Monitoring hat nicht funktioniert, und alles was wir gehört haben war der Bass. Der wiederum war so laut, daß man sonst gar nichts gehört hat. Als ich meine cleanen Parts gesungen habe, konnte ich überhaupt gar nichts hören. Normalerweise brauche ich nichtmal Monitore zum Singen, weil ich meine Stimme kenne, aber weil der Bass so laut war, hatte ich keine Chance die richtigen Töne zu treffen. Das war natürlich scheiße! Auf der Bühne habe ich noch gedacht, das wäre okay, aber als ich es dann hinterher nochmal von Band gehört habe, klang es fürchterlich.

Im Sommer werdet ihr drei größere Festivals in Deutschland spielen. Mittlerweile müßte euer Status doch auch groß genug für eine Tour durch Deutschland sein, oder?

Mitja: 2007 wird auf jeden Fall ein sehr anstrengendes Jahr für uns. Zuerst haben wir ein Konzert in Deutschland, dann fliegen wir für eine einwöchige Tour nach Kanada. Im Februar spielen wir in Finnland, und daran schließt sich eine dreiwöchige Europa-Tour an. Außerdem stehen viele Festivals für uns an. Das ist im Prinzip das erste Mal in unserer Geschichte, daß wir viele Gigs spielen. Und wir sind glücklich darüber.

Werdet ihr auf den Konzerten auch einen der beiden neuen Songs spielen, die ja live ziemlich schwierig umzusetzen sein dürften?

Mitja: Ja, wir werden den zweiten Song spielen. Allerdings nur einen Teil davon. Ich denke, daß es auf einem Konzert nicht so viel ausmacht, wenn man den Song kürzt. Live kann man eh nicht die Intensität erzielen wie auf Scheibe. Ich glaube deshalb, daß das die beste Lösung ist. Je nachdem wo wir auftreten, wird die Version auch länger oder kürzer sein. Da müssen wir dann mal schauen, wie viel Spielzeit wir jeweils zur Verfügung haben.

Was denkst Du darüber, daß es derzeit so viele Bands gibt, die sich als Pagan Metal Bands bezeichnen ohne zu wissen was sie tun?

Mitja: Ja, so ist das nunmal, wenn etwas zum Trend wird. Natürlich ist das traurig. Jeder, der Pagan Metal macht sollte wissen was er tut. Man sollte es niemandem verübeln, daß er Musik macht, von der er glaubt, daß sie cool klingt. Aber es gibt wirklich viele Bands, die sich mit dem Heidentum brüsten und keine Ahnung davon haben. Oder von traditioneller Musik. Ich denke aber, die Fans können selbst entscheiden, wen es zu unterstützen gilt.

Da ihr ja in Helsinki lebt stellt sich die Frage, wo man Euch abends so treffen kann. Geht ihr ab und an ins Tavastia, Heavy Corner oder Hevimesta?

Mitja: Ja, natürlich. Ich lebe nur 20 Meter vom Heavy Corner weg, deshalb hänge ich da öfters rum. Im Tavastia sind manchmal ganz coole Konzerte. Im Hevimesta bin ich auch gelegentlich. Es gibt auch noch ein paar coole neue Bars in einem Stadtteil namens Kallio und in der Stadtmitte. Wenn ihr mal wieder hier sein solltet, dann testet doch mal das "Inferno" an. Ein wirklich cooler Club!

Habt ihr als Kids auch manchmal auf der Aso-Wiese neben dem Hauptbahnhof abgehongen?

Mitja: (lacht) Ja, da hingen wir früher auch ab. Aber nicht lange. Das war zu der Zeit, als wir noch Teenies waren und geklaut haben. Das war wirklich dumm! An solchen Orten treffen sich anscheinend immer die größten Freaks. Ganz ehrlich, ich kann mir wirklich keinen überflüssigeren Ort vorstellen als diesen!

Vorbereitung, Durchführung und Bearbeitung: Dennis

Unknown / January 2007

Interview with Ville on January 19th 2007 (or maybe 26th), short after releasing V: Hävitetty. I don't know the name of the magazine it was done for nor I have the link to where I found it two or three years ago.


If the player doesn't work try this link:
http://www.goear.com/listen/743cf74/interview-2007-moonsorrow


TRANSCRIPTION

We will be talking about your new album, Chapter V: Ravaged. It's a very cool album. It's got two tracks, two very epic tracks. Was that the intention or did it just work out like that?

No, it wasn't the intention. When we started thinking about the new album we were actually thinking we should make some tracks that are more accessible, shorter songs, more songs in an album than four, as in the previous one. I don't know, we just started writing and when we had the first 10 minutes of the first song ready we realized that it wasn't going to be like that, that the songs were going to be very long. We didn't have any problem with that, we decided to go all the way because we always wanted to challenge ourselves and this is how it turned out this time.

How do you write such long songs? The great thing about them is that I don't think... For various progressive albums I find that sometimes they tend to be too self-indulgent but the songs you have on this album are great to listen to all the way through. How do you do that?

Well, thanks! I don't know, because when we write songs we never think about the length of the song at all. It just has to be a good song, it has to work by itself. We always have this tendency to write stuff that contains a bit more parts than your usual pop song.

How do you compare this album to your previous ones? I think it was your second album that had a lot more folk influence in it, while this one is more heathen, if you like. Is that natural progression or how do you see that?

We have always felt like doing a bit different album each time and I'd say this one is the most daring we've ever done, because as I said we realized the songs were going to be very long this time, we decided to go all the way wherever it leads to. We couldn't have made this a few years ago because we have now reached the level in musicianship, or in arranging and stuff. We were at the right point to make this album now and we wanted to do something different to the concept. Most of the influences there are actually outside of metal.

Where do you get the inspiration for the songs from?

Musical inspiration?

Yes.

We listen to a lot of different stuff, and I think nowadays most of that isn't even metal. There is a lot of influence from the progressive rock of the seventies in the song structure, there is a lot of influence from classical music... I don't know, because we never really think about what kind of music we are going to do this time. It's a huge melting pot of influences.

When it comes to writing the songs, does one person write the whole thing or do you all collaborate and each person does their bit?

Usually the way it starts when we start thinking about a new album is that we throw in a few ideas in the rehearsal place, maybe. Then Henri, our main songwriter, locks himself in his home studio and starts making songs based on these ideas and his own ideas, and when he achieves something with it he shows the demo to all of us, we comment how we feel the song should continue from this and then he locks himself in his home studio again, and it goes in these cycles. He writes most of the material.

How did the recording of this album go? Were these two tracks the only ones that you made or were there other ones in there and you just picked them two?

You mean if we made other songs as well?

Mhm.

No, no, definitely. We actually never made any extra songs. (laughs)

Really? Haha, that's cool!

Yes, because we want to approach the albums as some kind of... they are whole albums, they are musically conceptual in that sense. We write the whole album, and we are actually thinking about the album when we make the songs, like, which part fits where. We never write a few songs and then pick an "albumful" of songs.

That's interesting, and how does that come across live? You have actually your first live show in Helsinki tomorrow.

Oh yeah! We're gonna play the new song there, the second one from the album. We picked a few parts from there, it's now [exaggerates with his voice] "only" 20 minutes. It turns out we were actually touring in Canada last week and we tried it on three gigs.

How was the tour in Canada?

The tour in Canada was actually great, something very very unexpected, because the audience was totally into it and I didn't expect it. We don't even have decent distribution in Canada or anything. I don't even know how we ended up there, (laughs) but it was a great trip.

(Laughs) Yeah, how do you end up in Canada and not end up here? You know, I have been playing both songs in their entirety on this show for several weeks now.

Oh, cool, thanks!

And I'm gonna play the second song in its entirety after this interview, so people have been listening to the whole album pretty much on this show.

That's cool! I don't know why we haven't played in the UK yet, I have absolutely no idea. It just doesn't seem to work.

We'll have to sort something out, mate! You must come down here.

Yes, I want to come there. We were already as close as the Heathrow airport when we flew to Canada.

Oh really!
Well, is there anything else you want to say to the fans out there?

Thanks for listening to those two songs, I hope you didn't get bored with them, I didn't, and thanks for supporting us, we will definitely come over to the UK one fine day. I don't know what is the day, but I hope it's soon.


Transcribed on March 31st 2021. Who would have told these two guys that 14 years later someone in Hungary would be transcribing their conversation for probably no-one to read!

Pitchline Zine / September 2007

Link (Spanish) | Link (English)

VERSIÓN EN CASTELLANO

Con motivo de la visita de la banda a nuestro país, nos pusimos en contacto con ellos para hablar sobre la actualidad de la banda, planes del futuro y alguna que otra anécdota del pasado, y el bajista-cantante del grupo, Ville Sorvali fue quien amablemente nos respondió a las siguientes preguntas…(Ndr. Esta entrevista fue concebida antes de su actuación en el Alhama Metal Madness y muchas de sus preguntas pueden estar algo desfasadas debido a nuestro alargado parón)

Hails! En primer lugar daros las gracias por desperdiciar un poco de vuestro tiempo contestando estas preguntas. Espero que todo os vaya bien.

Gracias, mi amigo. Tengo una taza de café en mi mano y un poco de black metal de Estonia sonando en la minicadena, ¡así que las cosas no podrían ser mejores!

Bueno, empecemos. Si no me he informado mal, esta es la segunda vez que visitáis nuestro país, ya que la primera vez fue el año pasado en el Atarfe Vega Rock. ¿Qué impresiones tuvisteis aquella primera vez? España es un país en el que contáis con una gran cantidad de fans.

Wow, el Atarfe Vega fue asombroso. Había una gran cantidad de locos en los conciertos e incluso alguien lanzó una bandera finlandesa al escenario. De hecho ahora tenemos la bandera en la pared en nuestro local del ensayo.

Hay una gran cantidad de historias sobre el festival, empezando por el loco del conductor que nos recogió en el aeropuerto que alcanzaba los 140 kilómetros por hora en un camino de cabras, y terminando, unos vagos recuerdos con nuestros nativos Impaled Nazarene y To/Die/For. En resumidas cuentas, un viaje muy bueno.

Este año, en el Alhama Metal Mandes III, compartís escenario con grupos de la talla de Machetazo, Moho, Killem… Excepto vosotros, Nightrage y los holandeses Textures, el resto de grupos son españoles. ¿Os pondría en un aprieto al decir cuál destacaríais? ¿Os habéis informado ya acerca de ellos? ¿Alguna apreciación por vuestra parte?

Para ser honesto, conozco solamente a Nightrage y a Textures. (Con Nightrage pasamos algunos momentos realmente inolvidables en Grecia, ¡saludos!) He escuchado alguna banda española, pero ninguna de las que tocan en el festival, sin embargo, estoy investigando para ampliar mi conocimiento.

Durante este año habéis llevado como guitarrista de directo a Janne Perttilä, ¿qué tal la relación con él? Ya colaboró en los coros de discos como “Verisäkeet" y "Kivenkantaja”. ¿Hay alguna posibilidad de que entre a formar parte de Moonsorrow como miembro estable?

Janne es mucho más un miembro oficial de Moonsorrow que un músico de directo, y pienso que ha tocado en más directos que Henri. Es un viejo amigo de la banda y es fácil seguir adelante y viajar junto a él. Tampoco hay que olvidar que es también es un guitarrista e intérprete jodidamente bueno.

La temática y el sentimiento pagano también están presentes en la música de muchos grupos españoles, que tienen calidad pero por un motivo u otro no salen a la luz. Para muchos de ellos, Moonsorrow son una gran fuente de inspiración, además que sois un grupo consolidado con más de 12 años de carrera a las espaldas y 5 discos. ¿Qué opináis que os tomen como un grupo a seguir?

Principalmente me siento feliz de poder inspirar a gente y animarlos a que encuentren su propio estilo, como la cantidad de bandas que nos han inspirado a nosotros. El camino del éxito es largo, pesado y la gran cantidad de veces muy aburrido, podría decir algunos pasos a seguir para poder conseguirlo, pero nosotros todavía estamos en ese camino. Mi consejo: ¡seguid vuestros corazones! No se necesita más.

Centrándonos más en vuestro último trabajo que salió a principios de año, V: Hävitetty, ¿lo podemos considerar como la continuación de Verisäkeet? En lo referente a la estructura podemos decir que mantiene cierto parecido aunque las canciones son mucho más oscuras.

No es una continuación en el sentido de que ninguno de nuestros álbumes es una continuación de los trabajos anteriores, pero está definitivamente más cercano a Verisäkeet que Kivenkantaja. Esta vez sentimos que teníamos que seguir este camino y no queríamos ponernos límites a la posibilidad de diferentes estructuras. Es más oscuro, definitivamente, en todos los sentidos, y hubo cosas que tuvimos que dejar fuera. El álbum siguiente será otra vez “algo totalmente diferente”.

Pienso que vuestro anterior trabajo era mucho más épico, y este último es más melódico, ambiental y lleno de detalles llenos de rabia y furia. ¿Habéis cambiado el concepto de componer de un disco a otro?

El método compositivo es más o menos el mismo para todos los discos; la mayor parte de el trabajo se hace dentro de la cabeza de Henri y en su estudio casero. No sé si hizo este álbum de manera diferente al Verisäkeet, pero sé que tenía una situación completamente diferente en la vida que pudo haber afectado su expresión musical.

Supongo que ya os habrán preguntado muchas veces sobre esto… Muchas veces vosotros habéis declarado que hacéis las canciones largas porque no os piden que sean terminadas, ¿pero no tenéis miedo de que se pueda pensar que son muchas canciones dentro de una sin una estructura lógica que seguir, o que son unas melodías pegadas a otras?

Si te refieres a la crítica, no estamos asustados por los comentarios que haga la gente que no ha estado dentro del proceso (IE. en el grupo). Cada uno interpreta la música a su manera. La verdad es que tenemos especial cuidado con las estructuras de la canción, y nos esforzamos en crear una identidad diferente para cada canción. No tendría sentido hacer una canción con diferentes partes sin conexión. También si esto es lo que piensas, en el próximo álbum no habrá tantas melodías distintas.

Mucha gente piensa cree que la sombra de los discos como Voimasta Ja Kunniasta y Kivenkantaja son demasiado largos y no habéis conseguido superar la calidad de esos discos. Intuyo que negareis dicha afirmación, pero ¿Qué opinas de esta opinión generalizada en los fans? (No al 100%, pero sí una gran mayoría)

Heh, por supuesto no pensamos lo mismo. Si alguna vez hiciésemos un álbum que no creyésemos mejor que el anterior nunca lo sacaríamos. Entiendo a la gente que los considera nuestros mejores álbumes, porque fueron hechos en un tiempo completamente diferente y con intenciones completamente diferentes también, por lo tanto atraerán a gente diferente. Es algo natural.

De todos vuestros discos, ¿cuál elegiríais? ¿Alguna canción en especial? ¿Volveréis a componer alguna canción de cervezas?

Ahora mismo me quedo con el último, como siempre hago. Mis temas favoritos cambian de un día a otro, pero los que parecen más constantes son Jotunheim y 1065: Aika, ambos temas del nuevo album y todas las canciones con lasrgas partes instrumentales. Normalmente es el material que no tocamos en directo por una razón u otra.

Remontémonos 10 años atrás, ¿Qué te viene a la cabeza y el corazón si te nombro: Metsä, Thorns Of Ice o Täma Ikuinen Talvi? ¿Alguna idea de reeditar dicho material para los fans más acérrimos a la banda?

Estamos orgullosos de todo el material que hemos grabado, porque representa el tiempo y las cosas que queríamos hacer. Por supuesto, desde que nosotros estuvimos pensando acerca de nuestro cambio por aquel entonces, estas demos son algo “torpe” para los estándares de hoy en día.

En concreto a muchos nos interesaría escuchar las canciones que contenía la maqueta “Thorns Of Ice”, ya que creo que se ha perdido todo su contendio… además fue una de las últimas veces que hicisteis canciones en la lengua inglesa, ¿me equivoco?

Se perdió para siempre. No éramos muy mañosos con la tecnología de grabación en aquellos tiempos y accidentalmente fue borrada. No estuvo muy bien de todos modos .También usamos el inglés en Metsä, pero después cambiamos al finlandés. Nos sentimos más cómodos.

Supongo que os acordaréis de cuando Blabbermouth publicó el rumor de que Moonsorrow iba a cambiar de estilo y sacaría un disco bajo el nombre de "Raah Raah Blääh", naciendo así “Lakupaavi”… ¿Se va a grabar más material bajo ese nombre?

Pero todavía está. Raah Raah Blääh se puede encontrar en Internet, ¡y habrá más material algún día! Nos os lo toméis tan en serio, no es un proyecto paralelo de Moonsorrow, sino una banda completamente diferente.

Finlandia es un país de donde salen una cantidad de grupos con una calidad impresionante. ¿Qué tal la relación con los demás grupos de vuestro país?

De hecho, la mayoría de las bandas no son tan increíblemente buenas. Lo que vosotros escucháis está cuidadosamente seleccionado. De todos modos, hay una gran cantidad de buenas bandas, no lo voy a negar.

Muchas gracias por vuestra paciencia y atención. Esperamos veros de nuevo por España, y si es posible con más conciertos, y pasadlo bien en este festival. ¡Espero que os guste la cerveza española!

Gracias a vosotros, y gracias a todos los fans que hicieron posible que podamos haber tocado en España. Espero volver pronto, especialmente a finales de otoño cuando hace frío, y un viento molesto como en Finlandia…

ENGLISH VERSION

MOONSORROW interview

Answered by Ville Sorvali

1. Hails! First of all, I will like to thank you for wasting some of your time asking these questions. I hope everything will be all right.

Thank you, my friend. I have a cup of coffee in my hand and some Estonian black metal playing on the stereo, so things couldn't be better!

2. Well, let's start. If I´m not wrong, that's your second visit to our country, because the first one was last year in the Atarfe Vega Rock. Which were your impressions that first time you came? Actually, here you have lots of fans.

Wow, Atarfe Vega was amazing. There was a lot of insane people in the audience and at some point someone even threw a Finnish flag on stage. We have the flag on the wall in our rehearsal room now, actually.

There are a lot of stories from the festival, starting from the crazy shuttle driver who drove us from the airport hitting 140 km/h on the serpentine road, and ending to the last faint memories of hanging out with our natives Impaled Nazarene and To/Die/For. All in all, a very good trip.

3. This year, in the Alhama Metal Madness III, you shared stage with bands such as Machetazo, Moho, Killem... Except you, Nightrage and the Dutch Textures, the rest are Spanish bands. Have you heard anything about any of them? In that case, which one will you emphasize?

To be honest, I only know Nightrage and Textures. (With Nightrage we actually spent some unforgettable moments in Greece, greetings!) I have heard some Spanish bands, but none from the festival's lineup - however, I'm looking forward to broadening my knowledge!

4. During this tour, you've been accompanied by Janne Perttilä in the guitar. How is your relation with him? He has already collaborated in the choirs in albums like "Verisäkeet" or "Kivenkantaja". Is there any possibility for him to join the band as an official member?

Janne is as much an official member of Moonsorrow as a live session player can be, and I think he has already played more shows than Henri. He's an old friend of the band and easy to get along and tour with, not to forget he's also a damn good guitar player and performer.

5. The pagan themes and feelings are very used in the music of lots of Spanish bands, which have good qualities, but for some reason, it can't reach your levels. For many of them, Moonsorrow is a great fount of inspiration. What's your opinion about that fact?

I'm happy if we can inspire people and encourage them to find their own style, as we were inspired by a lot of bands ourselves. The road to success is long, tiresome and most often very boring, and even if we would be some steps ahead, we're still on the same road. My advice: rather than us, follow your hearts! No other advice is needed.

6. And now referring to your last work, which was released in the beginning of this year, V: Hävitetty. Can we consider it a continuation of Verisäkeet? Concerning to the structure we can say that it have some points in common, but with darker songs.

It's not a continuation in the sense that none of our albums are continuation of the previous works, but it's definitely closer to Verisäkeet than Kivenkantaja. This time we just felt like doing it this way, and we didn't want to limit ourselves of different structural possibilities. It's darker, definitely, in every sense, there were things that had to be let out. The next album might again be "something completely different".

7. In my opinion, your previous album is much more epic, and this last one is more melodic, ambient and with more details full of rage and fury. Have you changed your composition methods from one album to the other?

The compositional method is more or less the same on every album; most of the work is done within Henri's head and in his home studio. I don't know if he made this album any differently from Verisäkeet, but I know he had a completely different situation in life which might have affected his musical expression.

8. I suppose that you've been asked about this many times... You have declared that you make long songs because they don't ask to be finished. Aren't you afraid that can be thought that each song will be like many other songs pasted inside without a common structure? That they're only different melodies one beside the other?

If you're referring to criticism, we're not afraid of any comments made by people who haven't been within the process (ie. in the band). Everyone interprets the music their own way. Truthfully, we are especially careful with song structures, and we strive to make every song a complete entity of its own. It wouldn't make sense doing a song just full of different parts without any connecting themes. Also - if you think of it, there even aren't so many distinct melodies on the new album.

9. Some people think that the shadow of albums like Voimasta Ja Kunniasta or Kivenkantaja is too long and you haven't been able to improve its quality. I suppose you don´t think the same obviously, but what is your opinion about this subject?

Heh, of course we don't think the same. If we ever made an album we wouldn't consider better than the previous ones, we would have to quit! I understand people who consider Voimasta ja Kunniasta or Kivenkantaja to be our best albums, because they were made in a completely different time and with completely different intentions, and therefore they probably attract different sorts of people. That's only natural.

We are not in the shadow of our previous works, any of them. We just don't want to repeat ourselves.

10. Which one of all your albums do you prefer? Any song in particular? Will you record another beer song? Hehe.

Right now I prefer the latest album, as I always do. My favourite songs vary day-to-day, but some that have proven the most solid are Jotunheim, 1065: Aika, both songs on the new album and all tracks with long instrumental parts. Usually it's the stuff that we can't play live for a reason or another.

Drinking music we leave to bands who do it better. "Tulkaapa Äijät!" was fun, but for us, I guess that card is checked.

11. Let's go back 10 years. What are your thoughts and feelings if I say Metsä, Thorns of Ice o Täma Ikuinen Talvi? Are there any plans to re-edit that material for the fans?

We're proud of all the material we ever recorded, because it represents the time and the things we wanted to do. Of course, since we were only learning our trade back then, these demos are somewhat "clumsy" by today's standards.

We will not make further issues of our demos, let them serve as a rarity for the fans who bought them when they were released. Anyone can get the material through the internet anyway. We are, however, planning to re-record two demo songs for our upcoming release. More news about that later!

12. In particular, lots of us are interested in songs from the "Thorns of Ice" album, because I think that its content has been lost... Besides, it was one of the last times you did a song in the English language, didn't you?

It's lost, once and for all. We just weren't that crafty with the recording technology back then and accidentally erased it. It wasn't that good anyway. :)

We also used the English language on Metsä, but after that we changed to Finnish. It felt more natural.

13. I suppose you'll remember when Blabbermouth published the rumour about your intention of a change in the style and the release of an album called "Raah Raah Blääh", becoming the birth of "lakupaavi". Is any material going to be recorded under that name?

But there already is. Raah Raah Blääh can be found on the internet, and there will also be new material some day! Don't take it too seriously though, it's not a side project of Moonsorrow but a completely different band.

14. Finland is a country where lots of bands are born, most of them with an incredible quality. How's your relation with the rest of bands from your country?

Actually, MOST of the bands are not of an incredible quality. The stuff you hear is a careful selection. ;) However there are many great bands in Finland, and I won't deny that.

It's a small country, so basically everyone knows everyone and everyone is a good friend with someone. Furthermore there is no competition, which aids to the cause of a common music scene. We often run into each other on our free time without any musical connection, sit down, drink, and save the world.

15. Thank you very much for your patience and attention. We hope to see you again in Spain. Have a good time. I hope you like Spanish beers!

Thank you, and thanks to all the fans who made it possible for us to perform in Spain! I hope to visit there soon again, especially in the late autumn when it's cold, windy and downright annoying to be in Finland. :)

Interview done by Gael

Imperiumi.net / February 2007

Link

12.02.2007

Moonsorrow on yhtye, jonka tulevaa suuntaa lienee ulkopuolisten turha arvailla ja ennustaa. Verrattain kosketinvetoisen Kivenkantajan jälkeen kukaan ei olisi uskaltanut odottaa Verisäkeiden kaltaista aggressiivisuutta, eikä Viides luku – Hävitetty -albumin olisi kuvitellut tekevän näin suurta pesäeroa parin vuoden takaiseen edeltäjäänsä. Mutta kolkutellaanko nyt jo eeppisyyden limittejä, kuten levy-yhtiö Spinefarm mainoksissaan toteaa? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen vastaukset tarjosivat Sorvalin serkukset, Ville ja Henri.

- Niinhän se menee. Tiedämme itsekin miltä seuraava levy todennäköisesti kuulostaa vasta, kun olemme kirjoittaneet osan sille tulevasta materiaalista. Yllätyksellinen elementti tuo lisää mielenkiintoa omaan toimintaan, ja voisin kuvitella sen tuovan lisää mielenkiintoa myös kuuntelijoille. Viides luku on toisaalta jotain aivan muuta kuin mikään, mitä olemme aiemmin tehneet, mutta toisaalta se myös kokoaa hieman kahden edellisen levyn ominaisuuksia samaan palettiin. Suurin eroavuus edelliseen levyyn ja aiempaan tuotantoomme yleensä on yltiöprogressiivinen lähestymistapa kappaleiden rakenteisiin. Emme me mitään pyörää kuitenkaan ole keksineet; tätä nimittäin tehtiin 70-luvulla aika paljonkin, kuittaa Ville.

Henri toteaa puolestaan, että ajatus vain kaksi raitaa sisältävästä albumista ei missään vaiheessa kauhistuttanut bändiä. Ainoa huolenaihe Henrin mukaan oli se, milloin biisit ilmoittaisivat olevansa valmiita, ettei levy veny vahingossa parituntiseksi. Myös Spinefarmilla oltiin yhtä mieltä siitä, että mieluummin levyllä kuulee kaksi hyvää biisiä kuin kuusi paskaa, kuten Henri asian ilmaisee. Ville kertoo, että potentiaalisista markkinointiongelmista huolimatta levy-yhtiön suhtautumisessa ei ilmennyt minkäänlaista varautuneisuutta Viidennen luvun suuntaan.

- Itsekin olisin odottanut jonkinlaista varautuneisuutta, mutta tosiasiassa kukaan talossa ei missään vaiheessa sanonut, että meidän pitäisi mennä johonkin toiseen suuntaan. Päinvastoin, siellä oltiin ensimmäisestä demonauhoituksesta lähtien aivan innoissaan, että tätä lisää! Ei voi kuin ihmetellä. Kuulijat puolestaan voivat ihmetellä niitä eeppisyyden limittejä, niitä kun tosiaan on nyt aika huolella kolkuteltu. Kyllä silloin pitäisi jo huolestua, jos Moonsorrow’n kohdalla mainoslause vihjaa, että nyt mentiin muuten todella pahasti yli.

Ville ja Henri ovat hieman eri kannalla siitä, kuinka voimakkaasti niitä eeppisyyden limittejä ollaankaan nyt kolkuteltu. Henri heittääkin ilmaan kysymyksen, onko kappaleiden pituus automaattinen osoitus niiden eeppisyydestä. Villen näkemys asiasta on se, että rajat pysyvät ylittämättöminä niin kauan kuin itsetarkoitukselliseen paisutteluun ei lähdetä.

- Itsetarkoitukselliseen paisutteluun meillä olisi ollut tilaisuus Kivenkantajan jälkeen, mutta jätimme sen kortin toistaiseksi käyttämättä. Se vedetään esiin vasta sitten kun oikeat ideat loppuvat.

Useammatkin kuuntelijat ovat varmasti leikkineet ajatuksella Moonsorrow’n heittäytymisestä yhteistyöhön vaikkapa kokonaisen sinfoniaorkesterin kanssa. Tällaiselle ajatukselle ainakaan Henri ei Moonsorrow'n kontekstissa kuitenkaan lämpene.

- En usko, että tulisimme koskaan käyttämään oikeaa orkesteria vaikka pystyisimmekin. Miksi? Samasta syystä kun emme todennäköisesti käyttäisi videoilla tanssivia homokääpiöitä – se ei mielestämme oikein istu musiikkiimme. Jotain kevyttä ja ehkä enemmän jopa irrallista olisi tietenkin hauska kokeilla, mutta se Wagner-osasto hevin päällä voidaan suosiolla jättää niille powermetallisteille. Ja jos totta puhutaan, henkilökohtaisesti hieman vierastan muutenkin orgaanista ja akustista klassista orkesteria keinotekoisen ja repivän metallijytinän päällä – vähän niin kuin hajuvesi ja lihapullat, laukoo Henri maustaen jutusteltuaan, ehm, maukkain metaforin.

Kieli on hallussa Moonsorrow’lla myös kollektiivisesti, sillä bändin voisi sanoa löytäneen omalaatuisen tapansa käsitellä niin ylenpalttista ennakkohypetystä kuin muitakin internetin lieveilmiöitä. Tällä viittaan luonnollisesti bändin disinformatiiviseen etukäteistiedotukseen kahden tuoreimman täyspitkänsä tiimoilta. Esimerkiksi metallimedian luotettavin, tai ainakin nopein, uutisankkuri Blabbermouth ehti nielaista Verisäkeitä edeltäneen hc-johdattelun koukkuineen päivineen.

- Itse asiassa suurin osa näistä jutuista liittyy bändin omituiseen - ja kenties, mutta vain kenties hieman lapselliseen – sisäpiirin huumoriin, eikä niitä ole alunperin tarkoitettu vittuiluksi kenellekään. Tottahan heti kun huomattiin, kuinka huhut leviävät ja kuinka ne tyhmimmätkin jutut tuntuvat menevän internetissä läpi – viitaten nimenomaan tähän Raah Raah Blääh -insidenttiin – alkoi itse kullakin virne nousta suupieliin ja sitä jo mietti, että mitäköhän seuraavaksi, hymähtää Ville.

On suoraan sanoen yllättävää, ettei Moonsorrow’n uskottavuus ole kärsinyt Lakupaavi- sivujuonteesta, tai muusta ulkomusiikillisesta huumorista. Tämän vastapainoksi bändin levyiltä ei ainakaan ulkopuolisin korvin löydy ns. musiikillista huumoria. Mutta löytävätkö sitä sisäpiiriläisetkään korvat? Henri ainakin Frank Zappa -fanina osaa epäilemättä arvostaa myös hullunhauskaa musiikillista neroutta.

- Onhan noissa aina se vaara, että joku ottaa nokkiinsa ja leimaa koko bändin jonkun Lakupaavi-vitsin takia. Kyse on kuitenkin nimenomaan ulkomusiikillisesta tyhmäilystä, jolla me vain välitämme ihmisille sen, että vaikka me otammekin musiikkimme äärimmäisen tosissaan, itseämme emme ota, tiivistää Ville.

- "Hullunhauska musiikillinen nerous" on kaksiteräinen miekka – itse en ikinä haluaisi kuulla mielestäni vakavan tai ideologisen bändin lähtevän sille polulle, mutta mikäli kyseisiä perversioita toteutetaan jossain toisessa projektissa, en näkisi sille mitään estettä. Ainakaan niin kauan, kun kummassa tahansa projektissa ei ratsasteta kummankaan maineella osallistujien itsensä toimesta. Lakupaavi ei kuitenkaan ole hullunhauskaa, musiikillista, eikä varsinkaan neroutta. Frank Zappa puolestaan on tämän kaiken pyhä kolminaisuus, alfa ja omega, selostaa Henri.

- Moonsorrow’n musiikillinen huumori rajoittuu aika pitkälti biiseissämme siellä täällä viljeltäviin pieniin "tribuutteihin", jotka on tarkoitettu yhtälailla itsellemme kuin kuulijoillemmekin poimittaviksi. Moni ei varmasti tosin pidä sitäkään hauskana, päättää Ville tämänkertaisen huumorituokiomme.

KENGÄNNAUHALÄHTÖISIÄ ONGELMIA

Villen aktiviteetit musiikkijournalistina on nostettu esiin melkeinpä yhtä monessa haastattelussa kuin Moonsorrow’n eeppinen luonteenlaatukin, mutta lypsetään tästä lähteestä vielä yksi kysymys. Mihin loppuu kriitikko-Sorvali ja mistä alkaa lyyrikko/muusikko-Sorvali? Miten vuodet musiikkikriitikkona ovat vaikuttaneet siihen kriittisyyteen, jolla mies suhtautuu omiin musiikillisiin ja sanoituksellisiin tekemisiinsä Moonsorrow’ssa? Vai onko omiin tekemisiin lähtökohtaisesti mahdotonta suhtautua mitenkään kriittisesti tai objektiivisesti? - Periaatteessa olen aloittanut molemmat hommat samoihin aikoihin, ja ne ovat vain kulkeneet rinnakkaisia polkuja toisiinsa liiemmin vaikuttamatta. Omien tekemisteni suhteen olen aina ollut niin kriittinen, että välillä on tullut vastaan tilanteita, joissa mitään itse tekemäänsä ei haluaisi päästää eteenpäin. Levyjä arvostelen täysin eri lähtökohdista, koska ne eivät ole itse tekemiäni, ja vertaan niitä nimenomaan toisiin muiden tekemiin levyihin, enkä ole ajatellutkaan peilata mitään arvostelemaani levyä oman tuotantoni kautta. Vaikka teen molempia sujuvasti yhtä aikaa, musiikki ja journalismi pysyvät minun kirjoissani aina sen verran kaukana toisistaan, etteivät ne sotkeudu toisiinsa. Toinenhan on kuitenkin aina harrastus ja toisesta on tullut, ainakin haavekuvissa, ammatti, kertaa Ville tyhjentävästi.

Mitä muuten tulee kriittisyyteen, olen pistänyt merkille, että vastoin yleistä käsitystä siitä, että samalla levy-yhtiöllä majailevat bändit olisivat yhtä iloista perhettä, ja täten kritiikin yläpuolella, niin Ville kuin Henrikin ovat ilmaisseet suorat mielipiteensä julkisesti – Messulaudalla, totta kai – mm. juuri joistain Spinefarmin bändeistä. Tämä tai mikään muukaan asianhaara ei johtanut Spikefarmin ja Moonsorrow’n yhteistyön päättymiseen; päinvastoin, bändi jatkaa lafkalla ainakin seuraavat kaksi levyä. Mitkä seikat puolsivat päätöstänne jäädä Spinelle? Entä mitkä levy-yhtiön bändeistä tänä päivänä eniten miellyttävät Sorvalin serkuksia?

- Päätös vaati julmetusti kahvia, tupakkaa ja vuodatettuja kyyneleitä. Toisin sanoen tällä kertaa päätimme oikeasti neuvotella asiasta vähän syvemminkin kuin vain selata sopimuksen läpi ja laittaa siihen nimet alle. Spinelle jäämistä puolsi luonnollisesti sen helppous; tunnemme kaikki työntekijät henkilökohtaisesti ja voimme käydä toimistolla silloin kun siltä tuntuu, koska se sijaitsee kotikaupungissamme. Vaihtoehtojakin olisi kai ollut, mutta Spine pisti lopulta pöytään parhaan tarjouksen. Mitä Spinen bändeihin tulee, pidän oikeasti varmaan suurimmasta osasta ja monet lafkan julkaisut pyörivät soittimessa säännöllisesti. Viime vuonna kolahti eniten Kiukaan uusin, ja tänä vuonna saa tapahtua ihmeitä jos joku aikoo pistää Swallow The Sunia paremmaksi, ynnää Ville.

Henrin suosikkilistaa voisi kenties kuvailla puolueelliseksi tai tämän päivän Spine-rosteri mielessä pitäen vanhentuneeksi, eli syvimmät sympatiat vain kaikille subjektiivisuus- tai ajankohtaisuuspoliiseille.

- Henkilökohtaisesti Spinen bändeistä miellyttävät Rytmihäiriö, Beherit, Swallow the Sun ja Finntroll. Suurimman osan musiikki menee täysin sivuraiteille oman makuni kanssa, mutta löytyy sieltä myös bändejä, joita arvostan saavutuksiltaan kovastikin, vaikka en musiikistaan välttämättä juurikaan pidä. Näistä voidaan mainita esimerkkeinä Kiuas ja Children of Bodom. Spinelle jääminen oli sitä paitsi senkin takia siistiä, että Tenetzin kanssa voi kuunnella paskoja demoja ja juoda kaljaa hyvällä meiningillä, vaikka tuntia aiemmin on kiistelty raivokkaasti sopimusteknisistä asioista. ”Nothing personal, just business”, kuten sanotaan amerikaksi.

Aasinsilta seuraavaan aiheeseen ei kenties kestä sen painoarvoa, mutta olkoon. Kenties näin Saksan otettua ohjat EU-puheenjohtajamaana kyseinen aihe tulee joka tapauksessa esille hieman Imperiumia isommissakin medioissa. Kyse on siis nykysaksalaisten ärsyttävimmästä päähänpinttymästä; kansallissosialististen symbolien sun muun liitännäisen hautaamispyrkimyksestä. Yrittävät näemmä pyyhkiä pari vuosikymmentä kokonaan historiankirjoista. Siinäpä teille revisionismia kerrakseen. Suomalaiset bändit Tenhistä Hornaan ovat saaneet niskaansa perin aiheettomia syytteitä kansallissosialistisista taipumuksista, ja jopa uusnatsismista, johtuen kansallisromantiikan suuntaan taipuvista sanoituksista tai käyttämästään symboliikasta. Hornan tapauksessa osansa on myös bändiläisten vahvoilla mielipiteillä ja yhteyksillä NSBM-leimalla varustettuihin yhtyeisiin. Myös Moonsorrow’ta voisi tituleerata suomalaisuudesta ammentavaksi tai jopa kansallisromanttiseksi yhtyeeksi. Edellislevyn Karhunkynsi-kappaleen lainatakseni "Puitani koura kyltymätön repii juuriltaan / Kuka valtakuntani rajoja käydä uskaltaa". Samaisen levyn kiitoksista löytyy Henrin kohdalta epäilyttävä sanapari "nature – heritage" Kuten arvata saattaa, myös Villellä ja Henrillä on omat kokemuksensa tästä ajojahdista.

- Kuten Seppo Räty sanoisi, "Saksa on paska maa". On täysin ymmärrettävää, miksi kaikki vähänkin kansallishenkinen on aikoinaan kauhistuttanut saksalaisia, mutta on täysin käsittämätöntä, että maa, jota hallitsevat 20 vuotta sodan jälkeen syntyneet ihmiset, kieriskelee edelleen samoissa menneisyyden tuskissa. Ja se sotahan on syypää kaikkeen, mistä meitäkin on vähän väliä syytetty. Miksaajamme meinasi joutua Euroopan-rundilla tappeluun, koska hänellä oli päällään meidän paitamme, jota koristaa iso aurinkoristi – siis sama vähintään 3000 vuotta vanha symboli, jonka yksi itävaltalainen otti hetkeksi omaan käyttöönsä. Yksi paitamalleistamme vedettiin Saksassa markkinoilta, koska logossamme oleva Skandinavian ensimmäisessä aakkostossa esiintynyt S-riimu on "laiton". En muuten tiedä, miksi he iskivät silmänsä juuri siihen paitaan, koska meillähän on käsittääkseni logo jokaikisessä mallissa... No joo, näitähän löytyy. Aina jossain on joku valopää, joka luulee meidän edustavan jotain, jota emme todellakaan edusta, tiputtaa Ville.

- Tämä nykypäivän metallibändien natsiajojahti rupeaa pikkuhiljaa saamaan jo wiesenthalmaisia piirteitä. Yhtyeeseen nimeltä Moonsorrow mahtuu monenlaisia poliittisia mielipiteitä ja äärimmäisen tiukkoja humalaisia keskusteluja, mutta vaikka uskonnon kanssa jaamme paljonkin samanlaisia tuntemuksia, yhteistä poliittista linjaa meillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan. Monet edustamamme asiat saattavat mennä yksiin tiettyjen suuntausten kanssa ja olemme monista asioista erittäinkin paljon samalla kannalla. Kukaan bändistä ei tunnustaudu jonkun spesifisen aatteen umpimieliseksi kannattajaksi, mutta joskus ulospäin yksinkertaisilta näyttävät asiat eivät ole niin simppeleitä mitä luulisi... tai sitten ovat, tapauksesta riippuen. Oletamme tietenkin jokaisen bändistä kiinnostuneen muodostavan oman, henkilökohtaisen poliittisen mielipiteensä itse ilman, että yrittää sen tueksi löytää ryhmästämme jotain sellaista, mitä toivoo löytävänsä, jatkaa Henri, jolla on kertoa aiheesta myös humoristinen anekdootti.

- Keski-Euroopan meiningistä pitää mainita sen verran, että itse meinasin joutua ongelmiin Itävallassa kengännauhojeni takia paikallisen Antifa-jampan kanssa, mikä oli vähintäänkin hämmentävää.

Mitäpä tähänkään lisäisi muuta kuin: MOT.

MATKA MUUALLE

Lukemissani Viides luku – Hävitetty -albumin arvosteluissa ei ole säästelty ylisanoja tai pihtailtu vertailuja niin mustan metallin kuin progressiivisen rockinkaan legendoihin. Samassa lauseessa saattavat rinta rinnan ilmetä King Crimson ja Borknagar tai Bathory ja Yes.

- Heh, tulla mainituksi kummassa tahansa yllä olevista esimerkkilauseista on suuri kunnia. Oudoltahan se saattaa bändiin perehtymättömän silmissä aluksi näyttää, mutta kai tämä on vain keinomme rikkoa genreihin sidottuja myyttejä. Moonsorrow’n leirissä on aina kuunneltu sujuvasti niin black metalia kuin progeakin, eikä siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä, ynnäilee Ville bändin suhtautumista legendavertailuihin.

Henrin näkemys progesta vastaa mittavassa määrin omaani – tuntuu nimittäin siltä, että kaikki vaikkapa kaksinumeroisille minuuttilukemille yltävät biisit tai akustista kitaraa käyttävät metallibändit ovat ykskantaan "progea".

- Nähtävästi tuo proge- vertaus on tullut jäädäkseen. Jotenkin vaan tuntuu, että nykypäivän journalismissa ja fanikulttuurissa progevaikutteet metallibändeillä ovat "itsestäänselviä" mikäli musiikkissa on joko omituinen sointu siellä täällä, yksi 7/8-juttu tai vähän pidempi biisi. Nämä vaikutteet muuttuvat joidenkin päässä vähän turhankin dominoiviksi. Moonsorrow’n tapauksessa en toki puolustele mitään, sillä onhan meiltä löytynyt niitä progejuttuja jo tokalta demolta lähtien. Itselleni ei putoa "uusi" proge oikeastaan tippaakaan, ja vanhemmasta kamastakin lähinnä vain se kiltimpi puoli, missä panostetaan enemmän tematiikkaan, sovituksiin, puntaroi Henri nostaen samalla esiin viitteitä klassiseen musiikkiin sekä käsitteisiin, kuten päällekkäisyys ja harmoniat. TJEU-tyyppisenä heittona Henri mainitsee King Crimsonin In the Court of the Crimson Kingin, Gentle Giantin Three Friendsin sekä Jethro Tullin Heavy Horsesin.

Moonsorrow’n kohdalla minun tekisi mieli jättää progeviittaukset vähemmälle ja keskittyä siihen rakenteelliseen samankaltaisuuden, jonka etenkin Viides luku jakaa Arvo Pärtin kaltaisten klassisten nykysäveltäjien kanssa. Vähän niin kuin Viidennessä luvussa, myöskään Pärtin sävellyksissä, kuten Litanyssa ja Fratresissa, ei ensikuulemalla tunnu tapahtuvan mitään kummallista. Korva ei yksinkertaisesti pysty poimimaan musiikista yksittäisiä soittimia, ääniä tai teemoja. Sen sijaan sävellys hahmottuu kokonaisuudeksi, kliseisesti sanottuna joksikin osiensa summaa merkittävämmäksi. Bändin sävellysvastaavan, Henrin suhde klassiseen musiikkiin on ollut pitkä ja myrskyisä. - Olen opiskellut klassista musiikkia vuodesta 1982, joten eipä sitä koira karvoistaan pääse mihinkään, vaikka tottakai murrosiässä ko. musiikkia tulikin vihattua syvästi. Pärt-vertaus on allekirjoittaneelle suuri kunnianosoitus, sillä arvostan hänen teoksiaan mitä suurimmissa määrin: klassisen orkesterimusiikin ja varsinkin minimalismin yksi hienoimpia juttuja on mielestäni se, kuinka erilaisilla päällekkäissovituksilla ja teemoilla saadaan punottua kuulijalle päättymätön verkko, jossa eri teemat ja linjat kulkevat välillä dominoiden, välillä kadoten ja välillä yhdessä saumattomasti muodostaen kuitenkin eheän kokonaisuuden, johon kuulija ikään kuin uppoaa. Se on kuin tunnetila, matka muualle. Uusi maailma. Ja jos joku löytää Moonsorrow’n musiikista jotain samaa, olen syvästi otettu.

Uuden levyn soundi häviää kenties raakuudessa Verisäkeille, mutta voittaa sen selkeästi kokonaisvaltaisuudessa. Juuri tämä seikka on suurelta osin vaikuttamassa yllä mainittuihin Pärt-mielleyhtymiin. Verisäkeet-sessioissa yksi referenssilevyistä oli tiettävästi Borknagarin omaperäiseltä soundaava debyyttilevy. Oliko studiossa tällä kertaa moisia soundipoliittisia suunnannäyttäjiä?

- Loppujen lopuksi, Borknagarin debyytillä on mielestäni erittänkin tavanomainen soundi aikakauteen – ja paikkaan nähden, heh. Itseäni vaan viehättää siinä eniten se kokonaisuus, joka on erittäin onnistunut osiensa summa. Studioreferensseinä meillä oli tällä kertaa mm. Enslavedin Frost, Katatonian eka ja ne iänikuiset Borknagarin eka ja Hades, jotka ovat olleet itse asiassa mukana joka ikisellä studiokeikalla. Mutta kuten aina, loppujen lopuksi niillä ei ollut mitään virkaa enää parin ensimmäisen päivän jälkeen, vaan soundi alkoi muodostamaan itse itseään päässämme. Olisi jotenkin tylsää mennä studioon ja yrittää tehdä tasan samansoundinen levy kuin jollain toisella bändillä on jo, oli kyseessä sitten mikä tahansa klassikko. Toisaalta, jos meikä on miksaamassa niin voi olla varma, että soundi on vähintäänkin outo, naurahtaa Henri.

Henriä voisi studiossa ja etenkin biisinkirjoitusvaiheessa kutsua Moonsorrow’n sieluksi, mutta keikoilla ei miestä juurikaan enää näy. Bändi varamiehineen ehtikin vuoden alussa piipahtaa pikaisella Kanadan-rundilla, jota seuraa paraikaa käynnissä oleva Suomen-kiertue. - Kävimme Kanadassa jo alkuvuodesta 2006, ja sikäläinen keikkajärjestäjä ilmeisesti innostui touhusta niin, että päätti kutsua meidät pienoiskokoiselle turneelle maahansa. Sitä en tiedä, mistä kyseinen järjestäjä oli alunperin saanut idean pyytää meidät sille ensimmäiselle keikalle. Odotukset ovat ristiriitaiset, sillä viime keikalla Montréalissa tosin oli aivan tajuton meininki, mutta nyt mukana on mm. kaksi Hämeenlinnan kokoista kaupunkia, joissa meidän kohdeyleisömme tuskin on kovinkaan mittava. Nähtäväksi jää. Joka tapauksessa, matkailu avartaa, toteaa Ville. - Keikkailu ei tosiaan ole meikäläisen heiniä. Olen tosin ilmoittanut, että heti kun keksitään "Beam me up, Scotty" -tyyppinen ratkaisu, niin tulen mielelläni kaikille keikoille. Aiemmin stressistä johtuneen hermoromahduksen läpikäyneenä perheellisenä miehenä, joka vihaa lentämistä ja käy päivätöissä, ei odotukset ja realiteetit oikein kohtaa, heh. Joka tapauksessa, aika näyttää miten paljon aion osallistua keikkailuun tänä vuonna, ja mikäli estyn tulemasta, luottomies ja hyvä ystävä Janne Rytmihäiriöstä hoitaa homman taidolla ja tyylillä, kiittelee Henri ystäväänsä.

Näin saavuttaa haastattelu loppunsa. Lopunajan aikoja käsitellään todellakin myös tuoreella Viidennellä luvulla. Albumin Jäästä syntynyt -osasesta löytyy rivi ”Auringon kuoleman syntyäkseen / Uusi maailma tarvitsee”. Jo Verisäkeet-albumin Pimeä-kappaleessa viittaukset olivat samansuuntaisia: "Kuolevan auringon alla kaikki on kaunista". Auringon valo matkaa maahan kahdeksassa ja puolessa minuutissa. Tuossa ajassa ehdit kuunnella kolmanneksen jommasta kummasta Viidennen luvun biisistä. Valo sammuu, musiikki jatkaa elämäänsä.